Koiviston CV

Presidentti Koiviston CV  salaamisista ja valtiopetoksista

 

Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene.

Aika kova aihe, mutta annetaanpa dokumenttien kertoa. 
 

Kalevi Sorsa: KAUKOPARTIOMIES KOIVISTO

Kalevi Sorsa luonnehti Mauno Koivistoa kirjassaan Muistikuvia, mielikuvia, Otava 1995, seuraavasti:

”Kaukopartiomiehenä minä häntä ennen kaikkea pidän: hän tähtää kauas, ei paljon hiisku tavoitteistaan, iskee rajusti, häipyy ja peittää jälkensä.”

Sorsan luonnehdinta on täydellinen kuvaus siitä, mitä kaikkea julkisuudessa vaiettua Mauno Koivisto sai määräyksillään aikaiseksi. 

Hallitusmuodon 33 §:n mukaan presidentti määräsi ulkopolitiikasta. Tästä seurasi, että Suomen liittyminen EU:hun oli presidentti Koiviston määräyksillä harjoitettua ulkopolitiikkaa. 

Tullessaan valituksi presidentiksi Koivisto tiesi EY:n tavoitteista eli siitä, että EY:hyn liityttäessä syntyy ongelmia, koska hänen ulkopoliittinen määräysvaltansa  sisältäisi presidentin toimivallalle kuulumatonta talous- ja rahapolitiikkaa, oikeuspolitiikkaa ja perustuslain muuttamista. Siksi Koivisto alkoi markkinoida itseään presidentti Kekkosen vastakohtana, vallan parlamentarisoijana. Tosiasiassa Koivisto vei toiminnallaan eduskunnalta vallan ja tuhosi vallan kolmijaon. Kalevi Sorsa todentaa asian kirjassaan UUSI ITSENÄISYYS ja Muistikuvia, mielikuvia. 

Sitaatti: 

”Parhaita kertomaan Koiviston luonteesta ovat kuitenkin ne kannanotot, joista hän tietää saavansa vihat päälleen, mutta esittää ne silti. Tällöin ajattelen hänen kritiikkiään talousrikosten käsittelyä, kirkollista hurskastelua, oikeuslaitosta, lehdistöä kohtaan — ylipäätään yhteiskuntamme tabujen horjuttamista.”

Kommentit: 

Sorsan kertomalla ”kritiikillä talousrikosten käsittelyä kohtaan” Koivisto suivaantui laillisuusvalvontaan eli oikeuskansleri Kai Kortteen toimintaan. 
”Kritiikillä oikeuslaitosta kohtaan” Sorsa tarkoittaa Koiviston järjestämää Korkeimman Oikeuden kyykytystilaisuutta 6.5.1992. KHO oli tehnyt Koiviston mielestä väärän päätöksen. ”Kritiikillä lehdistöä kohtaan” Sorsa tarkoittaa sitä, kun Koivisto sai tilaisuuden haukkua toimittajat sopuleiksi. 

Kyseisillä menettelyillä Koivisto loi pohjan hyvä-veli-toiminnalle, otti presidentin toimia valvovan oikeuskanslerin peukalonsa alle ja murensi oikeuslaitoksen riippumattoman toiminnan. 
Lisäksi Koivisto sai otteen mediasta. 

Kalevi Sorsa kirjoitti jo vuonna 1992 kirjaansa UUSI ITSENÄISYYS luvun Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan.

Sorsan kirjojen ulkopuolisista lähteistä ilmenee, että Koivisto halusi Väinö Tannerin tavoin Elannon pääjohtajaksi päästäkseen yhteiskunnallisten asioiden taustavaikuttajaksi. Koivisto sai kuitenkin paljon tavallista taustavaikuttajaa paremman pestin päästyään ensin toukokuussa 1966 Paasion hallituksen valtiovarainministeriksi, syksyllä 1968 Suomen Pankin pääjohtajaksi ja lopulta Tasavallan Presidentiksi. 

Koiviston kannalta oli parasta, että Hallitusmuodon 33 §:n mukaan presidentti todella määräsi ulkopolitiikasta. 

PRESIDENTTI MÄÄRÄSI ULKOPOLITIIKASTA

HM 33 § kuului:

””Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti, kuitenkin niin, että sopimukset ulkovaltojen kanssa ovat eduskunnan hyväksyttävät, mikäli ne sisältävät säännöksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan tai valtiosäännön mukaan muuten vaativat eduskunnan suostumusta. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.
Kaikki tiedonannot ulkovalloille tai Suomen lähettiläille ulkomailla ovat toimitettavat sen ministerin kautta, jonka toimialaan ulkoasiat kuuluvat.”
(Lähde: Suomen Laki II 1990)

Koivisto toimi näkymättömällä kädellä ohjaten taustalla. Vai voiko joku tosissaan väittää, että Koivisto olisi päästänyt ketään reviirilleen huseeramaan omin päin?

Koska EU:hun liittyminen oli ulkopolitiikkaa, vastaa Koivisto ensisijaisesti EU:hun liittymisestä. 
Valtioneuvoston jäsenet, Valtioneuvoston laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri, ministeriöiden virkamiehet ja Koiviston toiminnalle myönteiset kansanedustajat sekä Suomen Pankin pääjohtaja olivat Koiviston marionetteja.
 

KORKEAN VALTIOJOHDON SALAILUA

Koiviston määräilystä on kolme maanpetoksellista salaamista. Kaikki liittyvät EU-jäsenyyteen.

1. Salainen EMU-varauma markan hävittämiseksi ilman lakia. 

2. Suomen maatalousartiklojen oikeudellinen luonne: Ovat vain siirtymäkauden tukia! 

Kansanedustaja Timo Kaunisto kertoi kotisivultani löytämänsä asian ns. maatalouden kriisikokouksessa Huittisten Risto Ryti-salissa 16.1.2009, mutta paikalla ollut media jätti asian kertomatta. Asiaa salataan yhä. 

Kohdista 1 ja 2 on tarkemmin linkissä EU-vaalipetos, liitteet 1 ja 2. 

3. Koivisto hävitti vallan kolmijako-oppiin perustuvan demokraattisen valtionhallinnon. 

Eduskunta menetti valtaoikeutensa eli määrävähemmistösuojan perustuslain säätämisessä 17.1.1992. Presidentin valtaoikeudet karsittiin 10.12.1993. Kyseiset perustuslain muutokset kuuluivat Suomen perustuslain EU-sopeuttamiseen. 
Korkein Oikeus menetti riippumattomuutensa Presidentin Linnan oikeuspoliittisessa seminaarissa 6.5.1992. 

Tässä on todiste Korkeimman oikeuden riippumattomuuden hävittämisestä:

Salaamisen teksti on hyvin erikoinen: 

Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään, että presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi Jorma Jaakkolan pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.

Salassapidon argumentit eivät pidä; 

- koska Koivisto ei eläkeläisenä 1.3.1994 lähtien ole tarvinnut presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämätöntä luottamuksellisuuden suojaamista! 

- koska Koiviston aikaiset asiakirjat eivät koske presidentti Halosen presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämätöntä luottamuksellisuuden suojaamista!

Kysymys: 

Miten on ylipäätään mahdollista, että eläkeläinen Mauno Koivisto pyytää presidentti Halosta salaamaan yli 10 vuotta vanhoja asiakirjojaan? 

Olihan Koiviston jälkeen Ahtisaarikin kuusi vuotta presidenttinä! 

Mistä yllä olevassa seminaarissa on kysymys? 

Siitä, mistä Presidentin Linnan oikeuspoliittisessa seminaarissa oli kysymys, kertoo Kjeld Möller Helsingin Kauppakorkeakoulun työpaperissa:

SALATULLA ARVOPAPERISTAMISELLA TUHOTTIIN YRITTÄJYYTTÄ, Working Paper W-341.

Pankkien vakavaraisuus oli yksi EY:n talous- ja rahaliiton kelpoisuuden kriteereistä. EY:n liittymishakemuksen jättämisajankohtana Suomi ei täyttänyt liittymisehtojen vaatimuksia.

Sitaatti: 

”Talletuspankkilain eduskuntakäsittelyn yhteydessä syksyllä 1990 oli selvää, että rahoitussektoria koskevaa lainsäädäntöä joudutaan varsin pian uudistamaan vastaamaan Euroopan yhteisön pankkidirektiivien mukaisia vaatimuksia, sillä kävihän Suomi neuvotteluita liittymisestä Euroopan talousalueeseen ETAan. Välittömästi talletuspankkilain eduskuntakäsittelyn jälkeen valtionvarainministeriö asetti rahoituslainsäädännön tarkastamistoimikunnan, jonka tuli selvittää Suomen kansainvälisten, erityisesti Euroopan talousalueen liittyvien velvoitteiden vaatimat muutokset maamme luotto- ja rahoituslainsäädäntöön."

Toinen sitaatti, lähteenä valtiosihteeri Eino Keinäsen muistio, Valtioneuvoston pöytäkirjan (5.4.1992) liite:

”Talouspolitiikan yhdeksi tavoitteeksi asetetaan, että Suomen kansantalous mahdollisimman pian täyttää Euroopan Yhteisön rahaliittoon liittymisen vaatimukset. Tehtyjen integraatiopoliittisten päätösten pohjalta Suomi osallistuu Euroopan talousalueeseen ja tähtää Euroopan yhteisön jäsenyyteen. Luottolaman torjumiseksi on ryhdytty toimiin pankkien vakavaraisuuden turvaamiseksi.”

 

Koiviston/Halosen salaamispäätös on kansalaisen oikeustajun vastaista. 
Julkisen hallinnon kaikki päätökset pitää olla julkisia, sillä julkisuus on demokratian kivijalka! 

Presidenttinä ollessaan Mauno Koivisto toimi ulkopolitiikkaan liittyneen Suomen EU-päätöksenteon määrääjänä/johtajana Hallitusmuodon (HM) 33 §:n alkuperäisen tekstimuodon antamin valtuuksin. 

On aivan selvää, ettei Koivisto sallinut kenenkään toimivan reviirillään tietämättään. Koivisto piti ohjakset tiukasti käsissään ja tiesi tarkalleen, miten Suomen EU-päätöksenteko on tehtävä. 
 

Taka-ajatus yhteiskunnan taustavaikuttajaksi

Rafael Paasion kirjassa Kun aika on kypsä (Toim. Heikki Kymäläinen), sivulla 250 otsikon ”Ensimmäinen hallitukseni” alla teksti: 

”Mauno Koivistosta tehtiin valtiovarainministeri. Mies sai kovan postin, joka surkea hoidettavaksi kenelle tahansa. Hän oli tuolloin Työväen Säästöpankin johdossa, mutta menossa kovasti Elannon pääjohtajaksi. Minä puolestani ajattelin, ettei Koivisto mikään kauppias ole. 

- Rupees vaan tutkimaan valtion budjettia, voit joutua sen kanssa tekemisiin, sanoin hänelle jo ennen hallituksen muodostamista ja niin siinä kävi. Ehkä hänellä oli Elantoon menossa sellainen taka-ajatus, että kun Väinö Tanner aikoinaan hoiti sieltä politiikkaa ja liikkui vapaasti suurissa asioissa, niin hänestäkin voisi tulla samanlainen. ”

Koivisto määräsi

Paasio kertoo Koivistosta sivulla 263: 

”Valtiovarainministeri Koivisto, joka vuoden 1968 alusta oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, sanoi tammikuussa 1968: 
- Minä tämän kuluneen kaksivuotiskauden aikana en ole ollut missään vaiheessa pakotettu tunnustamaan sitä, että olisi tehty joku huomattavampi talouspoliittinen virhe. Tosin silloin tulee aina mieleen se juttu äidistä, joka sanoo, että "se on kumma kun sanotaan, etteivät äidit näe vikoja lapsissaan, että kyllä minä vaan näkisin, jos niitä olisi! " 

Koivisto määräsi varsin pitkälle valtiontaloudellisista uudistuksista ja toimenpiteistä. Kaikki ei mennyt aina niin kuin hän tai joku muu oli kuvitellut, mutta toimeen tultiin."

Koivisto ei siis Paasion tekstin mukaan nähnyt virheitä määräämässään raha- ja talouspolitiikassa. Seuraava Koiviston itsensä kertoma todiste on muistiosta "TAVOITTEET JA MAHDOLLISUUDET" sos.dem. puoluetoimikunnalle 19.3.1966. Siis pari kuukautta ennen kuin Paasio pyysi Koiviston hallituksensa valtiovarainministeriksi eduskunnan ulkopuolelta. Koivisto kirjoitti muistion kirjaansa MAUNO KOIVISTO: LINJAN VETOA, Kirjayhtymä, Helsinki 1968.
Sitaatti sivulta 78:

”Valuuttakurssien muutos eli devalvaatio on selvästi poissa laskuista: niissä ei ole »perustavaa laatua olevaa epäsuhdetta». Markka on jonkin verran yliarvostettu, mutta sen aiheuttamat haitat on hoidettava pois muin keinoin.
Näyttää siltä, että EFTA on kohta tehnyt tehtävänsä ja että se saa jo pian mennä."

Harjoittamallaan tarkoitushakuisella vahvan markan politiikalla Koivisto loi ovelasti kansalaisille mielikuvia Suomen markan pienuudesta. 
EFTAsta eli Euroopan yhdentymisen yhden kehitysvaiheen tilapäisyydestäkin Koivisto oli tietoinen jo vuonna 1966! 

Suomen raha- ja talouspolitiikan heikkous ei johtunutkaan markasta, vaan Koiviston itsensä harjoittamasta tarkoitushakuisesta väärästä politiikasta. 

On sanottu, että presidentti Kekkonen käytti presidentin valtaa äärimmillään. Kekkonen kuitenkin ajatteli aina Suomen kansan parasta. 
Koivisto ei ajatellut koskaan Suomen parasta. Mitä lukijani ajattelee seuraavasta? 
 

Kalevi Sorsa:
Euroopan yhdentyminen sosiaalidemokraattien tehtävä

Kalevi Sorsa halveksi kansaa vuonna 1992 kirjassaan UUSI ITSENÄISYYS,
luku Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan, sivu 134:

”Euroopan yhdentymisprosessia ei enää pysähdytä mikään, eivät edes kansanäänestykset.”

Kaksi sitaattia sivulta 233: 

”Lopulta on selkeästi ymmärrettävä, etteivät tämän päivän sosialistipuolueet enää ole työväestön luokkapuolueita.”

”Suhteessa EY:hyn tulee Euroopan sosialidemokraateilla olla päämääränä järjestön muuttaminen aikaisempaa demokraattisemmaksi ja samalla Euroopan muuttaminen aikaisempaa sosialistisemmaksi. EY:n suurimpana poliittisena ryhmänä sosialidemokraateilla ja sosialisteilla on mahdollisuus merkittäviin aloitteisiin ja saavutuksiin ennen kaikkea näillä alueilla.”

Sitaatti sivulta 239: 

”Eurooppalaisuus avaa huikaisevan tehtäväkentän. Integraation vaaliminen liittyy luontevasti vasemmiston perintöön. Tämän hetken suuri tehtävä on varustaa EU (ja Eta) päätösvaltaisilla demokraattisilla elimillä.”

Tähän väliin on syytä mainita, että Sorsa tiesi tarkalleen, mitä oli tulossa, sitaatti sivulta 142: 

”Julkisen sektorin alijäämälle asetettu EMU-ehto toteutuu Suomen Pankin laskelmien mukaan vuoteen 1995 mennessä vain, jos valtiontaloudessa sitoudutaan nykyistä pitkäjänteisemmin menojen supistuksiin tai verojen korotuksiin. Nollalinja ei riitä. Verojen korotukset tuntuvat mahdottomilta Suomen jo nykyisinkin useimpia muita EY-maita korkeamman verokannan takia. Sitä paitsi verojen korotukset synnyttävät hinta- ja kustannuspaineita. 
EMU-linja edellyttää julkisen sektorin menojen supistamista lähivuosina! Myös EMU-jäsenyyden tavoite kuluttajahintojen nousun taittamiseksi saattaa osoittautua ongelmalliseksi. Hinnoittelu- ja palkkakäyttäytymistä ei voi jatkaa entiseen malliin. Inflaation odotuksen varaan rakennettu talous ei täytä jäsenyydenehtoja.”

Lisää sitaatteja kirjasta Uusi itsenäisyys, sivu 245: 

”Toisaalta valtiosäännön uudistus lisää ratkaisevasti hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallitus ei enää tarvitse työmarkkinajärjestöjen ja opposition tukea. ”

Sivulla 261 olevan sitaatin pitäisi avata vasemmistolaistenkin silmät: 

”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä. ”

 

Diktaattorin puhe?

Presidentti Koivisto piti 28.10.1992 Bryggen yliopiston kansainvälisellä foorumilla valtio- ja maanpetoksellisen puheen sanoen mm.:

”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY- jäsenyyden velvoitteet. Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n , Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n.

Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla.”

Koiviston puhe on niin tärkeä, että yllä oleva sitaatti on peräisin komission vastauksesta Suomen jäsenyyshakemukseen

"EY:N KOMISSION LAUSUNTO SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992
Ulkoasiainministeriössä laadittu epävirallinen suomennos
Eurooppa-tietoa 129/1993, 1. painos 
Julkaisija: Ulkoministeriö, Paino: Ulkoasiainministeriö 5/1993", sivulta 7.

Koivisto siis sanoi 28.10.1992:

”Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme…”.

Media oli Suomen kansalaisille kertonut, että Suomi jätti jäsenyyshakemuksen 18.3.1992. 

Millä valtuuksilla Koivisto kertoo Suomen eduskunnan 18.3.1992 hyväksyneen acquis communautaire´n (olemassa olevan EY-säädöstön) ja finalite politique´n (yhteisön päämäärät)? 

Eduskunta oli 18.3.1992 äänestänyt hallituksen luottamuksesta. Kyseisellä äänestyksellä ei muuteta perustuslakia eikä liitytä mihinkään yhteisöön saatikka liittovaltioon. 

Komissio mainitsi vastauksessaan Suomen jäsenyyshakemukseen myös päiväyksen 27.2.1992. Mitä tuona päivänä tapahtui?

Valtioneuvoston arkisto kieltäytyi matkapuhelimeeni kolme eri kertaa soittamalla luovuttamasta 27.2.1992 pidetyn hallituksen iltakoulun pöytäkirjaa. Kolmannella kerralla soittaja sanoi: ”Ettekö jo usko, että niitä ei teille luovuteta.” Kun nyt esitin vaatimuksen epäämispäätöksen lähettämisestä kirjallisena valittaakseni Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, soittajan pasmat sekosivat pelosta niin, että tutkimuslupa iltakoulun pöytäkirjaan myönnettiin nimikkeellä Jäsenyyshakemus, vaikka jäsenyyshakemuksesta ei pyynnöissäni mainittu mitään.
Iltakoulun papereiden joukossa oli salaien UM:n Kauppapoliittisen osaston muistio nro 202. 

Suomi olikin jättänyt jäsenyyshakemuksen 27.2.1992 pidetyn iltakoulun kokouksen jälkeen – varaslähtönä! 

Suomen hallituksen hakemus oli perjantaina 28.2.1992 toimitettu puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille Suomen Lissabonin-suurlähettilään Dieter Vitzthumin toimesta. 

Keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo hätäisesti pois myynnistä vedetyssä - hävitetyssä kirjassaan Suomen tie EU:n jäseneksi, Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule, 1999. Oulun Liikekirjapaino. 
Sitaatti sivulta 16: 
 

”1.5. Jäsenyys tavoitteeksi 

”Hallitus esitti eduskunnalle ensin laajan integraatiopoliittisen selonteon tammikuussa 1992, sitten maaliskuun alussa tiedonannon, jossa se ilmoitti hakevansa jäsenyyttä, mikäli saisi taakseen enemmistön tiedonantoäänestyksessä. Tiedonantoa edelsi tasavallan presidentin valtiopäivien avajaisissa 7.2.1992 pitämä puhe, jonka keskeinen sisältö, että jäsenyyttä olisi haettava. Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suurimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n "acquis'n" ja "finalite politique'n" (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana). Eduskunta äänesti 18.3.1992 selvin numeroin jäsenyyshakemuksen esittämisen puolesta: 108 puolesta, 55 vastaan, 32 tyhjää, 4 poissa. Kun viimeisessä äänestyksessä olivatvastakkain hallituksen kanta, jossa jäsenyyttä kannatettiin ja oppositiossa olleiden sosiaalidemokraattien kanta, jossa sitä niinikään kannatettiin, oli Brysselissä nähtävä jonkin verran vaivaa tuloksen ja sen merkityksen selittämiseksi. Jäsenyyden todellista kannatustahan ei niinkään mitannut tuo viimeinen äänestys, jossa oli kyse hallituksen luottamuksesta, vaan sitä ennen suoritettu äänestys SDP:n ja Vasemmistoliiton ponsien välillä, jossa tulos oli 133 puolesta, 60 vastaan. Koska siinä oli vastakkain kaksi opposition esitystä, olivat hallituspuolueet antaneet edustajilleen vapaat kädet valita niiden välillä.”

Kuosmanen mainitsee ”… laajan integraatiopoliittisen selonteon tammikuussa 1992…” 

Kyseinen selonteko oli parisataasivuinen selvitys EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle sekä Taustaselvitys. Ennen selontekoa oli tehty salainen selvitys. 
 

Salainen EY-selvitys

ILTA-SANOMAT kertoi lauantaina 21.12.1991 (A-P. Pietilä): 
 

"Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä
Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen 

Ulkoministeriön laatima salainen selvitys tukee Suomen EY-jäsenyyttä. Toistaiseksi vain neljä ministeriä pääministerin ja presidentin lisäksi tuntevat raportin sisällön. Pääministeri Esko Aho (kesk.) kieltäytyi eilen jyrkästi antamasta tietoja selvityksestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle."

Sitaatti sivulta A 11: 

"Valtiontaloudelle EY-jäsenyys aiheuttaisi myös suuria rahoitusongelmia. Rajojen avautuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus kaikkien jäsenmaiden kesken merkitsisi tulli- ja valmisteverotuottojen tuntuvaa vähentymistä. Valtion tulot laskisivat noin kymmeneksellä eli 17-20 miljardia markkaa vuodessa. Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella. ”

Taustatietoa uutiseen: 
Kyseinen selvitys tehtiin valtiosihteeri Martti Ahtisaaren johdolla. Tämä salainen 1000-sivuinen selvitys ”kuivui” 9.1.1992 eduskunnalle annetuksi selonteoksi ja Taustaselvitykseksi. 

Mainittakoon, että Ilta-Sanomien Salainen EY-selvitys-uutisen johdosta tehtiin eduskunnassa kirjallinen kysymys, johon vastattiin ylimielisesti. Historiantutkijoiden kannalta on hyvä, että kirjallinen kysymys on tehty. 

Kalevi Sorsa kirjoitti kirjaansa UUSI ITSENÄISYYS luvun Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan.
Koska valtiontalous vahvalla markalla oli saatettu kuralle, ei kansanedustajilla ollut aikaa paneutua selontekoon, joka juhannuksen edellä 1992 oli eduskunnan käsittelyssä. Sitä ennen eduskunta kuitenkin oli jo 18.3.1992 ”äänestänyt” EY-jäsenyyden puolesta. 

Edellä olevassa Kuosmasen kirjan tekstin sitaatissa lukee:

”… puolesta: 108 puolesta, 55 vastaan, 32 tyhjää, 4 poissa. Kun viimeisessä äänestyksessä olivat vastakkain hallituksen kanta, jossa jäsenyyttä kannatettiin ja oppositiossa olleiden sosiaalidemokraattien kanta, jossa sitä niinikään kannatettiin, oli Brysselissä nähtävä jonkin verran vaivaa tuloksen ja sen merkityksen selittämiseksi.”

Siis Kuosmanen joutui selittelemään Brysselissä, millaista demokratiaa Suomessa harjoitetaan: 
Hallituksen EY-toimintalinjaa vastaan äänestäneet 32 kansanedustajaa painoivat tyhjää, koska kyseessä oli opposition eli SDP:n ja Vasemmistoliiton käsikirjoittama näytelmä.

Onko demokratiaa, että tyhjää äänestämällä äänestetään vastaan? 

Tämähän on Suomalaisen demokratian häpeä! 

Kuosmasen kirjasta luku 1.6. Jäsenyyshakemus, sivu 17: 

”Hakemuksen antaminen EY:lle 18.3.1992 tapahtui karusti Brysselissä virkamiestasolla.”

Toinen sitaatti: 

”Vastaanottajina olivat EY:n neuvostossa puheenjohtajamaa Portugalin suurlähettiläs Jose Dos Neves ja neuvoston pääsihteeri Niels Ersböll. Komissiossa hakemuksen otti vastaan pääsihteeri David Williamson. Helsingistä hakemuksen kanssa suuren julkisuuden saattamana saapuneen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin mukana olivat suurlähettiläs Erkki Liikanen ja hänen sijaisensa Esko Hamilo.”

Miksi hakemus jätettiin karusti, mutta muitenkin suuren julkisuuden saattamana? 

Hakemus oli jätetty varaslähtönä, joten se piti jättää karusti. Mutta koska eduskunta oli historiallisesti äänestänyt jäsenyydestä, piti hakemuksen viemiselle luoda julkisuutta. 

Anne Koski kertoo väitöskirjassaan Niinkö on jos siltä näyttää, että jäsenyyshakemuksen allekirjoittamisesta ja viemisestä tehtiin medialle teatraalinen näytös. Hakemuksen vastaanottaneet olivat vaivaantuneita joutuessaan näytökseen.
Tähän voisi kirjoittaa joitakin sitaatteja Kosken väitöskirjasta. 

Pääministeri Esko Aho käytti 16.3.1992 puheessaan samoja sanoja kuin Mauno Koivisto 28.10.1992 Bryggessä.

Millä valtuuksin Aho piti puheensa: Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n "acquis'n" ja "finalite politique'n"?

Ulkopolitiikasta määränneen Koiviston pyynnöstäkö?

Kuosmasen sitaatista voi päätellä, että sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto olivat tehneet eduskuntaan näytelmän, jotta eduskunta varmistaisi hallituksen varaslähtöhakemuksen.

Onko demokratiaa, että vastaan äänestävät joutuvat äänestämään tyhjää?

Tätäkö Mauno Koivisto tarkoitti markkinoimalla itseansä vallan parlamentarisoijana? 

Koivisto - vallan parlamentarisoija

Koivisto markkinoi itseään vallan parlamentarisoijaksi. Kyse ei kuitenkaan ollut vallan parlamentarisoinnista, vaan Koivisto määräsi myös EU:n vaatimista perustuslain sopeuttamisista. 

Annetaanpa Sorsan kertoa vallan kolmijako-opista, sitaatti sivulta 47 luvusta: ”Suomen kansan valta”: 

"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Ylin toimeenpanovalta on uskottu tasavallan presidentille. Sen ohessa on valtion yleistä hallitusta varten oleva valtioneuvosto. johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä ministereitä. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimmässä oikeusasteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus."

Koivisto hävitti Korkeimman oikeuden riippumattomuuden Linnan oikeuspoliittisessa seminaarissa 6.5.1992. 

Seuraavaksi Sorsan tekstiin liittyen EU:n vaatimat perustuslain muutokset sivulta 53: 

”Kansanvaltainen perustuslakimme luo edelleen kestävät kehykset kansalliselle kehitykselle. Se on palvellut monin tavoin erityisissä olosuhteissa elävää kansaamme niin hyvin, että sitä on yleensä muutettu varoen. Viime vuosien uudistushankkeet, erityisesti siirtyminen enemmistöparlamentarismiin, harkittavina olevat sosiaaliset ja sivistykselliset kansalaisoikeudet, ovat niin radikaaleja uudistuksia, että niiden toteuduttua on tarpeen hankkia kokemuksia uudistusten toimivuudesta - samalla kun hallitusmuotoon tehdään Euroopan integraation vaatimat muutokset. ”

Kommentti: 
Vallan kolmijako-opin hävittäminen tarkoittaa vallan siirtämistä maanrajojen ulkopuolelle. Kysymyksessä on valtiopetos. 

Kalevi Sorsa kirjoitti kirjassaan "Muistikuvia, mielikuvia", 1992 sivuillta 114-115:

”Ilmeisin kantava linja Koiviston toiminnassa on mielestäni ollut Suomen hallitusmuodon parlamentarisoiminen. Tavoitteeseen tultiin kahta kautta: presidentin toimin ja parlamentin. Siihen suuntaan kävivät kaikki Koiviston toimet; siihen suuntaan myös kaikki hänen toimettomuutensa silloinkin kun yksi ja toinen olisi jo vaatinut presidenttiä liikkeelle. Tätä presidentin linjaa on vastannut ja tukenut eduskunnassa kohta Kekkosesta päästyä syntynyt harrastus saada kaikki valta eduskunnalle. 

Toinen selkeä toimintalinja Koivistolla on ollut Suomen ulkopoliittisen aseman normalisointi ja vakauttaminen. Tässä hän on ajoittain ryhtynyt niin rohkeisiin ja radikaaleihin toimiin, että ne tuskin olisivat olleet mahdollisia, jos eduskunta ristiriitaisine puolueintresseineen olisi ollut koko ajan olkapään takaa syynäämässä. Nyt voi jo todeta Koiviston saavuttaneen historiallisen menestyksen juuri tässä pyrkimyksessään. Se saattoi onnistua vain, koska hänellä ei ollut tarvetta esiintyä sankarina kotimaisen yleisön edessä samalla saattaen ulkomaiset osapuolet hankalaan asemaan — kuten moni pää- ja ulkoministeri hallitusvetoisen ulkopolitiikan maissa tulee usein tehneeksi.”

 

Koivisto itse tunnustaa valtiosäännön uudistamisensa muistelmissaan Kaksi kautta, 1994, sivulla 436:

”Vuoden 1994 valtiopäivien avajaisissa 8. helmikuuta tarkastelin päättymässä olleiden kahden toimikauden aikana valtiosääntökysymyksissä tehtyä uudistustyötä. Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä. Tämä olikin toteutunut.”

 

 

Koiviston kehujina Esko Aho ja Sirkka Hämäläinen

Esko Aho 

Pääministeri Esko Aho kirjoitti oman osuutensa ”Presidentti ja hallitus” kirjaan

”Pitkä linja
Mauno Koivisto
Valtiomies ja vaikuttaja,”
Kirjayhtymä 1993”. 
 

Sitaatti sivuilta 89-90: 
 

”Presidentti Koiviston kiistattomaksi ansioksi jää, että hänen toimikausiensa aikana suomalaisessa valtiollisessa järjestelmässä palauduttiin lähemmäksi parlamentaarisen vallankäytön ja presidentinvallan aitoa tasapainoa. Samalla on käynnistynyt uudistusten sarja, joka mahdollistaa parlamentarismin vahvistamisen sekä suomalaisen valtiollisen järjestelmän keskeisten periaatteiden toteuttamisen mahdollisten integraatioratkaisujen jälkeenkin. 

Mauno Koiviston määrätietoisen otteen ansiosta Suomen valtiollinen järjestelmä on hyvin valmistautunut kohtaamaan myös edessä olevat kansalliset ja kansainväliset haasteet.”

Kommentti: Eduskunnalle 16.3.1992 pitämänsä puheen ja varsinkin tekstin ”Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n "acquis'n" ja "finalite politique'n" pääministeri Aho kertoo jo vuonna 1993 Mauno Koiviston ansioksi. 

Sirkka Hämäläinen 

Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen kirjoitti oman osuutensa ”Mauno Koivisto ja Suomen Pankki” em. kirjaan ”Pitkä linja Mauno Koivisto”.

Sitaatti sivulta 158: 
 

"Koiviston talouspoliittisessa ajattelussa – ja erityisesti sen kansainvälisessä ja rakennepoliittisessa ulottuvuudessa – olivat jo 1970-luvulla sisällä kaikki ne piirteet, joille itse asiassa EY-integraatio ja Maastrichtin sopimus rahaunionin osalta pitkälti rakentuvat. Näin ei ole ollut mitenkään hämmästyttävää, että hän on nyttemmin suhtautunut positiivisesti EY-jäsenyyteen ja ymmärtänyt siihen liittyvät ehdot.”

 

Jyränki kriitikkona

Kirja Antero Jyränki: Valta ja vapaus, luku 5. Perustuslain muuttaminen ja neuvoa-antava kansanäänestys (259-263), sitaatti tekstistä:

”Monet merkit viittaavat siihen, että poliittinen päätös liittymisestä - käytännössä ehtoihin katsomatta - oli maan hallituksessa tehty jo siihen mennessä, kun tasavallan presidentti vuoden 1992 valtiopäivien avajaispuheessa ilmoitti Suomen hakevan EY-jäsenyyttä. Tämän jälkeen oli kysymys ehkä enää siitä, miten valtiosäännön säätämät muodot täytettäisiin."

Ensijaisesti Mauno Koivisto vastaa Suomen EU-jäsenyydestä! 

Mainittakoon, että Suomen Kuvalehti kertoi maaliskuun 1991 eduskuntavaalien aikaan, että Ulkoministeriössä suoritettiin syksyllä 1990 keskeisten virkamiespestien miehittäminen sosiaalidemokraateilla. 

Presidentin ministeriö - bysanttilainen avoimuuden arkkivastustaja:
Antti Kuosmanen: Suomen tie EU:n jäseneksi, luku 38.3. Koordinaatiojärjestelmä vakinaistetaan, sitaatti sivulta 227: 
 

”Omassa hiljaisessa mielessäni en voinut välttää pientä vahingoniloakaan, olinhan virkatovereideni kanssa saanut tottua siihen, että juuri ulkoasiainministeriö leimattiin bysanttilaisten juonittelujen pesäksi ja kaiken avoimuuden arkkivastustajaksi.”

 

Dokumentointia Koiviston uraputken kehityksestä

Opiskeluaikanaan Koivisto kuului Knoellinger-keskustelukerhoon 
 

"Knoellinger, Carl Erik (1906 - 1983) 

kansantaloustieteen professori 

Carl Erik Knoellinger oli Åbo Akademin kansantaloustieteen professorina yli 30 vuotta. Hänen tärkein teoksensa oli Fackföreningar och arbetsmarknad i Finland (Järjestösuhteet Suomen työmarkkinoilla, 1959). Opettajana Knoellinger inspiroi useita henkilöitä, joilla oli myöhemmin merkittävää vaikutusvaltaa Suomen talouspolitiikassa.”

Lähde: "Kansallisbibliografia " 

Tekstiä kirjasta Lauri J. Aho, Jarmo Luuppala, Manu Paajanen: KOIVISTO HELLAHUONEESTA PRESIDENTIN LINNAAN Arvi A KARISTO Oy, Hämeenlinna 1982, sivulta 135: 
 

"Kultainen Turun aika

 

Tellervo Koivisto on muistellut Turun vuosia elämänsä parhaina aikoina, jolloin yö hupeni helposti väitellessä. 

- Istuttiin ja väiteltiin kaiken maailman asioista niin että päätä pyörrytti, vaikka ei olisi nautittu mitään juomiakaan. Maunolla on ikään kuin tapa ympäröidä asiat kysymyksillä ja sillä tavoin ennakolta tukkia porsaanreiät. Häneltä saa helposti vastauksen, että tuon olen jo tutkinut, mutta entäs jos asia onkin näin, Tellervo Koivisto on kuvannut ns. Knoellingerin piirin keskusteluja. 

Professori Carl Erik Knoellinger, joka oli Turussa toimineen pienen piirin sielu, on viitannut teoksessaan Järjestösuhteet Suomen työmarkkinoilla" myös noihin Tellervo Koiviston muistojen öihin. Knoellinger totesi kirjansa alkusanoissa: "Olen saanut paljon iloa ja innostusta keskusteluista, joita usean vuoden aikana on Turussa käyty työmarkkinakysymyksistä kiinnostuneessa pienessä piirissä, jonka kokoonpano on jonkin verran vaihdellut." 

Miten piiri syntyi, ketä siihen kuului ja mistä väiteltiin? 

Professori Väinö Luoma tapasi juuri Göteborgissa valmistuneena lisensiaattina Turun akatemian silloisen kansantalous- ja finanssitieteen professori Carl Erik Knoellingerin syksyllä 1952. Tuon tapaamisen seurauksena syntyi ns. Knoellingerin piiri, jonka toiminta käynnistyi talvella 1953. 

Kantajoukkona piiriin kuuluivat Knoellingerin ja Luoman lisäksi nykyinen presidentti Mauno Koivisto, Suomen Pankin johtaja Rolf Kullberg, tutkijaprofessori Juhani Paasivirta, YK:n apulaispääsihteeri Klaus Sahlberg, korkeakoulun lehtori Håkan Sandström sekä edesmenneet Suomen Pankin johtaja Timo Helelä, satamakamreeri Kunto Lehto ja SAJ:n puheenjohtaja Jaakko Rantanen. 

Professori Väinö Heikkinen ja Finlands Svenska Kommunförbundin johtaja Karl-Johan Brunström liittyivät piiriin vuotta myöhemmin. 

Kun Klaus Sahlgren, Rolf Kullberg, Väinö Heikkinen, Timo Helelä ja Mauno Koivisto muuttivat Turusta Helsinkiin, piiriin tulivat uusina professori Tore Modeen, professori Veikko Halme, professori Reino Lento ja Metalliteollisuuden työnantajaliiton johtaja Ralf Sjöblom. 

Piirin jäsenet olivat tuolloin Turun yliopiston, Abo Akademin ja molempien kauppakorkeakoulujen nuoria tohtoreita, lisensiaatteja ja maistereita. Piiri kokoontui alussa kerran kuukaudessa jonkin kotona, jolloin yö virahti äkkiä aamuksi. Myöhemmin tapaamiset harvenivat ja piiri päättyi 1963. Sitä ennen piirin aloitteesta syntyi Turun korkeakoulujen yhteiskunnallis-taloudellinen tutkimusyhdistys, jonka perustamisvuodeksi kirjattiin 1957. 

Knoellingerin piiristä ei muotoutunut suljettua salaseuraa, vaan se avasi ikkunoita joka suuntaan, janosi tietoa ja vaikutteita kotimaasta ja ulkomailta. Piirin vieraina olivat mm. professori W. Elliot Chalmers Yhdysvalloista ja Carsten Welinder Ruotsista. Piirin vieraina poikkesivat myös Kaarlo Pitsinki, Olavi Lindblom, Knut Pipping, Sven O. Kock, Otto Brusiin, Reino Rossi, Jouko Paunio, Jaakko Lassila, Jussi Linnamo, Erkki Laatto ja Pentti Viita. 

Pääpaino työelämässä 

Knoellingerin piiriä kiinnostivat pääasiassa työelämän ilmiöt, mutta keskustelut ja väittelyt polveilivat kaikissa sen ajan ja tulevaisuuden ongelmissa. Vapaamuotoisen suomen- ja ruotsinkielisen ajatuksenlennon moniulotteisuus on ymmärrettävää. Keskustelijat olivat perehtyneet kansan talouteen, valtio-oppiin, sosiologiaan, psykologiaan ja poliittiseen historiaan. Öisissä väittelyissä he sekä oppivat että opettivat toisiaan, antoivat uusia näkökulmia ja herättivät ajattelemaan syvällisemmin."

 

Huom! Knoellinger oli tehnyt väitöskirjansa ammattiyhdistystoiminnasta. 

Lisää dokumenttia: 
 

"Opiskelu ja väitöskirjan teko olivat luoneet yhteyksiä sekä yhteiskuntatieteiden opettajiin että nuoriin tutkijoihin. Koivisto kuului Åbo Akademin kansantalouden professori Carl Erik Knoellingerin ympärille kokoontuneeseen keskustelupiiriin ja sai vaikutteita myös toisesta, dosentti Juhani Paasivirran johtamasta piiristä, jossa käsiteltiin sosiaalidemokratian näkökulmasta yhteiskunnallisia kysymyksiä. 

Hän oli myös 1946 Turkuun perustetun Akateemisen Sosialidemokraattisen Yhdistyksen jäsen. Tieteellisen työnsä takia hän jäi hiukan syrjään SDP:n 1950-luvun hajaannukseen johtaneista riidoista. Toki hän otti osaa puoluetta koskevaan keskusteluun, mutta väitöskirja antoi selvästi valmiutta laajemmasta näkökulmasta tapahtuvaan erittelyyn. 

Turun aikaan kuului myös SDP:n alkava jakautuminen. Koiviston oli vaikea valita puoltansa. Järkyttävänä pitämänsä yleislakon jälkeen 1956 hänestä tuli selvemmin leskisläinen, ja hän alkoi arvostella ammattiyhdistysliikkeen vahvistuvaa vaikutusta puolueeseen. Hänen mielestään ammattiyhdistysliikkeen tavoitteet olivat kapeat, vain työväen elintasoon liittyvät. Tässä hän yhtyi toiseen turkulaiseen, Rafael Paasioon. 

Uuden etsijä 

Yliopistouraan tähtäävät suunnitelmat muuttuivat, kun Helsingin Työväen Säästöpankin pitkäaikainen toimitusjohtaja Joonas Laherma tarjosi Mauno Koivistolle paikkaa pankissa. Muutto Helsinkiin 1957 tiesi irtautumista turkulaisesta ympäristöstä ja paneutumista uuteen leipätyöhön ensin pankin kakkosjohtajana ja lokakuun alusta 1959 toimitusjohtajana. Uusi tehtävä vei Koiviston suomalaisen talouden arkeen. 

Helsinkiin siirryttyään Koivisto solmi aktiivisesti yhteyksiä. Hän tuli muun muassanuorten tutkijoiden piiriin, jota kutsuttiin o-ryhmäksi sillä perusteella, että useimpien joko suku- tai etunimi tai molemmat päättyivät o-kirjaimeen. Ryhmään kuuluivat jo Turusta tutun Timo Helelän lisäksi muun muassa Jouko Paunio, Olavi Niitamo ja Jussi Linnamo. 

Nuorina kansantaloustieteilijöinä heillä oli halu modernisoida tiedettään. Yhteistä oli usko talouspolitiikan mahdollisuuksiin, kun he tutkijoina osoittaisivat siihen keinot. He levittivät ajatuksiaan Suomen Sosialidemokraatissa nimimerkillä Kärjekäs. Näitä kirjoituksia ilmestyi kaikkiaan 57, joista 13 oli Koiviston. 

Helsingissä Koivistot kuuluivat aluksi Akateemiseen Sosialidemokraattiseen Yhdistykseen, jossa pidetyistä esitelmistä Mauno Koivisto osin kirjoitti ja toimitti sekä kustansikin 1960 ilmestyneen kirjan Laajempaan kansanvaltaan. 

Vuonna 1961 perustetussa Yhteiskuntapoliittisessa Sosialidemokraattisessa Yhdistyksessä olivat mukana Koivistojen lisäksi muun muassa yhteiskuntatieteen menetelmien tuntija Touko Markkanen ja kansantaloudesta väitellyt Pentti Viita. 

Yhdistys sai uutta virikettä, kun 60-luvun sosiaalipolitiikan kirjoittaja Pekka Kuusi liittyi siihen toukokuussa 1964. Koiviston muotoilemissa puolueosaston tavoitteissa korostettiin sosiaalidemokraattien perinteisiin nojautuvaa, mutta tieteenomaisessa hengessä tapahtuvaa käytännön ongelmien tarkastelua. Siinä oli kolme avainsanaa: perinne, tiede ja käytäntö." 
 

Lähde: "Kansallisbibliografia " 

Knoellinger-kerhosta kertoo myös kirja, josta edellä olevat Esko Ahon ja Sirkka Hämäläisen kirjoitukset ovat; 
PITKÄ LINJA Mauno Koivisto Valtiomies ja vaikuttaja 

Mauno Koiviston pitkäaikaisesta suunnittelusta siis tehtiin kirja. 

Seppo Lindblom: Kyllä se siitä, sivu 130:

”Koivisto kirjoitti jo 1950-luvulla, että taloudellisen toiminnan luonteen muuttuessa ja yhteiskunnallisen uudistustyön jatkuessa yksityisestä omistusoikeudesta voidaan tehdä täysin sisällyksetön käsite.”

Lindblomin tekstiin liittyen: 
Vanhemmat ihmiset muistavat, miten ennen vappupuheissa punaisten lippujen liehuessa vaadittiin pankkien kansallistamista eli sosialisointia. 
Nyt eurokriisissä tämä toteutuu, sillä Euroopan valtiot lainaavat rahaa pankkiensa pelastamiseen. Mutta pankki ei joudukaan valtion haltuun, vaan velkakirjojen perusteella lainaa antaneen miljardöörirahoittajan haltuun. 

Käykäähän tällä sivulla toistenkin, sillä tietoa lisätään, kunhan ehditään...

Päivitetty 26.3.2015