Kooste Sauli Niinistön puheista ja Suomen perustuslaista

 

Tervetuloa lukemaan tekstejä, joista kokoomuslainen voi olla ylpeä!

 

Ensinnäkin on hienoa todeta, että istuva Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on  kansanedustajana ollessaan ajatellut ja puhunut itsenäisesti! Eduskunnan pöytäkirjaan nimittäin on kirjattu koko joukko kansanedustaja Sauli Niinistön puheita, joista kokoomuslaisena voin olla ylpeä.

Tässä on todella hieno sitaatti Eduskunnan pöytäkirjasta sivulta 2718, keskiviikkona 17.6.1992:

 

Ed. Niinistö: Arvoisa puhemies!

Olen useaan otteeseen parin viime vuoden aikana tässäkin salissa todennut, että EY-jäsenyys tulee merkitsemään dramaattista muutosta suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ja että tuo dramaattinen muutos väistämättä heijastuu myös suomalaiseen poliittiseen järjestelmään. EY-selonteko osoittaa, että näin tulee käymään.

Tässä tilanteessa kannattaa esittää yksi kiteytetty kysymys, ja se on se, minkälaisen arvon me Suomessa annamme omille perustuslaeillemme. Nimittäin EY-jäsenyyden myötä me annamme EY:n oikeusjärjestykselle, EY-oikeudelle, erittäin suuren arvon. Me annamme sille niin suuren arvon, että me sitoudumme siihen, että jos Suomessa on tullut säädettyä EY-oikeuden kanssa ristiriidassa oleva laki, EY-tuomioistuin saa soveltaa suoraan EY-oikeutta, siis mitätöidä sen suomalaisen eduskunnan ratkaisun, joka on ristiriidassa EY:n käsitysten kanssa. EY-tuomioistuin voi suoran oikeusvaikutuksen periaatteen vuoksi soveltaa suomalaiseen asiaan suoraan EY-oikeutta, olipa suomalainen laki minkä sisältöinen tahansa, kunhan se vain on ristiriidassa EY-lain kanssa. Tämä on peruslähtökohta. Miten tämä liittyy suomalaisten perustuslakien kunnioittamiseen? Se liittyy sillä tavalla, että Suomessa ei ole mahdollisuutta kontrolloida tämän talon työtä sillä tavalla, että jos täältä sattuu lipsahtamaan ulos laki, joka on Suomen valtiosäännön kanssa ristiriidassa, siihen voisi joku vedota.
Se on suorastaan perustuslaissa kielletty.”

 

Toinen sitaatti samasta Niinistön puheesta:

“Lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax jo totesi, että lakivaliokunnassa kiinnitettiin tähän seikkaan EY-selonteon johdosta annetussa mietinnössä vakavaa huomiota eikä todella aiheetta. Ehkä myös perustuslakivaliokunnan olisi tullut tämä seikka tässä yhteydessä huomata. Lakivaliokunta totesikin, että EY-jäsenyyshakemusta varten on tehtävä valtio-oikeudellinen asiantuntijaselvitys, jolloin on kiinnitettävä huomiota lakien perustuslainmukaisuuden tutkimisessa tapahtuvaan normihierarkian vinoutumiseen ja selvitettävä, onko meillä tarvetta järjestää uudelleen lakien säätämisjärjestyksen ja perustuslainmukaisuuden tutkiminen. Ehkä sanonta ei ole kovin onnistunut. Ei se ainakaan helposti aukea, mutta kuvailin äsken, mistä on kysymys siitä, voiko Suomen kansalainen vedota suoraan perustuslakiin silloin, kun hän hakee perustuslakiin kirjoitettuja perusoikeuksiaan, joista niin paljon puhutaan.

On jokseenkin hämmästyttävää, että ulkoasiainvaliokunta poisti lakivaliokunnan esityksen. Kysymys ei ollut ulkoasiainvaliokunnassa vahingosta vaan tietämäni mukaan tietoisesta ratkaisusta.

Seuraavaksi sitaatti seuraavasta puheenvuorosta (ed. Sirkka-Liisa Anttila):

“Kahdeksan vuoden kokemuksella voin todeta, että ei ole kovin epätavanomaista, että hallituksen suunnalta tulee viestejä, että tietyllä tavalla perustuslakeja pitää tulkita, jotta päästään siihen lopputulokseen, joka on ollut hallituksen tarkoitus.”

 

Toinen sitaatti, joka vahvistaa Niinistön käsityksen valiokuntia ohjaavasta toiminnasta:

“Ed. Aittoniemi (vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olen ulkoasiainvaliokunnassa vastustanut lakivaliokunnan näkemysten poistamista. Siellä oli eräs henkilö sanelemassa näitä asioita sillä tavalla kuin niiden hänen mielestään piti olla. (Ed. Tuomioja: Kuka saneli?) – Kyllä siellä on oltu sanelemassa. – (Ed. Tuomioja: Höpö höpö!)”

 

Erikoista on myös se, että Maastrichtin sopimuksen määräykset sisältänyt 9.1.1992 eduskunnalle annettu valtioneuvoston selonteko oli edellä olevan sitaatin päivänä, siis 17.6.1992, eduskunnan palautekeskustelussa, kun vasta samana päivänä eduskunta sai Euroopan talousalueen perustamissopimuksen (ETA-sopimuksen) lähetekeskusteluun.

Eduskunta oli tullut tietämättään hyväksyneeksi Maastrichtin sopimusvelvoitteet jo 18.3.1992 ns. EY-jäsenyyshakemusäänestyksessä.

Tuskin kukaan kansanedustajista kesäkuussa 1992 tai edes ETA-sopimusta 27.10.1992 hyväksyessään oli ymmärtänyt, että presidentti Koivisto oli jo 18.3.1992 parlamentarisoinut tahtonsa Suomen perustuslain vastaiseen EY-jäsenyyteen (Maastrichtin sopimusvelvoitteisiin jo etukäteen) pelkällä hallituksen luottamuslauseäänestyksellä.

Tuo äänestys oli demareiden kirjoittama äänestysnäytelmä, jossa vastaan äänestäneillä kansanedustajilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa tyhjää!

Kansanedustaja Sauli Niinistö oli kesäkuussa 1992 esittänyt pontta valtiosääntöoikeudellisesta asiantuntijaselvityksestä, mutta Niinistön ponsi hävisi äänestyksessä.

Kun Euroopan talousalueen perustamissopimus 27.10.1992 eduskunnassa hyväksyttiin, menetti Suomi valtiosääntöoikeudellisen suvereniteettin tämän kansanedustaja Sauli Niinistön eduskunnassa pitämän kriittisen puheen mukaisesti:

“Tämä Eta-sopimus on superlaki, joka väistämättä ulottaa vaikutuksensa myöskin suomalaisiin perustuslakeihin ja erityisesti suomalaisten perusoikeuksiin. Nimittäin Eta-säännökset – liki kaikentasoiset, mm. pöytäkirjan liitteet – saavat tässä lakipaketissa olevan voimaanpanolain perusteella hyvin korostetun aseman. Jokainen suomalainen, joka soveltaa suomalaista lakia, siis viranomainen, joka tehtävästä riippumatta soveltaa suomalaista lakia, on nimittäin velvollinen olemaan soveltamatta sitä, jos se on ristiriidassa jonkun asteisen Eta-sopimukseen sisältyvän säännöksen kanssa, mm. pöytäkirjan liitteiden kanssa.”

Kansanedustaja Tarja Halonen vastaa Niinistön vaatimukseen totuuden paljastavalla puheella, joka löytyy Eduskunnan pöytäkirjan sivulta 4005:

 

“Ed. Halonen (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä puolestani pidin ed. Niinistön puheessa nimenomaan sitä puolta parhaimpana, että hän esitteli ongelman eikä ollut lyönyt ennalta ratkaisua kiinni siitä, mikä on oikea vastaus. Me olemme nähneet aivan liian monta sellaista komiteaa, toimikuntaa ja työryhmää viimeisten parin vuoden aikana, joille on valmiiksi tavallaan annettu ratkaisu ja työryhmän tai komitean tehtävänä on ollut ainoastaan enää laatia perustelut sille jo valmiina olevalle ratkaisulle.”

Sitaatti Ed. Sauli Niinistön vastauspuheenvuorosta ed. Haloselle:

"On syytä saada täysi selvitys joka ainoasta vaihtoehdosta, koska - en ollenkaan kielläkään sitä - sillä on hyvin syvällisiä vaikutuksia valtiosääntöön, päädyttiinpä mihinkä variaatioon tahansa. Sillä on ihan yhtä lailla huomattava perustuslakien arvoa nostava merkitys kuin näillä kansainvälisillä sopimuksilla on ollut sitä alentava merkitys niin kauan kuin meillä normikontrollia sisäisesti ei ole järjestetty."

Halosen käyttämä puheenvuoro oli paljastava! Presidentti Koivisto oli asettanut valmiilla ratkaisulla ohjeistetut komiteat ja ryhmät, esimerkiksi

1. perustuslakikomiteat Suomen perustuslain EY-mukaistamiseksi

2. Sirkka Hämäläisen johdolla toimineen ryhmän – ETA-sopimuksen liitteisiin kirjoitetun pankkien vakavaraisuuteen liittyvän mukautusmääräyksen toimeenpanemiseen.

Niinistö mainitsi puheessaan, että ETA-sopimuksen liitteetkin ovat Suomen perustuslain yli menevää EY-säädöstöä. Näin todellakin oli. Vuoden 1989 EY-säädöstöä koskien oli Suomen ETA-mukautusvaatimukseksi kirjoitettu liite, josta vain presidentti Koivisto ja sisäpiiri tiesi.

Liitteeseen kirjoitun vaatimuksen seurauksena, lyhyesti ilmaistuna, presidentti Koivisto ajautui valtiopetokseen – Koiviston konklaaviin eli oikeuslaitoksen riippumattomuuden riisumiseen.

Hallitusmuodon 1 ja 2 §:t menettivät valtiosääntöoikeudellisen sisältönsä. Tapahtui valtiopetos.

Kansanedustaja Tarja Halonen tuli paljastaneeksi, että perustuslakikomiteat perustettiin valmiiksi annettujen ratkaisujen perustelemista varten. Suomen perustuslaki oli ulkopolitiikasta määränneelle presidentti Koivistolle ongelma.

Ensimmäinen eli maaliskuussa 1989 perustettu komitea teki isänmaallista työtä saattaen Suomen markan hallitusmuodon 72 §:ään. Suomen markan saisi poistettua Hallitusmuodosta vain vaikeutetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Tämä lisäsi presidentti Koiviston ongelmia. Asia päätettiin ratkaista salaisessa EMU-varaumakokouksessa 20.12.1993.

Tarja Halosen paljastamana perustuslakikomiteoiden tehtävänä oli perustella valmiiksi annetulla ratkaisulla perustella esitykset eduskunnan määrävähemmistön poistamiseksi ja "eduskunnan EY-päätösvallan turvaamiseksi".

Samaan laittomuuteen liittyy Suomen Pankille kuuluneen markan ulkoisen arvon päätösvallan hävittämisestä. Kysymyksessä on valtiopetos, koska kyse on Suomen Pankin toimivallan muutoksesta.

Presidentti Koiviston suunnittelema silmänkääntötemppu ei onnistunut markan hävittämisessä. Eduskuntaa harhautettiin, jolloin lakiesitys jäi antamatta.

Tässä tapahtui dokumentein todistettava valtiopetos.

 

Koivisto taustaohjaajana

Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki kertoo julkaisussaan “Euroopan unioni ja Suomen valtiosääntö“, että presidentti Koivisto jätti tietoisesti EU-jäsenyyttä koskevan aloitteellisuuden ministeristölle ja keskittyi itse pitämään huolta siitä, että valtakunnan käytettävissä säilyisi useita integraatiovaihtoehtoja. Samalla presidentti-instituution profiili pidettiin matalana.

Jyränki kertoo, mitä presidentti Koivisto puhui pääministeri Aholle 20.12.1991.

Jyrängin kertomaa täydellisempi sitaatti löytyy Koiviston muistelmista “Historian tekijät Kaksi kautta II. Tässä ko. sitaatti Koiviston kirjasta sivulta 534 alkaen:

 

“ETA-neuvottelut saatiin ensimmäisen kerran päätökseen 22. lokakuuta 1991. Sittemmin EY-tuomioistuimen tulkinnan vuoksi neuvottelut jouduttiin vielä käynnistämään uudelleen. Tulokseen päästiin helmikuussa 1992. Tämäkin neuvottelutulos jouduttiin vielä käymään uudelleen läpi, kun Sveitsi hylkäsi ETA:n kansanäänestyksessään. Lopullisesti ETA-sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 1993 ja ETA tuli voimaan vuoden 1994 alussa. EY päätti joulukuun 9. päivänä 1991 huippukokouksessaan Maastrichtissa asettaa yhteisön tavoitteeksi kiinteämmän raha- ja talous- sekä poliittisen unionin. Kokouksessa otettiin myös myönteinen kanta yhteisön laajentumiseen. Jäsenyysneuvottelut ilmoitettiin voitavan aloittaa seuraavana vuonna.

Joulukuun 20. päivänä keskustelin tilanteesta Ahon kanssa.
Sanoin: “Mitä olen omalta osaltani pyrkinyt aikaansaamaan, on se, ettei haaskattaisi vaihtoehtoja. Välillä oli vaara, että ETA-hommaan ei suhtauduttaisi vakavasti. Halusin korostaa sen merkitystä, sitä, että se kuitenkin on hyvin tärkeä aikaansaada. Se on turvallinen vaihtoehto siinä tapauksessa, että muut vaihtoehdot jäävät toteutumatta.

Toinen peruslähtökohta minulla on ollut pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä, ettei tasavallan presidentin asema ja päätöksenteko tulisi tarpeettomasti esille.

Asiaa pitäisi kaikin tavoin pyrkiä hoitamaan parlamentaarisesti sillä tavalla, että hallitus asiaa käsittelee. Tietysti on hyvä, että minäkin olen tietoinen, mitä tapahtuu. Jos näyttäisi siltä, että tapahtuisi jotakin, joka minusta olisi vähemmän perusteltua, niin sitten minä sanoisin.

Näkemykseni on, että ratkaisevat päätökset tehdään aika pian.”

Toinen kohta Koiviston muistelmista (sivu 435):

“Kun hallitus on ottanut kantaa, sen jälkeen minäkin voisin hallituksen kantaa tukea. Mutta en välittäisi antaa aihetta semmoiseen kuvaan, että meillä hoidettaisiin asiaa toisin kuin parlamentaarisessa järjestyksessä.”

Kyse on ollut kaikesta muusta kuin parlamentarismista. Hallitusko edustaisi parlamentarismia?

Paljastava sitaatti Koiviston muistelmat (24.2.1992) "Historiantekijät" sivu 544:

“Helmikuun 24. päivänä kirjasin ajatuksiani:
“Hallituksen on koetettava sopia keskuudessaan.
Tiedonanto: luottamuskysymys hallitukselle eduskunnalta.
(Eduskunta ei voi antaa epäluottamuslausetta tasavallan presidentille.)
Pidätän itselläni tilaisuuden maan kansainvälispoliittisen aseman määrittelyyn. Teetän omia selvityksiäni. Käyn omia keskustelujani, myös siitä, miten päätöksentekojärjestelmäämme olisi tarkoituksenmukaista muuttaa.”

Kysymys olikin demokratianäytelmästä, jota presidentti Koivisto käsikirjoitti ja ohjasi.

Koivisto antoi pääministeri Aholle ohjeita. Koivisto kertoo muistelmissaan sivulla 540;

1) presidentinesittelyn yhteydessä 17. tammikuuta 1992:

"Sovimme Ahon kanssa, että hän puhuu ministereiden ja virkamiesten kanssa ja selvittää neuvottelujen lähtökohta-asetelmat ja että minä en puhuisi asiasta muiden kuin hänen kanssaan."

2) tavatessaan Esko Ahon 30. tammikuuta 1992:

 

"Neuvoin, että viikon sisällä olisi hallituksen otettava asiaan kantaa, esimerkiksi niin, että hallitus ilmoittaisi antavansa asiasta eduskunnalle tiedonannon. "Keskustelu ei enää tästä eteenpäin mentäessä mitään asiaa paranna." Lupasin hallitusta tässä asiassa tukea puheessani valtiopäivien avajaisissa perjantaina, 7. helmikuuta. "Minusta olisi kaikkein tyylikkäintä, että toteaisin, että hallitus on periaatteessa tällä linjalla."

EY-jäsenyys muodosti valtiopäivien avajaisissa pitämäni puheen pääsisällön. Siteeraan puheeni tämän osan kokonaisuudessaan:

"Yhdentyminen etenee Länsi-Euroopassa ja meidänkin on tehtävä oma valintamme.

Hallitus antoi tammikuussa selonteon mahdollisen EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomen kannalta. Hallitus aikoo edelleen noudattaa nopeata aikataulua ja valmistelee tiedonantoa, jolloin eduskunta saisi tilaisuuden lausua käsityksensä jäsenanomuksen jättämisestä."

Sitaatissa on vain Koiviston puheen alku.

 

Vaiettua totuutta putkahteli esille Yle Radio 1 Ykkösaamussa 28.2.2014.
Erkki Liikanen on toimittaja Jari Korkin haastattelussa kohdasta 23.40 lähtien.

Linkki Ylen areenaan http://areena.yle.fi/radio/2193595

Korkki aloittaa haastattelun kertomalla, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen maaliskuussa 1992.

Liikanen jatkaa, että jäseneksi pyrkivän pitää hyväksyä laki ja oikeus, se on lähtökohta.

Missä on muualla on kerrottu, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen jo maaliskuussa 1992?

Vastaus löytyy Eduskunnan pöytäkirjasta 16.3.1992 sivulta 480, jossa pääministeri Esko Aho sanoo:

“Integraatio on edistynyt ja edennyt Euroopan yhteisössä vaiheittain syventyen ja laajentuen.
Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”

Keskeinen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo hätäisesti pois myynnistä vedetyssä EU-kirjassaan “Suomen tie EU:n jäseneksi” luvussa “1.5. Jäsenyys tavoitteeksi”, sivulla 16:

” Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suurimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n “acquis’n” ja “finalite politique’n” (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana).”

 

Kuosmanen määrittelee kirjassaan kyseisen termistön. Luvussa “Arki alkaa – screening”, sivulla 27 Kuosmanen kirjoittaa:

“Avausistunnossa alkoi jäsenyysneuvottelujen arki. Niiden ensimmäinen vaihe oli EY:n acquis’n tutkinta eli “screening”.
Acquis-sanasta en ole nähnyt kunnollista käännöstä mihinkään muihin kieliin, enkä varsinkaan suomeen. Se on partisiipin perfektimuoto ranskan kielen verbistä “acquerir”, saavuttaa. Kyse on siis kaikesta siitä, mitä EY ja sittemmin EU on saavuttanut.”

 

Mitä acquis tarkoittaa EU-lainsäädännössä?

Vastaus löytyy erittäin hyvin ilmaistuna sivustolta: http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm

Acquis communautaire

Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet sisältävä oikeusperusta, joka sitoo kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita yhteisesti. Jatkuvasti kehittyvään acquis communautaireen kuuluu:

- perussopimusten sisältö, periaatteet ja poliittiset tavoitteet
- perussopimusten nojalla hyväksytty lainsäädäntö ja EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö
- unionin toimialalla hyväksytyt julistukset ja päätöslauselmat
- yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat
- oikeus- ja sisäasioita koskevat asiakirjat
- yhteisön tekemät kansainväliset sopimukset sekä jäsenvaltioiden unioniasioissa keskenään tekemät sopimukset.

Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja. Integroituakseen unioniin ehdokasmaiden on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sitä on sovellettava heti liittymisestä lähtien.”

Finalite politique tarkoittaa yhteisön (EU:n) lopullisia päämääriä. Antti Kuosmanen määrittelee “Finalite politiquen” luvussa “3.1. Komission lausunto” sivulla 23 tällaisessa yhteydessä:

“Vielä vuonna 1992 kylmän sodan muovaamat käsitykset Suomesta ja sen asemasta vaikuttivat pinnan alla monien mielipiteisiin. Tämä täytyi nähdä myös EY:n omassa piirissä käydyn, sen tulevaisuutta eli “poliittista finaliteettia” koskevan keskustelun taustaa vasten. Tietynlainen puolueettomuuden vierastaminen oli varsin yleistä niiden keskuudessa, jotka haaveilivat tulevalle Euroopalle merkittävää ulko- ja turvallisuuspoliittista identiteettiä, eritoten myös sotilaallista.”

 

Liikanen kertoo haastattelun kohdassa 25.38, että Suomi jätti hakemuksen helmikuussa 1992.
Tämäkään ei ole virallinen tieto, vaan totuuden lipsahtaminen julkisuuteen, sillä media kertoi 18.3.1992, että eduskunta hyväksyi jäsenyyshakemuksen jättämisen selvin numeroin.

Tosiassa eduskunnassa oli tuolloin demareiden kirjoittama äänestysnäytelmä, jossa vastaan äänestäneet kansanedustajat joutuivat painamaan tyhjää.

Mitä äänestysnäytelmän taustalla oli?

Presidentti Koivisto määräsi Hallitusmuodon 33 §:n mukaan ulkopolitiikasta. Koivisto halusi jättää hakemuksen, mutta päätöksenteko piti parlamentarisoida. Mutta koska eduskunta ei voi antaa epäluottamusta presidentille, piti hallitus iltakoulukokouksen 27.2.1992, jonka jälkeen hakemuspaperit lähetettiin erikoispostina puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille jo samana iltana.

Iltakoulun kokouspöytäkirjan liitteenä on Ulkoministeriön salainen muistio.

Liikasen haastattelu toi esille vaiettuja asioita.

Kysymyksessä on valtiopetos, sillä Liikasen haastattelun perusteella Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen. Jäseneksi pyrkivä valtio ei saisi poikkeuksia. Tässä valossa em. pääministeri Esko Ahon puhe 16.3.1992 eduskunnassa saa uuden sisällön.

Lukekaapa uudelleen EU-legislation-sivuston acquisen määrittely:

Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja. Integroituakseen unioniin ehdokasmaiden on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sitä on sovellettava heti liittymisestä lähtien.”

 

http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm

Presidentti Koivisto ohjeisti valmiilla ratkaisuilla perustuslakikomiteat esittämään perustelut siitä, miten Suomen on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään.

 

Suomen markka jäi kummittelemaan Suomen Hallitusmuodon 72 §:ään, sillä acquisen mukaan Maastrichtin sopimus oli sovellettava Suomen perustuslakiin heti liittymisestä lähtien. Tapahtui valtiopetos.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävijälaskuri

 

Kävijälaskuri