Pariisin rauhansopimus

 
Tervetuloa Jorma Jaakkolan kotisivulle!
 
 
Pariisin rauhansopimus estää Suomen Nato-jäsenyyden
 

                                                                                           Päivitetty 4.5.2022 

©  Jorma Jaakkola

Saatesanat lukijalle

 

Tekstini pitää lukea ilman ennakkokäsityksiä. 

​Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa, vaikka UM:n lehdistötiedotteella - 21.9.1990 lähtien - on  muuta uskoteltu. 

Tekstini ei ole Venäjää myötäilevää, vaan huolestumista siitä, että Venäjän hyökkäyskynnys Suomeen katoaa Nato-jäsenyydessä eli Pariisin rauhansopimukseen sisältyvän liittoutumiskiellon rikkomisen seurauksena.

Päättäjiä ja median edustajia informoin itse, joten toivon kotisivuni jakamista vain ihan tavallisille kansalaisille.

Tietoja jaettaessa on mainittava kotisivuni osoite tai sanat "Jorma Jaakkolan kotisivu".  Korostan, että tekijänoikeudet ovat minulla, joten tekstejä ei saa muuttaa. 

Tekstini ei ole minun mielipidettäni vaan faktaa, dokumentteja: Sopimusten juridiikkaa sekä presidentti Koiviston käynnistämään Operaatio PAX:iin liittyvät asiakirjat, jotka olivat salaisia 25 vuotta eli vuodet 1990 - 2015.            

Presidentti Koivistolla oli kaksi ongelmaa, Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus, jotka molemmat olivat esteitä Suomen liittämisessä EU:hun sekä Natoon. Nimittäin Pariisin rauhansopimuksen II Osan  I luvun  3. artiklaan samoin kuin YYA-sopimuksen 4. artiklaan sisältyi "Sitoumus olla tekemättä mitään liittoja".

Pariisin rauhansopimuksen purkamisartikla nro 22 määrittelee, miten sopimuksen voi purkaa. Siksi Suomi ei voi yksipuolisesti purkaa Pariisin rauhansopimusta. Siitä huolimatta presidentti Koivisto käynnisti salaisen Operaatio PAX:n Pariisin rauhansopimuksen yksipuoliseksi purkamiseksi. 

Muistelmissaan "Kaksi kautta" Koivisto mainitsee Operaatio PAX:n, mutta ei kerro kaikkea.

Kiitän Operaatio PAX:iin keskeisesti osallistunutta UM:n virkamiestä René Nybergiä siitä, että hän antoi Kanava-lehden 1/2008 kirjoituksessa “Olette kajonneet yya-sopimukseen” vahvistuksen Koiviston omaperäiselle operaatiolle ja vinkin valtionhallinnon salaisiin dokumentteihin.  

Osoite: https://anselm.fi/olette-kajonneet-yya-sopimukseen/

René Nyberg oli Operaatio PAX:n keskeisin toteuttaja ja valheellisen UM:n lehdistötiedotteen antaja.

Kiitän myös toista operaatio PAX:iin osallistunutta UM:n virkamiestä Jaakko Blombergiä, joka Venäjän nootin jälkeen teki 18.2.1994 UM:n salaisen muistion 185 "RAUHANSOPIMUS, ISO-BRITANNIA", jossa Blomberg Iso-Britannian suurlähettiläälle Neil Smithille tunnusti:

"Totesin puolestani asenteestamme rauhansopimukseen, että myönnämme sen olevan voimassa."

Voiko asian paremmin ilmaista? Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa!

Tästä löytyy Blombergin salainen muistion kuvat http://jormajaakkola.fi/Blomberg

Lisäksi kiitän UM:n valtiosihteeri Åke Wihtolia, joka kirjoitti UM:n salaisen muistion "RAUHANSOPIMUS JA YYA" päivättynä 24.9.1990.

Wihtolin salainen muistio koskee Iso-Britannian suurlähettilään Neil Smithin käyntiä Wihtolin luona 21.9.1990 - kaksi tuntia ennen hallituksen rauhansopimuksen "lakkauttamispäätöstä". 

Sitaatti Wihtolin salaisesta muistiosta:

”Smith oli saanut tehtäväksi tiedustella, aiommeko noudattaa sopimuksen edellyttämää muutosproseduuria. Vastasin, ettemme aio muuttaa sopimusta, vaan todeta sen III osan vanhentuneen noudattaen jo aikaisemmin syntynyttä käytäntöä konsultoida vain Neuvostoliittoa ja Isoa-Britanniaa.” 

Muutosproseduurilla Smith tarkoitti Pariisin rauhansopimuksen purkamisartiklaa nro 22. 

Wihtolin salaisen muistion kuva  http://jormajaakkola.fi/Wihtol

Lukekaa  myös alempaa selvitykseni "SALAINEN OPERAATIO PAX", joka edellä olevien salaisten muistioiden lisäksi todistaa, että Pariisin rauhansopimus - "Sitoumus olla tekemättä mitään liittoja" - on edelleen voimassa.

Neuvostoliiton seuraajavaltiona Venäjä pitää kiinni siitä, että Suomi noudattaa rauhansopimusta.

Rauhansopimuksen rikkomisesta eli Natoon  liittymisestä saattaa seurata raja- ja alueloukkauksia, jopa aseellisia. Sitäkö toivomme?

 

Presidentti Niinistö TV1:n Ykkösaamussa 26.3.2022:

"Ronskinpuoleisia raja- ja alueloukkauksia..."

Nato-jäsenyyden kannalta asia on vakava, sillä pari ohjusiskua Helsinkiin Venäjän kostona rauhansopimuksen rikkomisesta riittää. Yksikin on liikaa. Sitäkö haluamme?

Sitaatteja Satakunnan Kansan Ykkösaamun uutisoinnista 27.3.2022, sivu A12:

”Venäjä on monesti sanonut, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon muuttaisi sotilaallispoliittista tilannetta, mikä vaatisi vasta-askelia. Ne täytyy hahmottaa mahdollisimman hyvin, Niinistö sanoi."

 

"Niinistö ennakoi, että jäsenyys johtaisi jännitteiden kasvamiseen Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Seurauksena voi olla "ronskinpuoleisia" raja- ja alueloukkauksia sekä hybridivaikuttamista, Niinistö arvioi."

"Raja- tai alueloukkaukset voivat olla jotain muuta kuin lentokoneiden "piipahdukset" Suomen ilmatilaan, jollaisia viime vuosina on nähty.”

 
Kokemäen Jalonojalla 27.4.2022 
 
Jorma Jaakkola, Kokemäki
Kokoomuksen jäsen numero 69267
jorma.a.jaakkola(@)gmail.com
044-230 2707
 
 
    TAUSTAA:
 
SALAINEN OPERAATIO PAX

 

PRESIDENTTI KOIVISTON ONGELMAT

Presidentti Koivisto halusi viedä Suomen tulevan EU:n jäseneksi. Koivisto oli tietoinen EY:n perustamissopimuksen 234 artiklasta, jonka mukaan jäsenyydellä on myös vaikutuksia liittyvän valtion ennen liittymistään tekemiin valtiosopimuksiin.

Artikla 234 edellyttää, että uusi jäsenvaltio ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin omien valtiosopimustensa mukauttamiseksi jäsenyyden velvoitteisiin. Tällaisia toimia voivat olla aikaisempien sopimusten irtisanominen tai muuttaminen.

Artiklan 234 velvoite on dokumentoitu myös ”Liittymislakiesityksen (HE 135-1994 vp) sivulla 19 otsikon ”3.3.2. Kansainväliset sopimukset” alaotsikon ”Sopimuksentekomenettely ja sopimusten asema EY:n oikeudessa” alla:

"Artiklassa edellytetään, että uusi jäsenvaltio ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin omien vaItiosopimustensa mukauttamiseksi jäsenyyden velvoitteisiin. Tällaisia toimia voivat olla aikaisempien sopimusten irtisanominen tai muuttaminen.”

Kyseisen artiklan johdosta presidentti Koivistolla oli kaksi ongelmaa, Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus, joiden mukaan Suomi ei saanut liittoutua sotilaallisesti.

YYA-sopimuksen 4. artiklan osoite    https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1948/19480017#idm45237815472640

4. artiklan teksti:

”Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.”

Siis "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja" sisältyi Pariisin rauhansopimuksen II Osan  I luvun  Artiklaan 3                                                                   https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020#idm45237817215232   samoin kuin YYA-sopimuksen 4. artiklaan.

​Moskovassa 12.3.1940 allekirjoitetun talvisodan rauhansopimuksen 3. artiklan sisältö oli siirretty molempiin sopimuksiin. 

​Moskovan sopimus 12.3.1940:

"3 Artikla.

Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan."  

Artiklan 3 osoite:                                                                        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1940/19400003/19400003_2#idm45237817020224

PRESIDENTTI MÄÄRÄSI TAUSTALLA 

Presidentti Koivisto oli viimeistään helmikuussa 1989 tietoinen ongelmistaan, komission puheenjohtaja Jacques Delors oli nimittäin ilmoittanut helmikuussa 1989, että uusia jäsenmaita ei oteta ennen kuin EY:ssä suunniteltava liittovaltiosopimus (Maastrichtin sopimus) valmistuu.

Koivisto tiesi, että EU-jäsenyydessä ulkopolitiikasta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta johdettua puolustuspolitiikkaa. Ongelmien raivaamiseksi presidentti Koivisto käynnisti omaperäisen toiminnan - Operaatio PAX:n - Pariisin rauhansopimuksen III osaan kirjoitettujen Suomea koskevien sotilaallisten rajoitusten ja YYA-sopimuksen toteamiseksi vanhentuneiksi.  Näiden molempien muuttamisessa Koivisto halusi käyttää hyväkseen Saksojen yhdistymistä.   

Mainittakoon, että Pariisin rauhansopimuksen II OSA:n I luvun 3. artiklaan sisältynyt "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja" ei tullut Operaatio PAXissa mitenkään esille. Ehkä Koivisto halusi sotilaallisten artiklojen vanhenemisella vedättää kaikkia osapuolia uskomaan, että Pariisin rauhasopimus lakkaisi kokonaan olemasta.

Keskeisin operoija René Nyberg kertoo taustasta:

”Puolustusministeriö oli marraskuussa 1989 esittänyt ulkoministeriölle, että rauhansopimuksen Saksaa koskevien määräysten uudelleentulkitseminen oli tarpeellista.”

Edellä olevan uudelleentulkinnan esittämisen taustalla oli presidentti Koivisto, sillä Hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti presidentti määräsi Suomen ulkopolitiikasta. Siis presidentti määräsi. Sitaatti HM 33 §:stä:

”Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti, kuitenkin niin, että sopimukset ulkovaltojen kanssa ovat eduskunnan hyväksyttävät, mikäli ne sisältävät säännöksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan tai valtiosäännön mukaan muuten vaativat eduskunnan suostumusta.”

Osoite https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1919/19190094001#Pidm45237815936320

 

PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN PURKAMINEN

Pariisin rauhansopimusta ei voi purkaa tulkinnalla eikä yksipuolisesti, sillä Pariisin rauhansopimuksen 22. artiklassa lukee:

“Tämän sopimuksen kaikki sotilas-, sotalaivasto- ja ilmailumääräykset jäävät voimaan, kunnes ne on joko kokonaan tai osaksi muutettu Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen sekä Suomen välisellä sopimuksella tai, senjälkeen kun Suomi on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi, turvallisuusneuvoston ja Suomen välisellä sopimuksella..                                               

Osoite https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020#idm45237816151008

OPERAATIO PAX

Presidentti Koivisto ei halunnut käyttää purkamiseen kumpaakaan rauhansopimuksen 22. artiklaan kirjoitettua mahdollisuutta, vaan yritti rauhansopimuksen purkamista yksipuolisesti. Tämä menetelmä sopimuksen purkamistulkinnasta sai nimen Operaatio PAX ja asiakirjat määrättiin jo varhaisessa vaiheessa salaisiksi, jopa erittäin salaisiksi.

Presidentti Koivisto halusi olla taustalla operaatio PAX:ssa siltä varalta, että operaatio epäonnistuisi. Koivisto delegoi tehtävän operoinnin virkamiehille, joita voitaisiin tarvittaessa syyttää.

Kaikkien Pariisin rauhansopimuksen allekirjoittajavaltioiden sijasta päätettiin ilmoittaa  Suomen  hallituksen yksipuolisesta "päätöksestä"vain Iso-Britanniaan ja Neuvostoliittoon.

Nyberg kirjoitti Kanavaan:

”Varmistuttuani sotilasjohdon tuesta ja neuvoteltuani Kekomäen kanssa otin asian esiin Blombergin kanssa matkallamme Osloon 28. elokuuta 1990. Aika oli tehnyt tehtävänsä, ja hioimme nopeasti luonnoksen hallituksen päätökseksi. Mahdollisuus YK:n turvallisuusneuvoston kytkemiseksi mukaan oli jo toukokuussa hylätty – sitä pidettiin epäkäytännöllisenä. Eräässä neuvonpidossa puolustusministeriön kansliapäällikön kenraaliluutnantti Aimo Pajusen luona keskusteltiin presidentti Koiviston suhtautumisesta.”

 

”Jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa: oli joko tiedusteltava rauhansopimuksen tärkeimpien allekirjoittajien eli Neuvostoliiton ja Britannian kantaa tai ilmoitettava Moskovalle ja Lontoolle hallituksen päätöksestä. Saksan yhdistymiskehityksen kiivas vauhti sai vaakakupin painumaan jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Kun Moskova päätettiin saattaa tapahtuneen tosiasian eteen, hankkeen salassapitoa oli entisistäänkin tiukennettava. Ehdotukseen lyötiin leima “erittäin salainen”, ja se jaettiin vastaanottajilleen numeroituina kappaleina 1. syyskuuta.”

Operaatio epäonnistui salaisuuden paljastuttua, koska presidentti Koivisto halusi jo etukäteen keskustella Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin kanssa 9. syyskuuta huippukokouksen yhteydessä Helsingissä. Koiviston viesti Gorbatoville  - yksipuolisesta purkamisaikeesta - joutui kuitenkin Neuvostoliiton ulkoministeriössä kritiikin kohteeksi jo ennen virallisempaa ilmoitusta.

 

HALLITUKSEN "PÄÄTÖS"

Presidentti Mauno Koivisto kertoo kirjassaan ”Historiantekijät” 1995, otsikolla ”Rauhansopimuksen ja YYA:n uudet tulkinnat” (sivulla 360) seuraavasti:

”Perjantaina, syyskuun 21. päivänä 1990 hallitus teki päätöksen, joka valmisteluvaiheessa kulki peitenimellä "Operaatio PAX". Hallitus ilmoitti tulkitsevansa Pariisin rauhansopimusta uudella tavalla: "Sen jälkeen kun Saksa on yhdistynyt ja sen täysivaltaisuus palautettu, Suomen hallitus katsoo, että Pariisin rauhansopimuksen III luvun Saksaa koskevat määräykset ovat menettäneet merkityksensä.”

Hallitus ei voi mitenkään päättää eikä tulkita purkamista eikä presidenttikään. Samalla sivulla Koivisto kirjoittaa ilmoittaneensa YYA-sopimuksen vanhentuneeksi lausumallaan:

”Samassa yhteydessä kun hallitus teki päätöksensä, kirjasin valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman, että YYA-sopimuksen Saksaa koskevat viittaukset olivat vanhentuneet.”

Keskeisesti operaatio PAX:iin osallistunut René Nyberg kirjoitti Kanava-lehteen:

”Suomen hallitus oli 21. syyskuuta ilmoittanut, että Suomen suvereenisuutta rajoittavat vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen määräykset olivat menettäneet merkityksensä. Presidentti Mauno Koivisto oli samaan aikaan myös tulkinnut uudelleen sodanjälkeisessä Suomessa kaikkea hallinnutta sopimusta. Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (yya) oli huhtikuussa 1948 allekirjoitettu Stalinin läsnäollessa. Se sisälsi kaikkien Neuvostoliiton sodanjälkeisten sopimusten tavoin viittauksen “Saksaan tai Saksan kanssa liittoutuneisiin maihin”.”

HUIJAUSTIEDOTE

UM:n turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkö René Nyberg lähetti hallituksen "päätöksestä" huijaavan lehdistötiedoteen 21.10.1990 nro 277, otsikko ja ydinteksti:

"HALLITUKSEN PÄÄTÖS PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN SAKSAA KOSKEVISTA JA SUOMEN TÄYSIVALTAISUUTTA RAJOITTAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ

 

Hallitus on 21.10.1990 tekemällään päätöksellä todennut, että Pariisissa vuonna 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen III osan määräykset ovat menettäneet merkityksensä, ydinaseita koskevaa kieltoa lukuunottamatta."

Hallituksella ei ole oikeutta päättää eikä tulkita rauhansopimuksesta mitään, eikä presidentilläkään, mutta näin uskoteltiin!

René Nyberg antaman valheellisen lehdistötiedotteen nro 277 perusteella suomalaiset ovat uskoneet jo yli 31 vuotta valheen, että Pariisin rauhansopimus ei enää ole voimassa. Mutta Koiviston muistelmakirjan ”Historiantekijät”  otsikko ”Rauhansopimuksen ja YYA:n uudet tulkinnat”  sekä Nybergin teksti Kanavassa kertovat, että kyse olikin vain tulkinnasta eikä suinkaan sopimusten purkamisesta.

TAKAISKU MOSKOVASSA

Moskovassa oli tapahtunut takaisku jo 17.9.1990, siis neljä päivää ennen 21.9.1990 pidettyä hallituksen kokousta, jossa hallitus "päätti" Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisesta purkamisesta ja jossa presidentti Koivisto kirjasi pöytäkirjaan lausumansa YYA-sopimuksen vanhentumisesta.

Vaikka operaatio oli elo-syyskuun vaihteessa määrätty erittäin salaiseksi, se oli paljastunut Iso-Britanniallekin jo 12.9.1990 ja Neuvostoliitolle jo aikaisemmin.

Syy, miksi operaatio epäonnistui, johtui Koiviston haksahduksesta. Sitaatti Koiviston muistelmien "Historiantekijät" sivulta 364:                                                                                 

”Tein oman ratkaisuni rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen uusista tulkinnoista syyskuun alussa, Gorbatshovin ja Bushin Helsingin huippukokousta edeltäneellä viikolla. Tieto siitä välitettiin heti Gorbatshoville ja ilmoitettiin, että jos hän niin haluaisi, olisin valmis keskustelemaan asiasta huippukokouksen yhteydessä käytävissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.”

Vuoto oli tapahtunut jo tuolloin Gorbatsoville tietoa välitettäessä. Huippukokous pidettiin Helsingissä 9. syyskuuta, jolloin Koiviston piti keskustella Pariisin rauhasopimuksen purkamisesta. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut asiaa esille.

Operaatio PAXin suunnitelman mukaisesti hallituksen "päätöksestä" päätettiin antaa Moskovaan ja Lontooseen ennakkoilmoitus 17.9.1990, siis neljä päivää ennen hallituksen kokousta.

Nyberg kertoo Moskovan takaiskusta (suora lainaus):

”Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID – Neuvostoliiton ulkoministeriö – tiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti – ja ilmoittamatta ennakolta asiaansa – suurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.”

Sopimuskumppaneiden informatta jättämisellä Smith tarkoitti tietenkin kaikkia sopimusosapuolia, ei vain Iso-Britanniaa ja Neuvostoliittoa.

Siis vaikka hallitus ei ollut vielä pitänyt kokoustaan, toimitti Heikki Talvitie jo 17. syyskuuta 1990 ennakkoilmoituksen CCCB/MOS hallituksen "päätöksestä" Moskovaan ensimmäiselle varaulkoministeri Juli Kvitsinskille ja suurlähettiläs Ilkka Pastinen toimitti ennakkoilmoituksen CCCB/LON Lontooseen.

Hallitus siis kokoontui presidentin esittelyyn vasta neljän päivän kuluttua ennakkoilmoitusten jättämisestä eli 21.09.1990.

Miksi hallituksen kokouksessa (presidentin esittely) 21.9.1990 mukana ollut oikeuskansleri Aalto ei tarkastanut kokouspöytäkirjaa?

Miksi pöytäkirjan tarkasti apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen, vaikka ei ollut edes läsnä  kokouksessa? Miksi Pasanen tarkasti pöytäkirjan vasta 30.11.1990?

Hallituksen kokouspöytäkirjan kansilehti, sivu 353:

Tasavallan presidentti päätti tehdä ehdotetun päätöksen Pariisin rauhansopimuksen Saksaa koskevista ja Suomen täysivltaisuutta rajoittavista määräyksistä ministeri Paasion ehdotuksesta, pöytäkirjan sivu 354: 

Sivu 456:

 

 

Liite 1, sivu 470:

Edellä olevassa mainitaan Pariisin rauhansopimuksen III osan määräykset. Mainitaanko jotakin Pariisin rauhansopimuksen II OSA:n I luvun 3. artiklaan sisältynyt "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja"? 

Vastaus on: Ei.

Operaatio PAX:lla yritettiin Saksojen yhdistystä hyväksi käyttäen lakkauttaa Pariisin rauhasopimus yksipuolisesti. Saksa olisi edelleen yhdistymisenkin jälkeen Suomen liittolaisena ollut uhka Neuvostoliitolle kuten jatkosodassakin.

 

PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Siis miksi hallituksen kokouksessa (presidentin esittely) 21.9.1990 mukana ollut oikeuskansleri Aalto ei tarkastanut kokouspöytäkirjaa?

Miksi pöytäkirjan tarkasti apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen, vaikka ei ollut edes kokouksessa? Miksi Pasanen tarkasti pöytäkirjan vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua kokouksesta eli 30.11.1990?

Huomasiko oikeuskansleri Aalto, ettei rauhansopimusta voi yksipuolisesti purkaa?

Oliko Aalto ennen kokousta kuullut takaiskusta, siitä, että operaatio oli paljastunut jo 17. syyskuuta, kun suurlähettiläs Talvitie toimitti ennakkoilmoitusta ensimmäiselle varaulkoministeri Kvitsinskille?

Tiesikö Aalto, että Moskova päätettiin edelleen 21.9.1990 hallituksen "päätöksellä" ja "Koiviston lausumalla"saattaa tapahtuneen tosiasian eteen?  Nimittäin heti hallituksen kokouksen päätyttyä 21.09.1990 kello 12.50 Ulkoministeriön turvallisuuspoliitiikan toimiston päällikkö René Nyberg lähetti televiestin Moskovan Suomen suurlähetystöön:  

                 

 Liiteenä ollut lehdistötiedote 277  hallituksen "päätöksestä":                                                                              

                    Lehdistötiedote 278, jossa presidenti Koivisto oli lausunut YYA-sopimuksen vanhentuneeksi :             

     

MITEN OPERAATIO ETENI?

Presidentti Koivisto siis päättänyt jo syyskuun alussa - iImoittamatta ulkoministeriölle - ottaa asian esiin Gorbatsovin kanssa. Koivisto oli määrännyt kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan pyytämään, että KGB:n residentti Feliks Karasjov ilmoittaisi tästä Gorbatsoville hänen neuvonantajansa Anatoli Tsernjajevin välityksellä. Kalelakaan ei infoinut Ulkoministeriötä.

Vuoto Suomen aikeista oli siis tapahtunut jo syyskuun alussa Gorbatsoville tietoa välitettäessä.  Suomen aikeet olivat joutuneet ensimmäisen varaulkoministerin Juli Kvitsinskin käsiin.

Nyberg kertoo Kanavassa, että Britannian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö John Weston oli ilmaissut suurlähettiläs Ilkka Pastiselle tyytymättömyytensä ja paljasti, että brittien tietolähde oli ensimmäinen varaulkoministeri Juli Kvitsinski. Kvitsinski oli kertonut Suomen suunnitelmista Britannian ulkoministerille Douglas Hurdille Moskovassa 12. syyskuuta 2 + 4 -ryhmän ulkoministerien viimeisessä ja ratkaisevassa Saksojen yhdistymistä koskevassa kokouksessa. Heikki Talvitien mukaan Kvitsinski kertoi myöhemmin brittien ihmetelleen, aikoiko Neuvostoliitto sallia sen, että suomalaiset toteuttavat aikeensa.

Paljastumisesta huolimatta operaatio PAX oli vietävä läpi 21.9.1990 hallituksen ”päätöksellä” ja vastattava sitten Kvitsinskin yrityksiin saada Suomi vesittämään päätöksensä sisältö.

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikön Jaakko Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Suomen aikeiden vuoksi Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Kvitsinskin painostuksen seuraukset:

Suomen oli vastattava Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin, joka leimattiin salaiseksi.

Ulkoministerit Paasio ja Sevardnadze totesivat 15. marraskuuta, että asia oli loppuun käsitelty ja Neuvostoliiton jättämään noottiin Suomi vastasi 21. marraskuuta.  Suomi  ilmoitti, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina.

René Nyberg kertoo Kanavassa, että noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen.

Vastausnootissa Suomen oli tunnustettava, että ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina eli Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset ovat voimassa. Nootit leimattiin salaisiksi.

Neuvostoliiton ulkoministeriön nootin(6.11.1990) suomennos:

 

Nootin ensimmäisellä sivulla on nootin ydinasia muistutuksena rauhasopimuksen III osan määräyksistä:

   "... Suomen harjoittaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteiden muuttumattomuudesta ymmärretään käytyjen neuvostoliittolais-suomalaisten konsultaatioiden jälkeen siten, että Suomi:                                                                                                                             - ei aio ylittää rauhansopimuksessa maa- , meri- ja ilmavoimille asetettuja ja sopimuksen nyt valvomia enimmäismääriä;

 

Nootin toisen sivun MOSB268/2 suomennos (jatkoa edelliselle sivulle):

 ´                                                                                                                                                                                                    - ei tule omaamaan, tuottamaan eikä suorittamaan kokeita minkäänlaisilla atomiaseilla.    

 

Nootissa siis vaadittiin Suomea tunnustamaan, että Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset määräykset (Osa III) ovat edelleen voimassa.

 Edellä olevassa mainitaan Pariisin rauhansopimuksen III osan määräykset.

Oliko jossakin tekstissä mainittu, että Pariisin rauhansopimuksen II OSA:n I luvun 3. artiklaan sisältynyt Suomea koskeva "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja" olisi muuttunut?

Vastaus: Ei.

Koska Operaatio PAX epäonnistui, määrättiin myös epäonnistumisen jälkeiset asiakirjat 25 vuodeksi (1990-2015) salaisiksi. Koska asiakirjat olivat salaisia ja valheen syöttäminen Suomen median kautta onnistui, ei virkamiehiä tarvinnut laittaa vastuuseen. Valhe on elänyt jo yli 31 vuotta.

Ulkominiseriössä ei mahdolliseen Karjalan palauttamiseenkaan ollenkaan haluttu puuttua, sillä episodi Pariisin rauhasopimuksen ”lakkauttamisesta” olisi noussut uudelleen esille.

 

YYA-SOPIMUKSEN UUDISTAMINEN SYKSYLLÄ 1991

Koska presidentti Koivisto ei onnistunut muuttamaan YYA-sopimusta hallituksen pöytäkirjaan liitämällään lausumalla, oli Koivisto syksyllä 1991 aloitteellinen YYA-sopimuksen uudistamissa.

Syntyi ns. Naapuruussopimus, joka allekirjoitettiin 20.1.1992. Mutta siinäkään ei kaikki käynyt kuin Strömsössä. Koivisto olisi halunnut kaikki YYA:n sotilaalliset Suomea velvoittavat tekstit poistettavaksi ja tilalle tekstin: ”Sopimuspuolet … selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.”

Koivisto ei onnistunut toivomallaan tavalla, sillä kaatuva Neuvostoliitto vaati Naapuruussopimuksen 4. artiklaan em. tekstin lisäksi kirjoitettavaksi tekstejä, jotka syntyvä Venäjä parafoi:

”4 artikla

Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063/19920063_2#idm45237817177344

 

NATO:n PERUSTAMISSOPIMUS

Myös Naton perustamissopimuksen 8. artikla on este Suomen Nato-jäsenyydelle:

”8 artikla

Kukin sopimuspuoli julistaa, etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa tämän sopimuksen määräysten kanssa ja sitoutuu olemaan solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.”

https://www.nato.int/cps/en/natolive/official_texts_17120.htm

http://atlanttiseura.fi/nato/wp-content/uploads/2014/06/Pohjois-Atlantin-sopimus-suomennos.pdf

Artiklan 8 mukaan Suomen on jNato-jäsenyyssopimuksessa julistettava, ettei sillä ole minkään kolmannen valtion (eli Venäjän) kanssa  ristiriidassa olevia sopimuksia. 

Näitä ovat Pariisin rauhansopimus ja ns. naapuruussopimus eli Venäjän kanssa 20.1.1992 päivätty sopimus ns. Naapuruussopimus eli "Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista". Sen 4. artiklassa sanotaan mm.:

”Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

 

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063#idm45237816449040

 

Mainittakoon vielä, että Naton perusopimuksen 10. artikla ilmaisee, että Natoon ei haeta, vaan Nato kutsuu jäsenekseen.

Jos Nato kutsuu Suomea jäsenekseen, se rikkoo 8. artiklaansa.

 

Kokemäellä 23.4.2022

Jorma Jaakkola, Kokemäki
Kokoomuksen jäsen numero 69267
jorma.a.jaakkola(@)gmail.com
044-230 2707

 

 

YKSITYISKOHTAISEMPAA TIETOA

 

RENÉ NYBERGIN PALJASTUS

Nyberg kirjoitti näin: ”Mutta miten kaikki tapahtui?”

Tuo kysymys ja paljastus on julkaisussa Kanava 1/2008 (17.2.2008), artikkelissa:  ”RENÉ NYBERG: Olette kajonneet yya-sopimukseen”

https://anselm.fi/olette-kajonneet-yya-sopimukseen/

Nyberg kirjoitti (suora lainaus):

”Olette kajonneet yya-sopimuksen”, sanoi Ruotsin Helsingin suurlähetystön ministerineuvos ja erinomainen Suomen-tuntija Krister Wahlbäck syyskuun 1990 lopulla pistäytyessään työhuoneessani ulkoministeriössä Merikasarmissa. Wahlbäck havaitsi tabun rikkomisen ensimmäisenä. Suomen hallitus oli 21. syyskuuta ilmoittanut, että Suomen suvereenisuutta rajoittavat vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen määräykset olivat menettäneet merkityksensä. Presidentti Mauno Koivisto oli samaan aikaan myös tulkinnut uudelleen sodanjälkeisessä Suomessa kaikkea hallinnutta sopimusta. Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (yya) oli huhtikuussa 1948 allekirjoitettu Stalinin läsnäollessa. Se sisälsi kaikkien Neuvostoliiton sodanjälkeisten sopimusten tavoin viittauksen “Saksaan tai Saksan kanssa liittoutuneisiin maihin”.

Krister Wahlbackin huomaama tabun särkeminen oli sivujuonne operaatiossa PAX; suunnitelmat Suomen vapauttamiseksi rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista saivat tuon nimen sähköposteissa. Samalla se oli symbolisesti merkittävä vapautumisen askel.”

Puolustusministeriö oli jo marraskuussa 1989 esittänyt Ulkoministeriölle, että rauhansopimuksen Saksaa koskevien määräysten uudelleentulkitseminen oli tarpeellista.

Kysymys ei ollut sopimusten muuttamisesta, vaan tulkinnasta, uudelleentulkinnasta!

Nyberg väittää, että presidentti Paasikiven Moskovan-vierailua vuonna 1955 valmisteltaessa presidentti halusi kytkeä yya-sopimuksen uusimisen rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamiseen ja että presidentti Kekkonen otti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamisen ensi kerran puheeksi Hrustsovin kanssa 1957. Neuvostoliitto oli vastauksensa ehdoksi ollut valmis luopumaan Ahvenanmaan demilitarisoinnista, jos Suomi olisi valmis sotilaalliseen yhteistoimintaan. Sille tielle Suomi ei halunnut lähteä.

Nyberg kertoo Ulkoministeriön turvallisuuspoliitiikan toimiston päällikkönä joutuneensa paljon tekemisiin rauhansopimuksen ja sen tulkinnan kanssa. Viimeinen tulkinta ”Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista määräyksistä” ennen Operaatio PAX:a tehtiin vuonna 1983, kun moderneja herätemiinoja ostettiin sekä Neuvostoliitosta että Britanniasta. Tuolloin Nybergin tehtävänä oli henkilökuriirina viedä luonnos ulkoministeriöstä Ritarikadulta Pääesikuntaan Kaartin kasarmiin ja noutaa se sieltä takaisin. Uudelleentulkintaehdotuksen oli käsin kirjoittanut vara-amiraali Jan Klenberg.

Nyberg kertoo, että rauhansopimuksen uuden tulkinnan tavoittelu ei Berliinin muurin kaaduttua tuntunut tyydyttävältä menettelytavalta. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg oli maaliskuussa 1990 puolustusministeriön esitykseen antamassaan vastauksessa myöntänyt, että nopea kehitys osoittaa Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset vanhentuneiksi.

Oikeudellisen osaston päällikön Eero Kekomäen johtama toimikunta puolestaan selvitti muiden Pariisissa tehtyjen sopimusten kohtaloa.

Heti huhtikuussa Nyberg oli tilannut rauhansopimuksen historian parhaalta tuntijalta, eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visurilta selvityksen Pariisin rauhan sotilaallisten määräysten synnystä ja niiden tulkinnan historiasta.

Nyberg tiesi, mitä Pariisin rauhansopimuksen 22. artiklassa lukee sopimuksen purkamisesta “Liittoutuneiden ja Liittyneiden valtojen sekä Suomen välisellä sopimuksella tai, sen jälkeen, kun Suomi on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi, turvallisuusneuvoston ja Suomen välisellä sopimuksella”.

Mutta Nyberg tulkitsi, että Saksassa tapahtuva kehitys avasi Suomelle mahdollisuuden päästä irti vanhentuneista rajoituksista: kaikki rauhansopimuksen Saksaan liittyvät määräykset ovat rauhansopimuksen ”III osassa”. Lisäksi Nybergin mukaan - 22. artiklasta huolimatta - oli ainoa rauhansopimuksen osa, joka sisältää säädöksiä määräysten muuttamisesta.

“III osan” otsikkona on “Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset”. Juuri niistä haluttiin eroon. Operaatio PAX oli syntynyt: Saksan tapahtumien dynamiikkaa käytettäisiin hyväksi.

Mutta Nyberg ei tiennyt, että talvisodan rauhansopimuksen 3. artiklan sisältö oli siirretty Pariisin rauhansopimukseen ja edelleen YYA-sopimukseen, jonka presidentti Koivisto halusi 21.10.1990 todeta vanhentuneeksi. Mutta ei presidentti voi mitenkään tulkinnallaan muuttaa rauhansopimuksen eikä YYA-sopimuksen artiklaa!

Tässä presidentti oli Koiviston ongelma, YYA-sopimuksen 4 artikla:

”Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.”

Nybergin ensimmäinen luonnos Operaatio PAX:sta oli päivätty 10. huhtikuuta 1990. Siinä Nyberg esitti olettamuksen, että Saksojen yhdistymisessä niin sanotuissa 2 + 4 -neuvotteluissa päädyttäisiin Saksan kanssa solmittavan rauhansopimuksen korvaavaan tulokseen ja että Neuvostoliitto joutuisi luopumaan yhdistyneen Saksan Nato-jäsenyyteen kohdistuvasta vastustuksestaan.

Pariisin rauhansopimus oli kuitenkin Suomen rauhansopimus, joten miten ihmeessä Saksojen yhdistymisellä voitaisiin muuttaa Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvää Suomen sitoumusta ”olla tekemättä mitään liittoja”?

Nyberg kertoo kevään ja kesän aikana hioneensa Puolustusministeriön kansliapäällikön kenraaliluutnantti Aimo Pajusen avustajan tohtori Pauli Järvenpään kanssa taktiikkaa operaatio PAXin toteuttamiseksi. Jo toukokuussa oli hylätty mahdollisuus käyttää YK:n turvallisuusneuvostoa rauhansopimuksen Saksaan liittyvien rajoitusmääräysten muuttamiseen.

Rauhansopimuksen muuttamista YK:n turvallisuusneuvoston avulla oli pidetty epäkäytännöllisenä.

Kenraaliluutnantti Aimo Pajusen luona pidetyssä palaverissa oli keskusteltu presidentti Koiviston suhtautumisesta. Läsnä Nybergin lisäksi oli ylin sotilasjohto, puolustusvoimien komentaja, amiraali Jan Klenberg ja pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Gustav Hägglund sekä Pajusen avustaja, tohtori Pauli Järvenpää.

Kun Nyberg oli varmistunut sotilasjohdon tuesta ja neuvotellut Kekomäen kanssa, otti Nyberg asian esille Blombergin kanssa matkalla Osloon 28. elokuuta 1990. Mahdollisuus käsittelyyn YK:n turvallisuusneuvoston oli jo toukokuussa hylätty – sitä pidettiin epäkäytännöllisenä. Aika oli tehnyt tehtävänsä ja luonnos hiottiin nopeasti hallituksen päätökseksi.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

”Jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa: oli joko tiedusteltava rauhansopimuksen tarkeimpien allekirjoittajien eli Neuvostoliiton ja Britannian kantaa tai ilmoitettava Moskovalle ja Lontoolle hallituksen päätöksestä. Saksan yhdistymiskehityksen kiivas vauhti sai vaakakupin painumaan jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Kun Moskova päätettiin saattaa tapahtuneen tosiasian eteen, hankkeen salassapitoa oli entisistäänkin tiukennettava. Ehdotukseen lyötiin leima “erittäin salainen”, ja se jaettiin vastaanottajilleen numeroituina kappaleina 1. syyskuuta.”

George H. W. Bush ja Mihail Gorbatsov saapuivat lyhyellä varoitusajalla järjestettyyn kahdenkeskiseen huippukokoukseensa, joka pidettiin Helsingissä 9. syyskuuta 1990. Presidentti Koivisto päätti - iImoittamatta ulkoministeriölle - ottaa asian esiin Gorbatsovin kanssa. Koivisto oli määrännyt kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan pyytämään, että KGB:n residentti Feliks Karasjov ilmoittaisi tästä Gorbatsoville hänen neuvonantajansa Anatoli Tsernjajevin välityksellä.

Kun Kalela oli kysynyt Helsingissä Tsernjajevilta, oliko hän saanut viestin, tämä vastasi myöntävästi.  Gorbatsov olisi valmis keskustelemaan asiasta, jos niin haluttiin. Mutta kuten Koivisto muistelmissaan kertoo, Gorbatsov oli niin uppoutunut Neuvostoliiton sisäiseen tilanteeseen, että Koivisto päätti olla ottamatta asiaa esille.

Asiakirjojen mukaan toimitettiin 17. syyskuuta 1990 päivätty ilmoitus CCCB/MOS on Moskovaan ja Lontooseen CCCB/LON, vaikka hallitus ei ollut mitään "päättänyt". Hallitus kokoontui presidentin esittelyyn vasta neljän päivän kuluttua eli 21.09.1990.

Miksi hallituksen kokouksessa mukana ollut oikeuskansleri Aalto ei tarkastanut kokouspöytäkirjaa? Miksi sen tarkasti apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vasta 30.11.1990, vaikka ei ollut edes mukana  kokouksessa?

Lieneekö syy jo ennen hallituksen kokousta eli 17.9.1990 Moskovassa tapahtuneessa takaiskussa, jonka seurauksena Moskova päätettiin edelleen 21.9.1990 saattaa tapahtuneen tosiasian eteen.

Tajusiko oikeuskansleri Aalto, ettei Pariisin rauhansopimusta eikä YYA-sopimusta voi noin vain yksipuolisesti muuttaa?

Nyberg kertoo Moskovan takaiskusta (suora lainaus):

”Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID – Neuvostoliiton ulkoministeriö – tiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti – ja ilmoittamatta ennakolta asiaansasuurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.”

Presidentiltä saamistaan tehtävistä Kalela ei ollut ilmoittanut edes ulkoministeriön johdolle.

Britannian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö John Weston ilmaisi suurlähettiläs Ilkka Pastiselle tyytymättömyytensä ja paljasti, että brittien tietolähde oli Kvitsinski, joka oli 2 + 4 -ryhmän ulkoministerien viimeisessä ja ratkaisevassa kokouksessa Moskovassa 12. syyskuuta kertonut Britannian ulkoministerille Douglas Hurdille Suomen suunnitelmista. Talvitien mukaan Kvitsinski kertoi myöhemmin brittien ihmetelleen, aikoiko Neuvostoliitto sallia sen, että suomalaiset toteuttavat aikeensa.

Nyberg kirjoittaa, että tiedot, jotka oli aiemmin tarkoitettu neuvostojohdolle, päätyivät korkeille virkamiehille, jotka toimivat presidentin politiikkaa vastaan. Mutta ennen kuin Suomessa ehdittiin pohtia tätä asiaa, oli operaatio PAX vietävä läpi ja vastattava sitten Kvitsinskin yrityksiin saada Suomi vesittämään päätöksensä sisältö.

Tästä kertoo myös se, että Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa vielä 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Nyberg kirjoittaa (suora lainaus):

Hallituksen 21. syyskuuta 1990 tekemä päätös sai kiittävän vastaanoton. Se oli ratkaisevaa operaatio PAXin menestykselle. Neuvostoliiton yrityksillä saada Suomi harkitsemaan asiaa uudelleen ja hyväksymään vapaaehtoisesti uusia rajoituksia ei ollut mitään mahdollisuuksia sen jälkeen, kun Koiviston päätöstä pidettiin yksimielisesti diplomaattisena riemuvoittona.”

Siis operaatio PAX vietiin presidentin esittelyssä hallituksen kokouksessa 21.10.1990 päätökseen ennen kuin Neuvostoliitto ehti julkisesti reagoimaan. Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus oli mukamas purettu samana päivänä annetuilla UM:n lehdistötiedotteilla nro 277 ja nro 278.

Koivisto mainitsee muistelmissaan, että oli vielä kerran 2. lokakuuta välittänyt kantansa Gorbatsovin tietoon Kalelan ja KGB:n Helsingin-residentin Karasjovin kautta. Karasjovin mielestä kysymys oli niin vähäpätöinen, että sitä oli tuskin edes esitelty Gorbatsoville eikä asiaa ollut sen takia aihetta ottaa esiin Etykin tulevassa huippukokouksessa Pariisissa.

Asia ei ollut ollenkaan vähäpätöinen, sillä sopimuksia ei niin vaan yksipuolisesti - sopimuksen vastaisesti - muutella.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

Kvitsinskin reaktio Suomen hallituksen päätökseen, jonka Talvitie välitti, oli suositus, ettei mitään pitänyt tehdä yksipuolisesti. Kvitsinski käytti koko rekisterinsä saadakseen Blombergin vakuuttumaan siitä, ettei Suomi voinut ehdoitta vapautua maanpuolustustaan koskevista rajoituksista.”

Nyberg kertoo (suora lainaus):

”KGB:n residentti Karasjov antoi Kalelalle neuvon, että ulkoministeri Paasion oli keskusteltava asiasta Sevardnadzen kanssa edessä olevalla Moskovan-vierailullaan. Piste lyötiin lopuksi noottien vaihdolla. Ulkoministerit Paasio ja Sevardnadze totesivat 15. marraskuuta, että asia oli loppuun käsitelty, ja Suomi vastasi 21. marraskuuta Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin. Suomi toisti ilmoituksensa, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina. Noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen.”

Noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen, koska Suomen oli nootissaan tunnustettava, että Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus eivät ole vanhentuneet eli Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina.

Lisäksi nootit leimattiin salaisiksi.

Suomi vastasi 21. marraskuuta Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin. Ennen Suomen  vastaamista Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

“LOPPUUN KÄYTETTY” RAUHANSOPIMUS

Jälkeenpäin on myönnettävä, ettei virkamiesjohto eivätkä poliittiset esimiehemme tienneet, millainen odottamaton poliittinen räjähdelataus sisältyi rauhan­sopimuksen muuttamiseen. Lehdistöä kiinnosti talven ja kevään aikana pelkästään “vanhentunut” yya-sopimus eikä Pariisin rauhansopimus, jonka moniportaiset määräykset tunnettiin huonosti. Mutta kun presidentti Koivisto muutti yllätysiskulla rauhansopimusta, innostus ei tuntenut rajoja.

Ja seuraukset olivat arvattavissa – eteenpäin samalla tiellä, seuraava tehtävä on Karjalan saaminen takaisin, tietysti rauhanomaisella tavalla, muuttamalla vielä kerran Pariisin rauhansopimuksen määräyksiä.”

Syksyn aikana Nyberg oli tavannut oikeudellisen osaston eläkkeelle jääneen päällikön Paul Gustafssonin, joka oli kuohuksissaan Operaatio PAXin takia.  Gustafsson oli antanut ulkoministeriön ja sen virkamiesten kuulla kunniansa: “Ei rauhansopimuksia voida tuolla tavalla muutella. Kuka idiootti … ”

 

Pariisin rauhansopimuksen jälkipuintia

Venäjän suurlähetystö katsoi asiakseen jo 1992 viitata Pariisin rauhansopimuksen “fascisminluontoiset järjestöt” kieltävään artiklaan, kun yltyvä keskustelu Karjalasta herätti levottomuutta Moskovassa, nimittäin Moskovassa ei oltu valmiita luopumaan rauhansopimuksen käyttämisestä välineenä, jonka avulla voitaisiin tarvittaessa vaikuttaa Suomen politiikkaan.

Neuvostoliitto siis katsoi, että Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa.

On sanottu, että Venäjä olisi tarjonnut Karjalaa takaisin, mutta presidentti Koivisto ei lämmennyt ajatukselle. Onko Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisen lakkauttamisen kaatumisessa syy, miksi Ulkoministeriö vaikenee Karjalan palauttamismahdollisuudesta? Rauhansopimuksen lakkauttamisen kaatuminen oli arka asia.

Nyberg muistelee jälkipuintiakin (suora lainaus):

”Vanhan ajattelun jäänteitä lienee yhä väreillyt Tehtaankadulla, kun suurlähetystön edustajat viittailivat edelleenkin Pariisin rauhansopimuksen määräyksiin. Ulkoministeriö kieltäytyi keskustelemasta rauhansopimuksesta, mutta joutui tammikuussa 1994 vastaamaan Venäjän suurlähetystön noottiin.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*    *    *

 

Tämä on edellinen 24.3.2022 kotisivullani  julkaistu versio:

 

Pariisin rauhansopimus estää Suomen Nato-jäsenyyden

                                                                                                                                                           Julkaistu 24.3.2022

Hyvät lukijat, tekstini pitää lukea ilman ennakkokäsityksiä.

Tekstini ei ole minun mielipidettäni vaan faktaa - sopimusten juridiikkaa ja Operaatio PAX:n asiakirjat, jotka olivat salaisia 25 vuotta eli vuodet 1990-2015.

Pariisin rauhansopimus estää Suomen Nato-jäsenyyden, sillä se on edelleen voimassa. 

Tutkimukseni taustaksi kerron, että presidentti Koivisto tiesi jo vuonna 1990, että Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus olisivat esteinä Suomen EY-jäsenyydelle EY:n muuttuessa Maastrichtin sopimuksella EU:ksi, jolla tulisi olemaan jäsenmaiden yhteinen puolustus.

Koiviston pulma oli tämä:

Välirauhan sopimuksesta oli siirretty alla olevan tekstin sisältö Pariisin rauhansopimukseen ja edelleen YYA-sopimukseen. Välirauhansopimuksen 3. artikla:


”Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.”

osoite: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1940/19400003

Niinpä presidentti Koivisto operoi ongelmiensa ratkaisemiseksi.

Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisen ”lakkauttamisen” presidentti Koivisto operoi salaisella Operaatio PAX:lla, tulkinnalla, että Suomen hallitus muka voisi yksipuolisesti lakkauttaa Pariisin rauhansopimuksen.

Koiviston operaatio huipentui 21.10.1990 UM:n lehdistötiedotteena nro 277. Lehdistötiedotteen otsikko ja ydinteksti:

"HALLITUKSEN PÄÄTÖS PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN SAKSAA KOSKEVISTA JA SUOMEN TÄYSIVALTAISUUTTA RAJOITTAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ

 

Hallitus on 21.10.1990 tekemällään päätöksellä todennut, että Pariisissa vuonna 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen III osan määräykset ovat menettäneet merkityksensä, ydinaseitakoskevaa kieltoa lukuunottamatta."

Koivisto onnistui tulkinnallaan Pariisin rauhasopimuksen lakkauttamisesta siten, että se jäi valheellisena tietona elämään mediassa ja kansalaisten mielikuvissa.

Mutta Suomi ei voinut yksipuolisesti – ilman kaikkien sopimusosapuolten kokoontumista – lakkauttaa Pariisin rauhansopimusta. Tästä syystä Operaatio PAX:n asiakirjat olivat salaisia 25 vuotta eli vuodet 1990-2015. Minulla on kyseiset asiakirjat.

Todistamisessa käytän sopimusten historiaa eli tekstejä, jotka löytyvät Välirauhansopimuksesta ja YYA-sopimuksesta sekä Pariisin rauhansopimuksesta.

 

PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN PURKAMINEN

Purkaminen voidaan tehdä vain Pariisin rauhansopimuksen 22. artiklan edellyttämällä tavalla:

”22 artikla.

Tämän sopimuksen kaikki sotilas-, sotalaivasto- ja ilmailumääräykset jäävät voimaan, kunnes ne on joko kokonaan tai osaksi muutettu Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen sekä Suomen välisellä sopimuksella tai, senjälkeen kun Suomi on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi, turvallisuusneuvoston ja Suomen välisellä sopimuksella.”

 Osoite:  https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020#idm45237816871952

Vaikka Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisesta lakkauttamisesta on vuodesta 1990 lähtien Koiviston operaation seurauksena kerrottu, Pariisin rauhansopimus on siis edelleen voimassa.

Lakkautetun YYA-sopimuksen teksti todistaa Välirauhansopimuksen 3. artiklan jääneen voimaan YYA-sopimuksen 4. artiklana.

YYA-sopimuksen 4. artiklassa nimittäin oli viittaus Pariisin rauhansopimukseen.

YYA-sopimuksen 4. artikla kuului:

4 artikla

Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.”

Siis edellä oleva YYA-sopimuksen 4. artiklan teksti todistaa, miten edelleen voimassa oleva Pariisin rauhansopimus velvoittaa Suomea: Suomi ei saa tehdä liittoja toista osapuolta vastaan.

 

Merkittävät sopimustekstit sopimuksittain:

VÄLIRAUHANSOPIMUS (Moskovassa 12. päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus)

Merkittävä teksti, Välirauhansopimuksen 3. artikla, joka on edelleen voimassa Pariisin rauhansopimuksen kautta:

”3 Artikla

Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.”

Välirauhansopimuksen osoite: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1940/19400003

 

PARIISIN RAUHANSOPIMUS

Pariisin rauhansopimuksen merkittävä teksti on se, että 12.3.1940 tehdyn Välirauhansopimuksen  3. artikla saatettiin edelleen voimaan Pariisin rauhansopimuksessa:

”3 artikla.

Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.”

Pariisin rauhansopimuksen osoite:
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020

Siis vaikka Välirauhan sopimuksen 3. artiklaa ei Pariisin rauhansopimuksessa erikseen mainita, se siirrettiin voimaan myös YYA-sopimuksen 4. artiklana:

YYA-sopimus

Seuraavaa tekstiä ei kukaan voi kiistää, sillä tämä YYA-sopimuksen 4. artiklan teksti on todiste Pariisin rauhansopimuksesta sisällöstä: - Suomi ei saa liittoutua!

”4 artikla

Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.”

YYA-sopimuksen osoite:
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1948/19480017

Siis: YYA-sopimusta ei enää ole, mutta edellä oleva YYA-sopimuksen 4. artiklan viittaus Pariisin rauhansopimuksen 3. artiklaan todistaa sen, ettei Suomi saa tehdä mitään liittoa toista osapuolta vastaan.

Lisää tietoa on tulossa: teen edellä olevan selvitykseni liitteeksi kronologian Operaatio PAX;n tapahtumista.

Sitä odotellessa lukekaa, mitä Operaatio PAX:iin osallistunut presidentti Koiviston "juoksupoika" René Nyberg kirjoitti 17.2.2008 Kanava-lehdessä 1/2008:  “Olette kajonneet yya-sopimukseen”.

Osoite: https://anselm.fi/olette-kajonneet-yya-sopimukseen/

René Nyberg paljasti kirjoituksellaan, että Pariisin rauhansopimuksen yksipuolinen lakkauttaminen ja YYA-sopimuksen vanheneminen epäonnistuivat. Niinpä presidentti Koivisto halusi kokonaan uudistaa YYA-sopimuksen syksyllä 1991.

YYA-SOPIMUKSEN UUDISTAMINEN SYKSYLLÄ 1991

YYA-sopimuksen uudistamisessa presidentti Koivisto oli Moskovan suuntaan aloitteellinen syksyllä 1991, sillä Koivisto olisi halunnut kaikki YYA:n sotilaalliset Suomea velvoittavat tekstit poistettavaksi. Koivisto ei onnistunut toivomallaan tavalla, sillä kaatuva Neuvostoliitto määräsi YYA-sopimuksen korvaavan ns. Naapuruussopimuksen (1992) 4. artiklaan Suomea velvoittavat tekstit, jotka syntyvä Venäjä parafoi. 

 

Totuusterveisin Jorma Jaakkola

 

 

 

 

 

 

 

Kävijälaskuri

 

Kävijälaskuri