Nettikirja

Tämä vuonna 2007 kirjoittamani nettikirja julkaistiin Pääkaupunkiseudun Veropörssi 2008-lehdessä. Maksimipituus oli 30 konekirjoitusarkkia. Olen tehnyt pieniä päivityksiä 16.1.2009 pidetyn 141-kriisikokouksen jälkeen, sillä kansanedustaja Timo Kaunisto kertoi totuuden 141- ja 142-artiklojen oikeudellisesta luonteesta.

Nettikirjan kirjoittamisen jälkeen on tullut paljon muutakin uutta tietoa, mutta suosittelen silti lukemista.

Nettikirja toimii selvitysteni runkona.

SUOMALAINEN VALTIOPETOS JA VAALIPETOS

– salaten ja valehdellen EU:hun

EU-KANSANÄÄNESTYSLAKI

Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:

Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

Kysymyksen kolme alleviivattua sanaa ovat merkittävät. Mikä olikaan neuvoteltu sopimus?

EU-kansanäänestyksen kysymysteksti on ydinasia tämän raportin nimelle. Kansanäänestyksessä ei ollut kysymys vain kansalaisen ”mustatuntuu”-mielipiteestä. Miten kansa olisi tiennyt, mistä korkea valtiojohto tietoisesti vaikeni ja miten se oli harhauttanut eduskuntaa ja kansaa?

EI EU-KRITIIKKIÄ

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida EU:ta, vaan tuoda esille presidentti Koiviston aikaista salaista suomalaista EU-päätöksentekoa. Kirjoitukseni on raportti Suomen korkean valtiojohdon petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Totuuden kertominen ja julkisen keskustelun herättäminen ovat intressini kirjoittaa.

Valtiojohdon petollisuuden seurauksena on tänään ajankohtainen aihe, ~~velkaantuneiden euromaiden auttaminen~~. Editoitu 28.3.2024: tuo ei ole tänään ajankohtainen, vaan tänään, vuonna 2024 on talouskriisi, jossa julkisia palveluita leikataan ja työttömyysturvaa heikennetään.

Oman maan ahdingot eivät vuosikausiin ole hetkauttaneet Suomen hallitusta ja eduskuntaa. Suomi on aiheettomasti lähtenyt pelastamaan euroaluetta, koska markasta luopumisesta ei ole olemassa lakia.

ESKO AHON TUNNUSTUS

Presidenttiehdokas Esko Aho tunnusti Huittisten Risto Ryti-salissa 1.12.1999, että Suomen Hallitusmuodon mukainen rahayksikkö on edelleen markka. Näin, vaikka tiedostusvälineet olivat huhtikuussa 1998 uutisoineet eduskunnan tekemästä historiallisesta EMU-päätöksestä. Ryti-salissa paikalla ollut media ei ole kertonut, mitä Aho sanoi.

JUHA KORKEAOJAN TUNNUSTUS

Kansanedustaja Juha Korkeaoja on SataSeutu-lehdelle (25.10.2001) antamassaan haastattelussa kertonut, että eduskunta ei ole saanut lakiesitystä markasta luopumisesta.
Kaksi sitaattia:

”Perustuslakiin kirjattuja poikkeusmahdollisuuksia käyttivät äärimmilleen venyttäen enemmistönä eduskunnassa olleet kansanedustajat sitoessaan Suomen rahaliittoon ja Euroon. - Itse olisin halunnut eduskunnan käsittelevän erillisen lakiesityksen Suomen markkaa koskevan hallitusmuodon 72 §:n kumoamisesta. Erillistä lakia ei ole annettu.”

”Kansanedustaja Juha Korkeaoja kertoi jääneensä vähemmistöön omasta rahasta päätettäessä.
- Olen kuitenkin omaksunut kannan, että jäin vähemmistöön tässä asiassa ja olen tyytynyt enemmistön päätökseen. Demokratiassa toimitaan tällä tavalla, vaikka päätökset eivät olisi aina oman kannan mukaisia.”

Ks. ”Suomen markan kohtalo puhuttaa edelleen, Juha Korkeaojan haastattelu”
Kuva puuttuu

Jäljempänä on Satakunnan Kansan toimittajan tekemä kysymys ulkoministeri Tuomiojalle (SK 10.5.2001). Tätä kysymystä ei yksikään tiedotusväline ole vieläkään kysynyt Ahon hallituksen ministereiltä.

TOIMI KANKAANNIEMEN TUNNUSTUS

Kyselin Uuden Suomen Puheenvuorossa EMU-varaumakokouksessa kehitysyhteistyöministerinä mukana olleelta Toimi Kankaanniemeltä petoksellisesta EMU-päätöksenteosta, dokumenteista, jotka olivat kotisivullani. Kankaanniemi vastasi: "Jorma Jaakkola, en kiistä mitään, mitä olet tutkimuksissasi saanut selville."

LIIKANEN VAKAUSSOPIMUKSESTA

Euron vakaussopimuksen noudattamatta jättämiseen sopii mainiosti seuraava teksti Erkki Liikasen Brysselin päiväkirjasta:

"Keskiviikko 19.2.1992.
Lounas komission rahapolitiikasta vastaavan osastopäällikkö Jean-Francois Ponsin kanssa. Suomen devalvaatioon liittynyt ensireaktio on jäänyt taakse.
Kysyin, kuinka on ylipäätään mahdollista, että enemmistö voi täyttää talous- ja rahaunionin ratkaisevaan vaiheeseen liittyvät ehdot. Pons vastasi, ettei näin varmasti käykään. Komissiolle kuitenkin riittää, että kehityksen suunta on oikea ja että sitä tukee uskottava talousohjelma."

VAALIPETOSRAPORTIN TAUSTATIEDOISTA

Olen saanut haltuuni mittavan määrän valtionhallinnon dokumentteja, joihin antoi vinkkejä keskeisen EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirja ”Suomen tie EU:n jäseneksi”. Kirja oli pikaisesti vedetty pois myynnistä heti painamisen jälkeen.

Raporttiini ei liity puoluepoliittisia tavoitteita, vaikka olen Kokoomus-aktiivi. Toivonkin, että puoluepolitiikka unohdetaan lähihistoriaa setvittäessä.

Kannustan Juha Korkeaojaa kertomaan totuuden, koska tunnemme hyvin toisemme. Tässä on myös syy, miksi kirjoitan omalla nimelläni. Toivon, että lukija paneutuu tekstiin, eikä siihen kuka kirjoittaja on. Siksi pyydänkin lukemaan tarkasti, mikä on minun omaa mielipidettäni ja mikä dokumentteihin perustuvaa.

Dokumenttien runsaudesta johtuen olen joutunut karsimaan tekstiä. Siitä huolimatta on kertynyt paljon luettavaa ja sisäistettävää, josta syystä olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman ymmärrettävästi. Suorat sitaatit olen kursivoinut. Olen lihavoinut ja alleviivannut tekstiä tuodakseni ydinasioita paremmin esille. Pyydän lukemaan ilman EU-jäsenyyteen liittyviä ennakkokäsityksiä.

Päätöksentekoon osallistuneet eivät pysty välttämään vastuutaan.

EU-kansanäänestys oli valtionhallinnon virallisiin dokumentteihin perustuen vaalipetos ja EU-päätöksentekoon liittyy salaisia asiakirjoja. Demokratian toimimisen perusedellytys on, että julkisen hallinnon asiakirjat ovat julkisia. Lähihistorian tapahtumat eivät valtiosääntö-oikeudellisesti koskaan vanhene. Huijaten tehdyt sopimukset eivät milloinkaan ole olleet oikeudellisesti päteviä. Keskustalaisille totuuden selviäminen on kova paikka, koska omat ovat pettäneet, mutta voin vakuuttaa, että muutkin puolueet ovat olleet mukana.

Ken ei tunne lähihistoriaa, ei ymmärrä nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja peruslakiin kirjoitetut kuntien peruspalveluiden velvoitteet ovat saaneet kuntataloudet kuralle, vaikka Suomen teollisuudella meni paremmin kuin koskaan.

Valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle ja kuntatalouden ahdinkojen syyt ovat kaukana kansalaisen arkielämästä.

Myös Etelä-Suomen karjatalousviljelijän elämässä on suuri ongelma, sillä maatalouden ”Vakavien vaikeuksien” artikla 141 jäi ”elämään”. Raportistani käy ilmi, ettei Suomella ole edes neuvotteluasemaa 141-artiklan jatkosta, joten maatalousministereitä on epäonnistumisesta turhaa syyttää. Antti Kuosmanen kertoo 141-artiklan taustalla olevat yksityiskohdat UM:n muistioitakin tarkemmin. Lisäksi Kuosmanen kertoo luvussa ”21.30. EU alkaa vesittää”, s. 123:

” Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”

Kuosmanen kertoo kirjassaan kaikki 141-artiklan taustalla olevat yksityiskohdat ja kiteyttää niiden seurauksen: Suomen maatalousartiklat kirjoitettiin EU-oikeudellisessa liittymissopimuksessa siirtymäjärjestelyksi.

Kansanedustaja Timo Kaunisto (kesk.) kertoi 16.1.2009 Huittisten Risto Ryti-salissa järjestetyssä Etelä-Suomen tuottajien 141-kriisikokouksessa, että 141- ja 142- tuet ovat siirtymäkauden tukia. Yksikään paikalla ollut tiedotusväline ei uutisoinut asiasta.

Kuka kantaa vastuun?

Vastaus:

Mauno Koivisto, sillä alkuperäisen Hallitusmuodon 33 §:n tekstin mukaan presidentti määräsi ulkopolitiikasta. Niin maatalouden kuin rahapolitiikankin päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle oli ulkopolitiikkaa.

Niin 141-/142-artiklapetoksessa kuin markan hävittämisessä ilman lakia on kyseessä vaalipetoksen lisäksi valtiopetos, joka ei koskaan vanhene. Valtiosääntö-oikeudellisesti suomalaiskansallinen EU-päätöksenteko on vailla pohjaa, koska se perustuu valheille.

Kuka viimekädessä vastaa tehdyistä petoksista? Vastaus: Mauno Koiviston kuoltua silloinen pääministeri Esko Aho.

KAUKOPARTIOMIES KOIVISTO

Kalevi Sorsa luonnehtii Koivistoa kirjassaan "Muistikuvia- mielikuvia", Otava 1994 ( s. 116) lyhyesti ja ytimekkäästi:

"Kaukopartiomiehenä minä häntä ennen kaikkea pidän: hän tähtää kauas, ei paljon hiisku tavoitteistaan, iskee rajusti, häipyy ja peittää jälkensä."

Mainittakoon, että Koivisto itse kertoo muistelmissaan ”Koulussa ja sodassa”, ettei hän ollut kaukopartiomies. Törnin komppania ei ollut kaukopartioporukka, eikä lähipartioporikka, vaan jotain muuta.

EFTA-SOPIMUS PELASTAA

EU:n päätösvallasta irtaantumisessa ei tarvitse pelätä taloudellisia seuraamuksia. Suomella on voimassaoleva EFTA-sopimus.

ETA:N JA EY:N EROJA

Antti Kuosmanen kertoo ETA:n ja EY:eroja ja maatalouden vaikeudet kirjansa luvussa ”1.3. Integraatio astuu parrasvaloihin ilmenee”:

”Delorsin aloite sopi erittäin hyvin Suomen tuonhetkisiin tavoitteisiin. EY-jäsenyyttä ei pidetty mahdollisena sovittaa yhteen puolueettomuuspolitiikan kanssa, joten yhdentymisen poliittiset ulottuvuudet koettiin pikemminkin rasitteeksi kuin eduksi.

Vähemmän tunnettua ehkä on, että taloudelliseltakaan kannalta EY -jäsenyyttä ei tuossa vaiheessa pidetty minään kovin edullisena vaihtoehtona. Tosiasia näet oli, että EY:n kanssa tehdyt vapaakauppasopimukset olivat olleet maataloutta lukuun ottamatta markkinaintegraation kannalta miltei samanarvoiset kuin EY:n omat yhteismarkkinat.”

Toinen sitaatti on luvusta ”1.4. Eurooppa muuttuu”, sivulta 15:

”Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja.

Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat? Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät. Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskipitkän tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen.

Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ollut kovin "aineellinen" etu. Se mitä ETAn neuvotteluvuosina opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”

ETA-jäsenyys merkitsee, että Suomen maatalous ja elintarviketeollisuus saavat toimia itsenäisesti.

Elintarvikkeiden arvonlisäveron nollaaminen on yksi keino kohtuullisten tuottajahintojen ratkaisemiseksi lähes ilman tukia, kun kaupan elintarvikkeiden jalostusketjun alv-osuus siirretään tuottajahintoihin. Muita Suomen valtiontalouteen miljardisummilla vaikuttavia keinoja löytyy jäljenpää salaisesta selvityksestä, Ilta-Sanomien uutisesta 21.12.1991.

Viime vuodet on puhuttu edustuksellisesta demokratiasta, joka on kaikkea muuta kuin demokratiaa.

Onko Suomen eduskunnalla nykyään edes päätösvaltaa?

EY-SÄÄNNÖSTÖ ON HYVÄKSYTTÄVÄ ENNAKOLTA

Vastaus: Eduskunnan toimivallan epäämiseen on olemassa mustaa valkoisella EY-jäsenyyttä koskeneessa valtioneuvoston selonteossa (VNS 9.1.1992, sitaatit sivulta 24):

"Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun."

"Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin."

Kaiken kaikkiaan kyse on vallan kolmijaon (lainsäädäntö-, toimeenpano-(/hallitus-) ja tuomiovallan) luovuttamisesta maan rajojen ulkopuolelle. Vallan kolmijako tarkoittaa sitä, että seuaavat kolme ovat toisitaan riippumattomia: 1. eduskunta kansan valitsema korkeimpana elimenä säätää lait, 2. Suomen tuomioistuinjärjestelmä on riippumaton. 3. Hallitus ja Tasavallan Presidentti käyttävät toimeenpanovaltaa

Huomattakoon, että toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus asetti eduskunnalle em. etukäteisehdot!

Eduskunnan toimivallan menettämisen vuoksi tuon kirjoitukseni loppupuolella esille Valtiopäiväjärjestyksen 66, 69 ja 67 pykälien käyttöä koskevat muutokset sekä Hallitusmuodon 33 §:ään tehdyn a-kohdan lisäyksen.

Valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseen tarvittiin 1990-luvun alun lama. Lamasta, sen synnystä ja erikoisista jälkihoidon menettelytavoista on tehty tutkimuksia Helsingin kauppakorkeakoulussa.

Presidentin valtaoikeuksia määrittelevän Hallitusmuodon 33 §:n rukkausta puolestaan perusteltiin ETA-säännöstön voimaansaattamisella. Kyseisten perustuslain pykälien sisältöä koskevien muutosten johdosta eduskunnan toiminta 1990-luvun alussa joutuu outoon valoon.

Kyseiset Suomen ståhlbergiläisen perustuslain pykälien muutokset liittyivät Maastrichtin sopimuksen O-artiklaan.

Presidentti Koivisto kirjoittaa omasta vallankäytöstään kirjassaan Kaksi kautta, kaksi sitaattia sivulta 9:

”LUKIJALLE

Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eripainoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:

"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa, sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."

Kuten tekstistä käy selville, Lindman ei ollut voimakkaan presidenttivallan kannattaja. Nämä samat ajatukset minä olin häneltä omaksunut, nehän sopivat yhteen sosialidemokraattisten parlamentaarisuusperiaatteitten kanssa.

Käsillä oleva kirja on raportti siitä, miten olen presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia käyttänyt, olenko elänyt Lindmanin oppien mukaan.”

”Tarkoitukseni oli tarkastella viime vuosien taloudellista kehitystä ja harjoitettua talouspolitiikkaa vain ohimennen ja niin, että oman linjani periaatteellinen oikeutus olisi tullut kirkastetuksi. Kuitenkin tutustuessani hallussani olevaan varsin laajaan talouspoliittiseen aineistoon, tämä aineisto alkoi puhua toista kieltä, se puhui tekemistäni virhearvioinneista ja laiminlyönneistä.”

Koivisto siis tunnustaa harjoittaneensa talouspoliittista vallankäyttöä, joka ei edes presidentille kuulunut.

Raporttini tuo esille, minkälainen vallankäyttäjä presidentti Koivisto olikaan ja millaista valtaa presidentit Ahtisaari ja Halonen ovat käyttäneet.

Poliittisen vastuun kantamisesta on paikallaan sitaatti Risto Uimosen kirjasta "SUOMEN DEMOKRATIAN HÄIRIÖTILA 1983-200? - häntä heiluttaa koiraa", sivu 35:

”Poliitikko kantaa niin sanotun poliittisen vastuun. Hän joutuu alistamaan itsensä äänestäjien arvioitavaksi vaaleissa, mutta se ei ole kovin pelottavaa. Äänestäjä ei tiedä tarkoin, mitä on tapahtunut eikä tunne syy- ja seuraussuhteita.”

Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki pohtii perustuslain rikkomisen sanktioimista kirjassaan Valta ja vapaus, Talentum 2003, sitaatit sivulta 4:

"Suomalaisessa oikeuskulttuurissa riittää monissa tapauksissa perustuslain noudattamisen tehosteeksi julkisen arvostelun uhka. Riski joutua julkisen moitteen kohteeksi ehkäisee perustuslain sivuuttamista. Kansalaisten oikeus poliittisen vallan käyttäjien julkiseen arvosteluun on tullut vallanalaisten vastarintaoikeuden tilalle - myös valtiojärjestyksen noudattamisen takeena. Siinä mielessä julkisella keskustelulla ja arvostelulla on valtiosääntöoikeudellisten normien toiminnassa olennaisen tärkeä merkitys."

"... jos siinä havaitaan jotain poikkeuksellista - tuoreeltaan julkisesti keskustella. Asioitten sivuuttaminen vaieten merkitsee niiden hyväksymistä. Julkisten vastaväitteiden puuttumisella on oikeudellistakin merkitystä."

Toistaiseksi valtiopetoksellisesta toiminnasta kerrottaessa vastaväitteet puuttuvat, eli valtiojohto vaikenee. Hyvä lukija, hyväksytkö Sinä – myös vaikenemalla - Suomen valtiojohdossa tapahtuneen/tapahtuvan epädemokraattisen päätöksenteon?

Velkaongelmiin joutuneiden euromaiden auttamisesta keskusteltaessa ja 141-artiklan jatkoa odotellessa on syytä nostaa lähihistorian asiat julkiseen keskusteluun.

KIITOKSET TUOMIOJALLE

Kiitän ulkoministeri Erkki Tuomiojaa, joka 27.4.2001 katsoi parhaaksi vapauttaa UM:n salassapidosta pöytäkirjan (16/93 22.12.1993), jonka salassapidon Korkein hallinto-oikeus oli 17.10.2000 vahvistanut. Ilman Tuomiojaa monet UM:n asiakirjat olisivat olleet salaisia vielä 2010-luvun loppupuolelle saakka.

Ilman kotisivulla www.satanen.com olevia nettikirjoja (”Perustuslakinäytelmä”, ”Suomalainen salaliitto”, ”Jatkokertomus salaliitosta”, ”Maa ei ole enää oma”, ”Miten Suomi luopui markasta” ja ”Mitäs mepaneurooppalaiset”) ei raporttini olisi saanut näin perusteellista näkökulmaa valtio-oikeudelliseen dokumentointiin. Ko. nettikirjojen linkit löytyvät kohdasta Blogi.
Erityiskiitokseni esitän Kjeld Möllerille, jonka 1990-luvun alun lamaan liittyvät tutkimukset osoittavat laman yhteyden Suomen EU-jäsenyyskriteerien täyttämiseen.

Kokemäen Jalonojalla 5.3.2011

Jorma Jaakkola

Johdanto: Salaten ja valehdellen EU:hun

Tampereen yliopistossa marraskuussa 2005 tarkastettu akatemiatutkija Anne Kosken väitöskirja ”Niinkö on jos siltä näyttää?” tukee raporttiani.

Koski toi keskeisesti esille 141-artiklan määräaikaisuuden sekä maatalousministeri Mikko Pesälän valehtelun lisähinnoista kaksi päivää ennen kansanäänestystä. (Koski, s. 216 ja s. 282)

SataSeutu-lehden uutinen kertoi 30.11.2005 Kosken väitöstilaisuudesta otsikoiden ”Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun”:

”Mainittakoon, että vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa ollut EU-tohtori Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalheita.”

Kosken väitöksestä kertoi etukäteen TV1:n A-piste 21.11.2005: Salaten ja valehdellen EU:hun.

Risto Uimosen kertoma häiriötila on ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellinen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on Suomen itsenäisen päätöksenteon (vallan kolmijaon) luovuttaminen - epädemokraattisin keinoin - maan rajojen ulkopuolelle.

Tuon kirjoituksessani esille dokumentit, jotka koskevat maatalouden päätösvallan sekä itsenäisen valtiontalouden hoitoon tarkoitetun instrumentin ja päätösvallan luovuttamista maan rajojen ulkopuolelle.

Vakuudeksi dokumentointia eduskunnan pöytäkirjasta numero 118.

Tiistaina 15.11.1994, sivu numero 4874:

”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”

Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.

EU-neuvotteluja johtanut Pertti Salolainen kertoi presidentti Koiviston mahtikäskystä maatalouden kynnyskysymysneuvotteluissa 28.2.-1.3.1994 Nykypäivä-lehden (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa. Toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

Millaiset yksityiskohdat, jotka Salolainen Nykypäivä-lehdessä kertoi, jäivät auki?

Auki jääneissä asioissa oli kyse yksityiskohdista, jotka liittyvät 141-artiklan kiisteltyyn tulkintaan. Keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan ko. yksityiskohdat Ulkoministeriössä säilytettäviä pöytäkirjojakin tarkemmin. Tässä onkin riittävä syy Kuosmasen kirjan hätäiseen vetämiseen pois myynnistä.

ENTEELLISET SANAT

HALLITUKSEN ILTAKOULU/VKO 18/1994, 4.5.1994.

Sitaatteja pöytäkirjasta:

”Ministeri Salolainen totesi, että julkisuudessa hallitusta tullaan arvostelemaan, koska kansanäänestyslailla ei ole asiallista yhteyttä kansallisen paketin kanssa.”

”Ministeri Pesälä totesi, että kansallisesta paketista on tiedettävä myös yksityiskohdat .”

”Ministeri Salolainen korosti, että hänen mielestään kansanäänestyslailla ja kansallisella paketilla ei ole asiallista yhteyttä.”

”Ministeri Norrback totesi, että asia on kokonaisuus. EU hyväksyy myös kansallisen paketin, se on tosiasia. Kansalaisten pitää tietää kokonaisuus.”

Niinpä niin! Merkittävintä on, että em. hallituksen kokouksessa ei vielä tiedetty kansanäänestyslain tulevasta kysymystekstistä. Kiistelyn kohteena oli vain maatalouden kansallinen tukipaketti.

VAALIPETOKSEN YDIN: KANSANÄÄNESTYSLAKI

Kansanäänestyksessä ei ollut kysy vain kansalaisen ”mustatuntuu”-mielipiteestä. Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:

”Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Neuvoteltu sopimus sisälsi kaksi huijausta: Tekaistu EMU-varauma ja 141-artiklan vaiettu tausta.

EMU-varauma tarkoittaa mahdollisuutta päättää liittymislain hyväksymisenkin jälkeen euro-alueeseen liittymisestä. Tosiasiassa Suomen EMU-varauma oli valhe, joka syötetiin eduskunnalle. Brysselissä oli kerrottu, että Suomi päättää tulevaan euro-alueeseen jo liittymislain yhteydessä eli (Maastrichtin) sopimuksen mukaisesti.

Keskeiset ministerit sekä presidentit Koivisto ja Ahtisaari (presidentinvala 1.3.1994, neuvottelujen tiimellyksessä) tiesivät, mikä oli neuvoteltu sopimus.

TIESIVÄTKÖ KANSANEDUSTAJAT?

Tiesivätkö kansanedustajat, mikä oli neuvoteltu sopimus? Jos tiesivät, halusivatko hekin mennä vaalipetoksellisessa EU-kansanäänestyksessä kansan selän taakse.

Koska petoksen asianosaisia eivät ole vain kansan vähemmistöön kuluvat; laman uhrit ja maanviljelijät, vaan myös julkisen sektorin leikkauksista kärsivät, on aiheellista lisätä sitaatti neuvotellun sopimuksen ytimestä - vallan kolmijaon luovuttamisesta:

"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa.” (Lähde: OraMeres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994, Helsinki).

KALEVI SORSA 1992

Kalevi Sorsa halveksi kansaa vuonna 1992 kirjassaan UUSI ITSENÄISYYS, luku Kovalla markalla pehmeään yhteiskuntaan, sivu 134:

”Euroopan yhdentymisprosessia ei enää pysähdytä mikään, eivät edes kansanäänestykset.”

Sorsa tiesi tarkalleen, mitä oli tulossa, sitaatti sivulta 142:

”Julkisen sektorin alijäämälle asetettu EMU-ehto toteutuu Suomen Pankin laskelmien mukaan vuoteen 1995 mennessä vain, jos valtiontaloudessa sitoudutaan nykyistä pitkäjänteisemmin menojen supistuksiin tai verojen korotuksiin.

Nollalinja ei riitä. Verojen korotukset tuntuvat mahdottomilta Suomen jo nykyisinkin useimpia muita EY-maita korkeamman verokannan takia. Sitä paitsi verojen korotukset synnyttävät hinta- ja kustannuspaineita.

EMU-linja edellyttää julkisen sektorin menojen supistamista lähivuosina!

Myös EMU-jäsenyyden tavoite kuluttajahintojen nousun taittamiseksi saattaa osoittautua ongelmalliseksi. Hinnoittelu- ja palkkakäyttäytymistä ei voi jatkaa entiseen malliin. Inflaation odotuksen varaan rakennettu talous ei täytä jäsenyydenehtoja.”

Sivu 233, kaksi sitaattia:

”Lopulta on selkeästi ymmärrettävä, etteivät tämän päivän sosialistipuolueet enää ole työväestön luokkapuolueita. ”

”Suhteessa EY:hyn tulee Euroopan sosialidemokraateilla olla päämääränä järjestön muuttaminen aikaisempaa demokraattisemmaksi ja samalla Euroopan muuttaminen aikaisempaa sosialistisemmaksi. EY:n suurimpana poliittisena ryhmänä sosialidemokraateilla ja sosialisteilla on mahdollisuus merkittäviin aloitteisiin ja saavutuksiin ennen kaikkea näillä alueilla.”

Sivu 239:

”Eurooppalaisuus avaa huikaisevan tehtäväkentän. Integraation vaaliminen liittyy luontevasti vasemmiston perintöön. Tämän hetken suuri tehtävä on varustaa EU (ja Eta) päätösvaltaisilla demokraattisilla elimillä.”

Sivu 245:

”Toisaalta valtiosäännön uudistus lisää ratkaisevasti hallituksen toimintamahdollisuuksia. Hallitus ei enää tarvitse työmarkkinajärjestöjen ja opposition tukea.”

Sivulla 261 olevan sitaatin pitäisi avata vasemmistolaistenkin silmät:

”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”

MAUNO KOIVISTO 1950-LUVULLA

Seppo Lindblom: Kyllä se siitä, ISBN 951- 31- 2829- 6, sivu 130:

”Koivisto kirjoitti jo 1950-luvulla, että taloudellisen toiminnan luonteen muuttuessa ja yhteiskunnallisen uudistustyön jatkuessa yksityisestä omistusoikeudesta voidaan tehdä täysin sisällyksetön käsite.”

Neuvoteltua sopimusta (kaksi huijausta) ja Suomen erikoista EU-päätöksentekoa selvittääkseni olen jakanut varsinaisen raporttini kuuteen lukuun.

Huijaukset:

I: TEKAISTU EMU-VARAUMA
II: 141-ARTIKLAN VAIETTU TAUSTA
Muut raporttini luvut ovat:

III PÄÄTÖKSENTEON AVOIMUUDESTA,
IV VALTIO-SÄÄNTÖOIKEUDELLISUUS,
V LAILLISUUSVALVONTA
VI LOPUKSI

I TEKAISTU EMU-VARAUMA

EMU-varaumalla tarkoitetaan mahdollisuutta myöhemmin päättää euron käyttöön ottamisesta. Iso-Britannia ja Tanska olivat sanelleet Maastrichtin sopimukseen EMU-varauman.

Edellä kertomassani Nykypäivä-lehden haastattelussa (24.3.2005) Pertti Salolainen kertoi myös markasta luopumisesta:

” Onneksi markan katoamisesta ei puhuttu ...

Entä nyt? Kriitikot ovat väittäneet, ettei silloin tiedetty mihin oltiin menossa. Jäsenyysneuvottelujen yhteydessä ei juuri painotettu yhteistä valuuttaa, puhumattakaan unionin perustuslaista.

-On totta, ettei silloin tiedetty, kuinka pitkälle integraatio tulee etenemään. Mutta tiedettiin, että integraatio syvenee. Jos silloin olisi sanottu, että markka häviää, olisimme takuulla hävinneet kansanäänestyksen, Salolainen uskoo.

Hän pitää myös valtioviisautena sitä, ettei euroa alistettu kansanäänestykseen, vaan siitä päätti eduskunta. Salolainen ei kuitenkaan hyväksy ajatusta, että näitä asioita olisi pyritty kansalta salaamaan.”

Eikö Salolaisen korviin ole kantautunut tieto, että Hallitusmuodon (HM) 72 §:ään kirjoitetun Suomen Markan hävittämiseen liittyy UM:ssä (Tarja Halosen ollessa ulkoministerinä) salaiseksi julistettu EU-ministeriryhmän pöytäkirja 16/93 22.12.1993?

Korkein hallinto-oikeus vahvisti salassapidon 17.10.2000.

Em. kokouksessa mukana ollut Salolainen siis kertoi Nykypäivä-lehdessä, että eurosta päätti eduskunta. Jos eduskunta on päättänyt markan muuttamisesta euroksi, niin mikä onkaan kyseisen lain numero? Kyseistä lakia ei ole olemassakaan.

JUHA KORKEAOJA TUNNUSTI

Vain yksi kansanedustaja, Juha Korkeaoja, on uskaltanut kertoa asiasta SataSeutu-lehdelle, joka otsikoi 25.10.2001:

”Suomen markan kohtalo puhuttaa edelleen, Juha Korkeaojan haastattelu”

”Kansanedustaja Juha Korkeaojan mukaan kaikki kulminoituu kuitenkin perustuslakiin, sillä vahvistettava laki voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa kunhan se säädetään perustuslain säätämisjärjestyksessä.Perustuslakiin kirjattuja poikkeusmahdollisuuksia käyttivät äärimmilleen venyttäen enemmistönä eduskunnassa olleet kansanedustajat sitoessaan Suomen rahaliittoon ja Euroon. -Itse olisin halunnut eduskunnan käsittelevän erillisen lakiesityksen Suomen markkaa koskevan hallitusmuodon 72 §:n kumoamisesta. Erillistä lakia ei ole annettu.”

Korkeaojakaan ei tiennyt, että UM:ssä on salaiseksi julistettu, 22.12.1993 päivätty, EU-ministeriryhmän pöytäkirja, jonka 6 §:n tekstin EMU-varaumaan viittaavaa sanamuotoa (jäljempänä) käytettiin perustuslakivaliokunnassa syksyllä 1994 siten, ettei hallituksen tarvinnut antaa EU-liittymissopimuksen hyväksymisen yhteydessä erillistä HM 72 §:n muutosesitystä.

Suomen Markkaa koskeva erillinen lakiesitys kierrettiin ko. pöytäkirjaan tekaistulla EMU-varauman sanamuodolla, mutta Suomen maatalouden itsenäisyyden luovuttamisesta eduskunta sai päättää erillisellä lakiesityksellä vain 2/3 enemmistöllä.

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO

Perustuslakivaliokunnan (puheenjohtajana Sauli Niinistö) lausunto (PeVL 14/1994/ UaVM 9/1994 vp – HE 135), sitaatti sivulta 94:

”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumistaosallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”

Viimeisen sitaatin virke oli hallitukselle tärkeä, sillä sen johdosta hallituksen ei tarvinnut antaa erillistä lakiesitystä Suomen Markan poistamiseksi Hallitusmuodon 72 §:stä.

ERIÄVÄ MIELIPIDE

Edellä olevaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon on liitetty kansanedustaja Ensio Laineen eriävä mielipide, joka koski valiokunnassa asiantuntijoina olleiden pääministeri Esko Ahon ja virkamiespääneuvottelija Veli Sundbäck’in EMU-varaumanluontoisia lausumia:

”Käsitykseni mukaan valiokunnan kuulemat asiantuntijat eivät esittäneet asiaa näin, vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian tällä tavoin.”

Perustuslakivaliokunnassa toimineiden asiantuntijoiden EMU-varauma on kirjoitettuna KHO:n ratkaisulla salaiseksi julistetun pöytäkirjan 6 §:ssä:

”ULKOASIAINMINISTERIÖ Pöytäkirja 16/93 1(3)

KH/tt 22.12.1993

LUOTTAMUKSELLINEN

EU-MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 20.12.1993

Läsnä: Pääministeri Aho ja ministerit Salolainen, Haavisto, Kanerva, Pietikäinen, Kankaanniemi

Ministeri Pekkarinen.

Avs Sundbäck, osp Satuli, ylij Eriksson, aop Kosonen

tp Eerikäinen, tp Kuosmanen, fn Aarnio, lsn Jääskinen

kn Härmälä ja ln Halonen”

Kohta 6:

”Todettiin, että talous- ja rahaliiton osalta Suomi ilmoittaa ko. neuvotteluluvun olevan suljettavissa. Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa.”

(Alleviivaus ln Halosen)

Mainittakoon, että Brysselissä luettuun, talous- ja rahaliittoa koskeneen, deklaraation tekstiin oli lisätty teksti ”perustamissopimuksen mukaisesti”. Siis Maastrichtin sopimuksen mukaisesti eli eduskunnalla ei ollutkaan enää 1.1.1995 lähtien mahdollisuutta päättää Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetusta markasta luopumisesta. Salaiseksi julistettu pöytäkirjan 6§:n muistutusteksti oli tehty vain perustuslakivaliokunnan harhautustarkoitusta varten. Tekaistua EMU-varaumaa tarvittiin, koska erillinen lakiesitys Hallitusmuotoon kirjoitetun Suomen markan hävittämiseksi olisi vaatinut taakseen eduskunnan 5/6 kiireellisyysenemmistön, jota ei olisi löytynyt.

Mainittakoon myös, että Korkein hallinto-oikeus vahvisti kyseisen pöytäkirjan salassapidon niinkin myöhään kuin 17.10.2000, päätös nro 279/1/00. Ulkoministeri Tuomioja käveli KHO:n ratkaisun yli 27.4.2001. Olin saanut kyseisen pöytäkirjaotteen haltuuni jo 1.12.1999. Toimitin ko. otteen oikeuskanslerille, jonka vastaus on myöhempänä.

Satakunnan Kansassa ja Etelä-Suomen Sanomissa oli 11.5.2001 uutinen "Miten salaisesta tuli julkista, Tuomioja?".Ko. lehtien yhteinen toimittaja Maarit Raunio haastatteli Tuomiojaa ja kysyi:

”Harhautettiinko pöytäkirjan sanoilla eduskuntaa kuten toiset katsovat?” Tuomioja vastasi: "Tähän mahdolliseen harhautukseen vastatkoon silloinen hallitus, edellistä edellinen hallitus."

Tutkiva journalisti ei vielä ole esittänyt ko. kysymystä Ahon hallitukselle. Eikös nyt olisi aika vaatia vastausta?

Mainittakoon, että 14.10.1996 Suomen Markan arvo kytkettiin peruttamattomasti Euroopan valuuttajärjestelmään (ERM), jolloin Suomen Pankilta poistettiin tärkeä tehtävä.

Pääministeri Paavo Lipponen käytti tuolloin HM 33 §:ään porattua a-kohdan aukkoa hyväkseen antamalla ERM-kytkennästä eduskunnalle pääministerinilmoituksen, jota seuranneesta eduskunnan keskustelusta tuli yksi kovasanaisimmista:

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho arvosteli pääministeri Lipposen menettelyä, jolloin Lipponen tokaisi Aholle: ”Nahkurin orsilla tavataan.”

Tokaisullaan Lipponen tarkoitti sitä, että Aho on markkaan liittyvän päätösvallan hävittämisessä yhtä syyllinen kuin hänkin. Pääministerin ilmoituksesta eduskunta ei äänestä, joten tällä HM 33a §:llä poistettiin myös eduskunnan valta.

II 141-ARTIKLAN VAIETTU TAUSTA

141-artiklan laadinnan sanataistelusta kertovat 1.3.1994 pidetyn maratonistunnon jälkeiset Ulkoministeriön asiakirjat, joihin Antti Kuosmasen kirja antoi vinkin.

Suomen EU-maatalousneuvotteluista vastannut Esa Härmälä oli UM:n arkiston kokousmuistioiden mukaan keskeisessä roolissa, kun sopimustekstejä keväällä 1994 muotoiltiin maatalousartikloiksi.

PÄÄTÖSKONFERENSSIN MUISTIO

Merkittävin asiakirja on Antti Kuosmasen kirjoittama muistio EU-jäsenyysneuvottelujen päätöskonferenssista, jossa Suomen maatalousneuvottelut sinetöitiin 12.4.1994. Muistiossa lukee:

”Suomen puolelta esitettiin päätösistunnossa lausunto, jossa hyväksyttiin saavutettu tulos, mutta samalla valitettiin sitä, että poliittisen sopimuksen saavuttamisen jälkeen oli avattu jo sovittuja asioita. Tällainen heikentää koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä Suomessa. Suomen hallituksen ilmoitettiin käyttäneen kaiken liikkumavaransa voidakseen hyväksyä tämän tuloksen.”

-Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Avattu ja vaiettu sopimus heikensi koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä – ei vain poliittisesti – vaan kansanäänestyslain kysymystekstin osalta ja ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellisesti.

MISTÄ ONGELMAT JOHTUIVAT?

Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan 141-artiklan vaietun taustan; maratonistunnossa syntyi sopimus, jossa osapuolet saivat haluamallaan tavalla tulkita sidesanaparia ”ja/tai”.

Kyseinen välimerkkipari salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.

MITEN ”JA/TAI”-TULKINTA SYNTYI?

Antti Kuosmanen kertoo yksityiskohtaisesti 1.3.1994 saavutetun tulkinnallisen sopimuksen luvussa ”21.27. Maratonin tulokset”, s. 120:

”Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.

Ensimmäisessä sanottiin: "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen." Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaanintegroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea. (Lauseiden kursivointi Kuosmasen)

Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa.Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille. ("For the remainingserious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for Nordic, national and/or Community support."). (Engl. tekstin kursivointi Kuosmasen) "For the…" merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted" (sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut.

Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroiminen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or). Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut. Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan.

Ilmaisu "ja/tai" salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.”

KOMISSION VAIETTU JULISTUS

Erkki Liikanen kertoo kirjassaan Brysselin päiväkirjat, sivulla 196:

”Torstai 3.3. Komissiosta vuoti paperi, jossa oli otsikkona komission deklaraatio ja teksti koski maatalouden kansallisia tukia. Komissio vakuutti siinä, että ne ovat siirtymävaiheen tukea ja degressiivisiä.”

”Perjantai 4.3.”

”Iltapäivällä Esa Härmälä oli tavannut Möhlerin DG VI:sta. Ongelmia maataloudessa. Sisäisen julistuksen asema on edelleen epäselvä, mutta Möhler on viitannut myös siihen.”

”Sovimme, että Esa tekee asiasta raportin suppeaan jakeluun, jotta paniikkia ei pääse syntymään.Yritän selvittää viikonlopun aikana, mistä deklaraatiossa oikein on kysymys.”

Kuosmanen kertoo sivulla 122:

”Ensimmäinen hälyttävä asia tuli tietoomme pari päivää maratonistunnon jälkeen. Kävi ilmi, ettäkomissio oli EU:n neuvostossa maratonistunnon aikana luvannut, että kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet olisivat alenevia ja siirtymäkauden tukia. Tämä lupaus oli tiettävästi tehty, jotta eräät vastahakoiset jäsenmaat saataisiin suostumaan maratonistunnon tulokseen. Mistään tällaisesta ei suomalaisille ollut hiiskuttu sanaakaan neuvottelujen aikana, ja jos olisi hiiskuttu, neuvottelutulos olisi varmaan jäänyt syntymättä, sillä tuo lupaushan näytti vesittävän täydellisesti saavutetun kompromissin ytimen.

Asia ei onneksi päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomalaisia aina pääministeriä myöten. Selitykseksi saatiin komissiosta, että kyseinen komission julistus ei sitonut Suomea; se oli EU:ssa tyypillinen tapa päästä yli hankalasta tilanteesta. Niinpä se päätettiin jättää tarkoituksellisesti huomiotta.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, jonka tausta ei koskaan joutunut julkisuuteen?

ONGELMAA RATKOTTIIN

Myöhemmin maaliskuussa maatalousartikloja laadittaessa ilmeni suuria näkemyseroja. Komissio piti kiinni julistuksestaan. Ongelmaa ratkomaan perustettiin alatyöryhmä, johon kuluivat mm. Suomen valtuuskuntaa johtanut juristi Niilo Jääskinen, poliittisen maratonsopimuksen asiantuntijana maatalousneuvottelija Esa Härmälä sekä Härmälän sihteeri Paavo Mäkinen. Työryhmän puheenjohtajana toimi Kreikan Christodoulu.

Jo ensimmäisestä muistiosta (27.3.1994) ilmenee rankka ukaasi:

”Hakijamaiden tehtävänä on hyväksyä heidän tulkintansa neuvottelutuloksista uhalla, että EP-käsittelyn karilleajo on meidän syytämme.”

Suomen oli alistuttava komission (vaietun julistuksen) tulkintaan!

TAISTELU 141-ARTIKLAN SANOISTA

MUISTION 30.3.1994 mukaan ”ja/tai” -tulkinnasta seuranneen 141-artiklan muotoilussa taisteltiin sanoista:

”Artiklan osalta Suomi totesi, että EU:n esitys ei aivan vastannut sitä, mistä sovittiin. Suomi jätti esityksen uudeksi säännökseksi. Koska kysymyksessä ovat "remaining difficulties", näitä ei voida jättää ratkaisematta ja tätä koskeva määräys tulisi olla sopimuksessa. Sanat "may authorize" tulisi muuttaa muotoon ”shall authorize”. ”Möhler (komission edustaja) totesi, ettei "shall" sanaa voitaisi ottaa tekstiin, sillä se oli hänen mukaansa vastoin sitä, mitä oli sovittu. Möhler piti "may" sanaa jopa voimakkaampana ilmaisuna kuin mistä oli sovittu. Ehdotettu ilmaisu ei hänen mukaansa soveltunut EU:n juridiseen tekstiin.”

Tällaiseksi 141-artiklan muotoutui komission ukaasin johdosta:

"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."

Edellä oleviin 141-artiklan kirjoittamisen erimielisyyksiin (Möhler) ja lopullisen 141-tekstin tulkintaan (lihavointeihin) liittyvien sanojen merkityksiin palaan myöhemmin.

MUISTIO Nro 307

EU-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SIJAISTASON KYMMENES KOKOUS

MUISTIO Nro 307 30.3.1994

Sivu 3:

”Tässä yhteydessä Suomi esitti huolestuneisuutensa liittymisasiakirjojen laatimisessa esiintyneistä ongelmista (liite 3). Työn eteneminen on ollut ajateltua hitaampaa ja erityisesti maatalouden osalta EU-puoli on esittänyt tekstejä, jotka eivät vastaa poliittisella tasolla saavutettuja neuvottelutuloksia. Ennen kokousta Suomen edustajat selostivat yksityiskohtaisesti valtiosihteeri Kranidiotikselle, pääjohtaja Smidtilleja neuvoston sihteeristön edustajille luonnostelussa kohdattuja ongelmia.

Suomi totesi, että vaikka neuvottelut ovat päättyneet, konferenssin työ päättyy vasta, kun liittymisasiakirjojen teksti vahvistetaan. Puheenvuorossaan Suomi totesi lisäksi, että maatalouden kansallisen tuen sisällön ja soveltuvuuden on oltava tiedossa ennen syksyllä pidettävää kansanäänestystä.”

Taistelu 141-ARTIKLAN sanoista ilmenee myös 6.4.1994 pidetyn kokouksen muistiosta, jonka laatijana toimiKalevi Hemilä. Maatalousministeri Hemilää on kehuttu EU-maataloustukien saavutuksista. Kiitellyt saavutukset selittää se, että Hemilä oli mukana kiistellyn 141-artiklan laadinnassa.

DIILI TEHDÄÄN

Kuosmanen, luku ”Diili tehdään – kitkerästi”, sivu 124:

”Jäsenyysneuvottelut oli ministeritasolla virallisesti päätetty 30.3.1994 (em. MUISTIO Nro 307, kirj. huom.), mutta kiista sopimustekstien lopullisesta muodosta jatkui aina 12.4.1994 saakka, joka oli ehdoton takaraja sille, että sopimus saatiin lähetettyä Euroopan parlamentille sen asettaman takarajan puitteissa. Kun jäsenyysneuvottelut päätettiin todellisuudessakin 12.4.1994, valitsimme jäsenyyden.

Teimme sen kuitenkin viimeisenä kaikista hakijamaista ja päätimme neuvottelut Antti Satulinkitkeränsävyiseen lausuntoon, joka on minulla yhä tallella, olinhan sen itse laatinut. Parempi kuitenkin joutua pitämään se puhe kuin se toinen johon edellä viittasin.”

(myöhemmin, Kuosmanen, s. 119, valtuutus tiedotteeseen, kirj. huom.).

KIISTA RATKAISTAAN SIIRTYMÄJÄRJESTELYNÄ

Sitaatti Kuosmasen kirjasta sivulta 123, luku ”21.30 EU alkaa vesittää”:

”Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”

ERKKI LIIKANEN IDEOI

Suomi olisi halunnut kesällä 1994 saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan.

Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassa (maanantai 18.7.1994), s. 235:

”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslauseke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kuluttua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea.”

Kuosmanen kertoo saman asian luvussa ”Vakavien vaikeuksien tuen perusteista sovitaan”, sivu 126:

”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiotasiitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan.Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.”

Tulkintaongelma ratkaistiin siten, että artikloista 138, 139 ja 140 kirjoitettiin varsinaiset siirtymäkauden tuet, jolloin artiklat 141 ja 142 saivat pitkäaikaisten tukien leiman.

141-artiklan teksti:

"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."

Seuraavaksi tuon esille edellä lupaamani 141-artiklan tulkinnallisten sanojen merkitykset. Ensiksi sana”liittymisestä” (= integroituminen). Kuosmanen kertoi edellä ”Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut.” Toiseksi Möhler määräsi sanan ”shall” (=pitää) tilalle ”may” (=voi). Komissio siis voi, eikä lupaa, jos vakavia vaikeuksia ilmenee. Lisäksi tekstin sanat”helpottaa täysimääräistä yhdentymistä” veivät lopunkin pohjan pois 141-artiklan pysyvyydeltä, nimittäin tilapäisiksi tuiksi sovituista artikloista 138, 139, 140 ja pitkäaikaisen tuen leiman omaavaksi kirjoitetusta artiklasta 142 tehtiin 141-artiklan tekstiin työkalut ja toteuttamisen ehdot, joita pitää soveltaa täysimääräisesti. Suomalaiset 141-artiklan jatkoneuvottelijat ottivat artiklan tulkinnan ja tarpeen todisteluun sanat ”vakavista vaikeuksista”.

EU-suurlähettiläs Liikasen oli jo pari päivää ennen maratonin alkua, komission kanssa keskustellessaan, nähnyt idullaan olevia asioita (Kuosmanen, luku 21.23. Maratonistunto alkaa sekavasti, s. 115):

” Jo ennen joukkojen saapumista oli istuntoa pohjustettu Brysselissä. Erkki Liikasen "Brysselin päiväkirjoista" ilmenee, että eräitä ajatuksia, joille maratonistunnossa sovitut ratkaisut sittemmin perustuivat, oli hänen esittämänään ollut esillä jo pari päivää ennen sitä, ja mikä merkityksellisempää, ne olivat herättäneet kiinnostusta komissiossa. Liikanen näet oli ehdottanut mahdollisuutta kansalliseen tukeen viljelijöiden jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamiseksi, kun LFA:ta olisi sovellettu koko maassa ja ympäristötuet sallittu täysimääräisinä. "Jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamisessa" voi halutessaan nähdä idullaan "jäljelle jäävien vakavien vaikeuksien" voittamiseen tarkoitetun tuen. ”

Toinen sitaatti Kuosmasen kirjasta (liittyen sivun 126 sitaattiin ”Vakavien vaikeuksien tuesta sovitaan”):

”Kompromissi löytyi EU:ssa niin usein käytetystä mallista: lykättiin riidan ratkaisu tuonnemmaksi. Erkki Liikasen ideoimana löytyi molemmille osapuolille siedettävä tapa esittää asia. Saatiin aikaan periaatteellinen yhteisymmärrys siitä, että vuonna 1996 käytäisiin neuvottelut tämän tuen tarpeen ilmenemisestä ja Suomen tekemistä tukea koskevista ehdotuksista.”

Kuosmasen kertoi, että Liikasen ideoima kompromissi siirsi 141-artiklan tulkintaongelman vuoteen 1996.Päätöskonferenssi, jonka mukaisesti Korfulla juhannuksena 1994 allekirjoitettu liittymissopimus sovittiin, pidettiin jo 12.4.1994. Kuitenkin Liikasen kertomasta ratkaisuajankohdasta (maanantai 18.7.1994) nousee mieleen kysymys:

Kirjoitettiinko Suomen maatalousartiklat kokonaan uusiksi?

Eipä ihme, että kansanedustajat eivät saaneet suomenkielistä Korfun sopimusta luettavakseen. (Viite: Claes Andersonin tekemä välikysymys toukokuussa 1994)

141-artiklan tekstin laadinnan tulkinnallisuuksia keväällä 1994 todistamassa olleen ministeri Kalevi Hemilän oli helppo saada molemmissa neuvotteluissa, 1996 ja 1999, jatkoaikaa.

Korkeaojan anomalle jatkoajalle oLI vaikeuksia, koska Esa Härmälä ei ollut suunnitellutkaan kuin ns. pohjoista tukea ja kahta yhteensä 12 vuoden siirtymäaikaa, joka 141-artiklan osalta tulee täyteen vuoden 2007 lopulla.

NEUVOTTELUJEN KÄYNNISTÄMISEN TAUSTAA

Seuraavassa em. siirtymisaikoihin liittyen kaksi Esa Härmälän EY-Maatalousneuvottelujen tavoitemuistiota.

”EH 10.1.1993 luottamuksellinen

SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 2)”

Siirtymäkausi koostuu kahdesta vaiheesta:

”1. jakso:
-ensimmäisen seitsemän vuotta kestävän jakson aikana harmonisoidaan Suomen hintataso asteittain EY:n hintatasoon
-em seitsemän vuoden aikana maataloustuotteiden ja jalostettujen elintarvikkeiden vienti- ja tuontikaupassa hintaerot tasataan rajalla nk liittymistasausmaksuilla, jotka maksetaan EY:n kassasta ja kassaan.
2. jakso:
- seitsemän vuoden jatkeeksi tulee viiden vuoden ajanjakso, jolloin Suomi voi edelleen edistää maatalouden sopeutumista ja kilpailukykyä EY:n yleisistä säännöistä poikkeavilla tukitoimilla.”

Ensimmäinenkin, salainen, Esa Härmälän Suomen EY-maatalousneuvottelutavoitteet-muistio 30.12.1992 löytyi Ulkoministeriön arkistosta:

”EH 30.12.1992 SALAINEN
SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 1)

1. Maantieteellisistä ja ilmastollisista syistä johtuvien erojen tasoittaminen

-koko Suomi rinnastetaan EY:n nykyisiin vuoristoalueisiin ja tulee siten maatalouden epäedullisuustuenpiiriin ( less favored area)

-suurin osa Suomesta tulee 5b-tukivyöhykkeen piiriin ( tavoite yhteensovitetaan aluepoliittisten neuvottelutavoitteiden kanssa)

-edellisiä kehittämällä luodaan pohjoisille maatalousalueille tarkoitettu yhteisen rahoituksen piirissä oleva uusi tukimuoto, jonka pohjalta Suomi saa koko peltoalalleen sen viljelyn turvaavaa pinta-alaperusteista tukea. Säilytetään maatalouden nykyinen hintapoliittinen tuki painottaen sitä erityisesti kotieläintalouden tueksi ja kehittäen sitä muodoltaan EY-järjestelmien kanssa yhteensopivaksi. Tukien suhteen Suomi jaetaan kolmeen vyöhykkeeseen. Keskeiseksi kriteeriksi tuen käytölle pyritään saamaan kasvukauden pituus.”

KUKA VALTUUTTI ESA HÄRMÄLÄN?

Kuka valtuutti Esa Härmälän yllä olevien suunnitelmien tekemiseen, sillä presidentti Koivisto ei ollut vielä nimittänyt neuvotteluvaltuuskuntaa?

Härmälän suunnitelmien pohjalta ei ollut mitään saavutettavissa. Härmälä ei ollut ottanut huomioon, että ACA-järjestelmä eli asteittainen nk. liittymistasausmaksujärjestelmä (luonnos 2) oli EY:ssä päätetty poistaa 1.1.1993 alkaen.

Antti Kuosmanen povaa kirjassaan (s. 130) vuotta 1999 päättäessään maatalousosuuden seuraavasti:

”Näissä merkeissä päättyi vuosi 1994 maatalousneuvottelujen osalta. Sen jälkeiset tapahtumat eivät enää kuulu tähän kirjaan, vaikka tarina jatkui. Vuonna 1996 nimittäin käytiin edellä mainitut neuvottelut vakavien vaikeuksien tuen käyttöön otosta. Oikeus siihen saatiin, vaikka lyhyemmäksi ajaksi ja toisenlaisena kuin haettiin. Lopullinen koitos tässä asiassa käydään syksyllä 1999, jolloin pantaneen lopullisesti piste jäsenyysneuvottelujen ylivoimaisesti vaikeimman ja raskaimman luvun perään.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, kun tulkintaongelma siirrettiin kansanäänestyksen yli, kahden vuoden päähän?

KUKA OLI VALHEELLISEN SOPIMUKSEN VALTUUTTAJA?

Antti Kuosmanen kertoo maratonistunnosta (1.3.1994), s. 119:

”Suomen puolella jouduimme vielä päättämään mitä tehdä, kun selvää vihreätä valoa ei kuulunut Helsingistä. Loppujen lopuksi sitä ei odotettu, vaan päätettiin, että neuvotteluvaltuuskunta, jolle oli annettu valtuutus ja velvoite neuvotella liittymissopimus, myös voi itse päättää tuloksen hyväksymisestä ja alistaa sen sitten sellaisenaan asettajalleen. Muodollisesti siihen oli täysi oikeus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen kysyi silti kanttia.”

Kuka oli valtuuttanut maratonneuvottelijat (1.3.1994) tällaiseen tiedotteeseen?

Antti Kuosmanen, sivu 118 (aikaisemmin mainittu tiedote kohdassa ”Diili tehdään”):

”Veli Sundbäck'in pyynnöstä olin laatinut lyhyen puheen pidettäväksi siinä istunnossa, jossa tämä jouduttaisiin toteamaan. Se oli parin kappaleen pituinen. Siinä olisi sanottu, että Suomi on kuluneiden päivien aikana osoittanut päättäväisyytensä pyrkiä positiiviseen lopputulokseen tekemällä maatalouteensa ja elintarviketeollisuuteensa syvällisesti vaikuttavia myönnytyksiä.

Se hetki oli nyt tullut, ja ellei EU hyväksyisi sillä hetkellä pöydällä olevaa viimeisintä kompromissitekstiä, olisi pakko todeta neuvotteluissa tällä yrittämällä epäonnistutun. Sain luonnoksesta Veliltä hyvän arvosanan: "Euroopan paras draftaaja". Sitä on pidettävä todisteena hänenkin kestokykynsä rajallisuudesta, sillä ei tuo teksti jälkeenpäin arvioiden kovin ihmeellisen puhetaidon muistomerkki olisi ollut.

Sitä puhetta ei kuitenkaan tarvinnut koskaan pitää. Saksalaisilta tuli viesti, että he halusivat vielä kerran tavata suomalaiset katsoakseen, voitaisiinko kuitenkin päästä eteenpäin. Kun palaveriin menneitä ei kuulunutkaan takaisin, arvasimme me muutkin, että neuvottelut olivat lähteneet uudelleen liikkeelle. Se oli oikea arvaus, sillä siitä hetkestä alkoikin lopullisten kompromissien etsintä, jonka tuloksena löytyivät pohjoisen tuen luvallisuutta koskevat sanonnat, joiden varaan ratkaisu voitiin rakentaa.”

Kompromissin sanonnat kirjoitettiin kieliopillisestikin kyseenalaisella sidesanaparilla ”ja/tai”, jonka molemmat neuvotteluosapuolet saivat tulkita omalla tavallaan, ja josta Etelä-Suomen tuki jäi riippumaan.”

Kuka oli antanut valtuutuksen ja velvoitteen tehdä maratonsopimukseen ”ja/tai” -tulkinnan?

KOIVISTO - SOPIMUKSEN KÄSKYTTÄJÄ

Mauno Koivisto muistelee kirjassaan Kaksi kautta, s. 441:

”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut

vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”

Kertauksena Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelu, toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

PRESIDENTTI KOIVISTON MAATALOUSKÄSKYTYKSET

Neljä sitaattia Mauno Koiviston kirjasta Historian tekijät, Kaksi kautta II, sivut 558 – 560:

Sitaatti 1:

”Totesin Haavistolle 18. marraskuuta, että pitäisi voida sopia Brysselissä siitä, ettei EU asettaisi kohtuuttomia esteitä meidän sisäiselle tuellemme.”

Sitaatti 2:

”Aholle sanoin seuraavana päivänä: "En ole sitä aikaisemmin lausunut, mutta nyt olen valmis sanomaan: on välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmikuun aikana.”

Sitaatti 3:

”Sanoin Aholle 11. helmikuuta 1994: "Vaikka olisi hyvä, jos tässä vaiheessa saataisiin laaja selkeä ratkaisu aikaan integraation hyväksi, niin en pidä katastrofina tai kaikin keinoin vältettävänä asiana sitä, että ratkaisu siirtyy. Se siirtyy sitten myös muitten osalta."

Korostin: "Annan nimenomaan Sinulle henkilökohtaisesti tukea siinä, että tähdätään hyvään ratkaisuun. Ymmärrän, ja minusta sen on hyvä olla meidän molempien ymmärrys, että pitää kaikin tavoin välttää sitä asetelmaa, että maatalouden erityisintressit kaatavat jotakin, joka olisi suurempi valtakunnan intressiä."”

Sitaatti 4:

”Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. päivään maaliskuuta 1994.

Kuten kirjani ensimmäisessä osassa kerron, runsaan tunnin kuluttua, kello 9.15, Erkki Liikanen soitti Brysselistä: "Täällä on syntynyt uusi vakava yritys sopimukseen."

"Vielä tänään", kysyin. "Vielä tänään ja ihan nyt", Liikanen vastasi. Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin ja Belgian ulkoministerin Willy Claesin johdolla EU oli lähtenyt uuteen "yritykseen purkaa takalukko. Neuvottelut Ruotsin kanssa oli aloitettu uudestaan ja oli "nähtävissä, että niissä mahdollisesti saavutettava edistys heijastuisi myös meidän neuvotteluihimme.

Liikanen sanoi: "Voi olla, että tämmöistä hetkeä ei ehkä tule. Se on nyt ministereiden ja hallituksen arvioitava. Mutta voi olla niin, että tämä pitäisi nyt ottaa."

Sanoin: "Se on minun käsitykseni myös. Jos se on toteutumassa, niin nyt se pitää toteuttaa."

Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti.”

Koiviston ja Liikasen keskustelusta kertoo Unto Hämäläinen kirjassaan Lännettymisen lyhyt historia:

”Tässä tilanteessa Koivisto käytti äärimmillään hallitusmuodon 33 pykälään sisältyvää valtaoikeuttaan.”

Minkälaiset valtaoikeudet presidentillä tuolloin olivatkaan, sillä eduskunta oli joulukuussa 1993 puuttunut presidentin valtaoikeuksiin lisäämällä kohdan a HM 33§:ään? HM 33 a §:stä tarkemmin tuonnempana.

Ylittikö Koiviston käskytykset hallitukselle annetun EU-päätösvallan? Vai oliko huijaussopimuksen käskyttäjäsittenkin Suomen hallitus? Vai oliko asialla kesken neuvottelujen presidentinvalan vannonut Ahtisaari?

PRESIDENTTI AHTISAAREN KÄSKYTYS

Toivo T Pohjalan kolumni ”Olin siellä minäkin”, Satakunnan Kansa 26.9.2003:

”Ministeri Heikki Haaviston haastattelusta Maaseudun Tulevaisuudessa sain minäkin aiheen ruveta muistelemaan vuoden 1994 tapahtumia. Olin siihen aikaan MTK:n puheenjohtajana ja siinä ominaisuudessa pyrin seuraamaan mahdollisimman tarkoin käynnissä olevia EU-neuvotteluja, olin myös paikalla Brysselissä ratkaisevina päivinä.

Haavisto kertoo, kuinka neuvottelut jumiutuvat maanantai-aamuna 1.3.1994 maatalouden ns. vakavien vaikeuksien tukeen, neuvottelujen oli ollut tarkoitus päättyä jo sunnuntai-iltana. Suomalaisten mielestä tukea tarvittiin ehdottomasti tasaamaan luonnonolosuhteita täällä pohjolassa ja asiasta tehtiin siksi ”kynnyskysymys”, mutta EU:n virkamiehet eivät ymmärtäneet asiaa ja vastustivat koko ajatusta. Olin saanut heidän mielipiteestään selvän käsityksen syksyn ja talven mittaan ko. virkamiesten kanssa käymieni keskustelujen aikana. Mikäli komission virkamiehet saisivat päättää, Suomi ei tulisi saamaan mitään erivapauksia, korkeintaan investointitukea maatalouden rakenteen muuttamiseen.

Neuvottelujen ollessa ratkaisuvaiheessa Brysselissä tapahtui Suomessa presidentinvaihdos, Martti Ahtisaari astui virkaan 1.3. Samaan aikaan otettiin tietääkseni Helsinkiin yhteys Saksan korkeimmalta poliittiselta tasolta. Tällöin ilmeisesti sovittiin, että Saksan ulkoministeri Kinkel ryhtyy vetämään neuvotteluja ja yrittää viedä ne päätökseen. Näin myös tapahtui, vieläpä verraten nopeasti.”

HALLITUKSEN KÄSKYTYKSET?

Herää kysymys: Käskyttikö hallitus neuvottelijoita huijaussopimukseen?

Maratonneuvottelujen aikaisista hallituksen kokouksista on kaksi vinkkiä. Antti Kuosmanen kertoo (s. 34):

”Koko hallitus oli jäsenyysneuvottelujen arjen kanssa tekemisissä vain harvoin. Poikkeus oli ratkaiseva maratonistunto, jolloin hallitus oli käytännössä jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Hallituksen iltakoulussa oli niin ikään esillä neuvotteluihin liittyviä kysymyksiä harvakseltaan.”

Veli Sundbäck kertoo Alexander Stubbin toimittamassa Antti Satulin muistokirjassa (MARGINAALISTA ytimeen), että hallitus oli koolla perjantaina 25.2.1994 klo 11.10-11.55 ja maratonin aikaan sunnuntaina 27.2.1994 klo 16.00-01.30.

Edellä olevat tiedot kirvoittivat pyytämään maratonin aikaisia hallituksen pöytäkirjoja, koskien tuohon aikaan käytyjä maatalousneuvotteluja. Pyysin kahdelta kansanedustajalta kopioita ko. pöytäkirjoista, jotka mitä ilmeisimmin kertoisivat tarkempaa tietoa ratkaisevista neuvotteluista. Seuraavassa ovat vastaukset pyyntöihini.

III PÄÄTÖKSENTEON AVOIMUUDESTA

HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJAT SALAISIA

Kaksi otetta Valtioneuvoston arkistosta saaduista sähköposteista (olen poistanut lähettäjän nimen):

"Aihe: Vast: Olisi asiakirjapyyntö
Lähettäjä: ---
Päiväys: 3.4.2006 14:42
Vastaanottaja: ---

Valitettavasti en voi auttaa asiakirjapyynnössäsi. Sain Valtioneuvoston kansliasta hyvin yksiselitteisen vastauksen eli hallituksen pöytäkirjat ovat salassa pidettäviä asiakirjoja.”

Tämän toisen sähköpostin mukaan ko. pöytäkirjoja ei ole olemassakaan, ote viestistä:

"Aihe: Vast: Asiakirjapyyntö
Lähettäjä: VNarkisto@vnk.fi
Lähetetty 11.5.2006 14:10:
Vastaanottaja: ---

Kyseiseltä ajalta ei löydy mainintaa allamainitusta asiasta.

Terveisin Airi Toivanen
-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: ---
Lähetetty: 11. toukokuuta 2006 11:32
Vastaanottaja: VNarkisto@VNK.fi
Aihe: Asiakirjapyyntö

Hei!

Kansanedustaja --- puolesta pyytäisin toimittamaan kopiot hallituksen kokouspöytäkirjoista ajalta 25.2. - 1.3.1994 koskien tuohon aikaan Brysselissä käytyjä maatalousneuvotteluja."

Suomea pidetään avoimen päätöksenteon ja demokratian mallimaana. Siksi arkistossa työskentelevän Airi Toivasen onkin helpompi väittää, ettei asiakirjoja ole, kuin että antaisi salaamispäätöksen.

PRESIDENTILLISTÄ SALAILUA

Presidentti Koivisto järjesti Linnassa 6.5.1992 oikeuspoliittisen seminaarin. Tilaisuuden asiakirjat on presidentti Halonen, Tasavallan Presidentin Kansliapäätöksellä nro 3/ 30.7.2002, julistanut salaisiksi:

"Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että asiamies, tutkija Kalevi Kannuksen pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.
Tästä päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla."

Asiasta jäljempänä luvussa V OIKEUSLAITOS JA LAILLISUUSVALVONTA.

Tilaisuudessa oli läsnä Suomen oikeusoppineiden kerma. Koivisto oli arvostellut Korkeinta oikeutta väärästä päätöksestä - Tampereen Aluesäästöpankin yksipuolisen koronnostokiistan ratkaisusta.

Mainittakoon, että asiakirjoista on ainakin kuusi presidentti Halosen tekemää salaamispäätöstä. Viimeisen päätöksen antaminen vei aikaa melkein kaksi vuotta. Ks. lähdeluettelo.

SUOMI – SALAILUN MALLIMAA

Edellä kertomani EMU-varaumakokouspöytäkirjan salassapito vahvistettiin Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla. Sitä tehdessään KHO toimi ennenkuulumattomalla tavalla. Vaihtoehtoina olisi ollut joko vapauttaminen tai salaamisen vahvistaminen, mutta KHO lähtikin suojelemaan maan korkeata johtoa muuttamalla salassapitoargumentointia ankarammaksi kuin millä UM oli salassapidon tehnyt.

AVOIMUUSJULISTUS

Suomi liitti EU-liittymisasiakirjaan yhden ainoan oman julistuksen. Se koski nimenomaan päätöksenteon avoimuutta. Julistuksessaan Suomi halusi soveltaa EU:ssa vallalla olevaa avoimuutta.

Seuraavan Kuosmasen kirjan sitaatin (luvusta 34.4. ”Julkisuusperiaate”, s. 215) viimeisestä virkkeestä (alleviivattu) löytyy ydinasia suomalaiseen ”avoimuuteen”:

”EU:n väitettyyn tai aitoon salailuperinteeseen eli transparenssin puutteeseen liittyvään keskusteluun osallistuminen olisi houkutteleva aihe, mutta vastustan kiusausta ja keskityn vain siihen, mitä asiassa tapahtui jäsenyysneuvotteluissa. Samat varaukset, joita esitin edellä pohjoismaisen klausuulin sisällyttämisestä sopimukseen, pätevät mielestäni myös tässä kysymyksessä. Samalla on toisaalta myönnettävä, että poliittiset paineet tehdä jotain näkyvää olivat vielä paljon suuremmat julkisuusperiaatteen yhteydessä, sillä kysehän oli yhdestä EU-jäsenyyden vastustajien tärkeimmästä keppihevosesta.

Tässäkin asiassa oli aloitteentekijänä Ruotsi. Se tosin olisi halunnut oman, erilaisen ja pidemmälle menevän ratkaisun kuin Norja ja Suomi. Syynä tähän oli paitsi yleisen mielipiteen tyynnyttelytarve myös Ruotsin oma ja omalaatuisensa julkisuulainsäädäntö, johon sisältyy yhteisen pohjoismaisen hallinnon julkisuusperiaatteen lisäksi myös niin sanottu "meddelarfrihet" eli tiedotusvälineille tietoja vuotaneiden virkamiesten suoja syytetoimia vastaan.

Kun kyse oli samasta asiasta, vaikka vivahde-eroja olikin, halusi EU-osapuoli hoitaa asian yhdellä kertaa, yhdellä julistuksella. Sellaisesta päästiinkin melkein sopimukseen, kunnes Ruotsi kaatoi sen kalkkiviivoilla. Niin lopulta päädyttiin siihen, että asiasta otettiin liittymisasiakirjoihin erilliset hakijamaiden yksipuoliset julistukset. Suomen ja Norjan julistukset ovat samansisältöiset: niissä tervehditään unionissa tapahtuvaa kehitystä kohti suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja todetaan, että avoin hallinto, mukaan lukien yleisön oikeus saada asiakirjoja, on perustavan tärkeä oikeudellinen ja poliittinen periaate. Tämänperiaatteen soveltamista jatkettaisiin jäsenyysvelvoitteiden ja -oikeuksien mukaisesti.”

Joulun alla 1994, juuri ennen EU-jäsenyyden alkamista, Suomen hallitus käsitteli Julkisuuslain asetusta eurooppalaiseen avoimuuteen siirtymiseksi. Oikeusministeri Jäätteenmäki esitteli EU-ministerivaliokunnan kokouksessa 21.12.1994 Oikeusministeriön muistiota: ”Kansainvälisiä suhteita koskevien salassapitosäännösten muuttaminen (OM /13.12.1994)”.

Muistion tekstissä lukee:

”Salassapidon tarve liittyy toisten jäsenvaltioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, (kynällä lisätty: ”sekä mahdollisesti”) neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukannanottoihin.”

Kuka tiesi kertoa muistion laatijalle, Oikeusministeriön Matti Niemivuolle, Suomen neuvottelujen loppuvaiheista?

Julkisuuslain asetuksen muutos oli vain kolme päivää ennen Suomen EU-jäsenyyttä esillä EU-ministerivaliokunnan kokouksessa, 28.12.1994PÖYTÄKIRJA 24/1994.

Venyivätkö keskeiset neuvottelut kansanäänestyksen (16.10.) jälkeiseen aikaan?

Sitaatti Ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä (UaVM 9/1994 vp - HE 135, sivu 83, (31.10.1994):

"Ongelmallista on ollut, että enempää kansanäänestysajankohtaan kuin myöskään eduskunnan päätöksentekohetkeen mennessä ei oleellisia tietoja Suomen jäsenyysehdoista vielä ole EU-komissiosta Brysselistä saatu."

Sitaatti samasta mietinnöstä, sivulta 72 (Juha Korkeaoja ja Paavo Väyrynen 31.10.1994):

"Sen lisäksi, että jäsenyyspäätöstä tehtäessä maatalouden pitkäaikaisen tuen käytön perusteet eivät ole tiedossa, avoinna on monia muita keskeisiä seikkoja. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan komission vahvistus on saatu vain pohjoisen tuen ja LFA-tuen rajoille. Virkamiestasolla on sovittu siirtymäkauden tuista, mutta vahvistus puuttuu. Ympäristötuen ja puutarhatalouden osalta ei edes virkamiestason neuvottelutulosta ole saavutettu. Niin ikään neuvottelutulos puuttuu teollisuuden varastoarvojen (elintarviketeollisuuden, kirj. huom.) alenemisen korvausperusteista."

Huom! Kansanäänestys oli jo 16.10.1994.

IV VALTIOSÄÄNTÖOIKEUDELLISUUS

Nykypäivä-lehti 1.11.1991:

”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa. Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä.”

Maastrichtin sopimuksen O-artikla edellytti, että jäsenmaaksi haluava valtio hyväksyy jäsenyyden valtiosääntönsä edellyttävällä tavalla. Seuraavassa siitä, miten valtiosääntöä (Hallitusmuoto ja Valtiopäiväjärjestys) etukäteen muutettiin EY-jäsenyyden hyväksymistä varten. Ensiksi tuon esille Hallitusmuodon määrittelemät presidentin valtaoikeudet ja siihen tehdyt muutokset.

HALLITUSMUODON 33 §

Hallitusmuodon alkuperäinen 33 § määritteli presidentin valtaoikeudet (Suomen Laki II 1990):

”Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti, kuitenkin niin, että sopimukset ulkovaltojen kanssa ovat eduskunnan hyväksyttävät, mikäli ne sisältävät säännöksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan tai valtiosäännön mukaan muuten vaativat eduskunnan suostumusta. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.

Kaikki tiedonannot ulkovalloille tai Suomen lähettiläille ulkomailla ovat toimitettavat sen ministerin kautta, jonka toimialaan ulkoasiat kuuluvat.”

HALLITUSMUODON 33a §:n LISÄYS 10.12.1993

(Lähde Suomen laki II, 1996, Suomen Hallitusmuoto 33 a §, 10.12.1993/1116)

”33 a §.

Eduskunta osallistuu kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään.

Valtioneuvosto määrää, sen estämättä, mitä 33 §:ssä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansallisesta valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä.”

HM 33 §:n a-kohdan lisäyksellä vietiin valta niin presidentiltä kuin eduskunnaltakin (em. 33a §:n 1. mom. teksti ”siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään”).

Hallitusmuodon 33 a § teki ståhlbergiläiseen perustuslakiin aukon, josta mahtui sisään niin liittymissopimuksen hyväksyminen kuin myös liittymissopimuksen velvoitteiden hyväksyminen.

Eduskunnalta valta vietiin Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n muutoksella (jäljempänä). Alkoi edustuksellinen demokratia.

EUROOPPALAISEEN PARLAMENTARISMIIN

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg kertoi tulevasta (Länsi-Savo-lehti 3.11.1988):

”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

Lama tuli, ja riittävän syväkin. Ilman lamaa eivät tarvittavat Valtiopäiväjärjestyksen muutokset olisi onnistuneetkaan. Osviitta kyseisiin Valtiopäiväjärjestyksen muutoksiin, Koiviston omana toivomuksena 7.4.1987, löytyy Koiviston kirjasta Kaksi kautta, s. 242:

”… muodostettavan hallituksen (Holkeri, kirj. huom) ohjelmassa sovittavista yhteiskunnallisista uudistuksista, joiden toteuttamiseen ilmeisesti tarvittaisiin poikkeuksellisen laajaan (yli 2/3) eduskuntaenemmistöön nojaava hallitus.”

Presidentti Koivisto johti Suomen ulkopolitiikkaa Hallitusmuodon 33 §:n antamin valtuuksin, joten presidentti Koivisto ei voinut olla tietämättä, mitä Oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla oli etukäteen tehtävänä EY-sopeutuksena tekeillä. Pankkimiehenä Koivisto ajoi vahvan markan politiikkaa, jolla oli tuhoisat vaikutukset. Koivisto tarvitsi Holkerin takuumiehekseen.

Antero Jyränki kirjoittaa kirjassaan Valta ja vapaus (s. 240):

”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 uuden valuuttalain (954/1985) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin päätti asteittain pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään luultavasti paljon enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain uudistushankkeet.”

Valuuttalain 954/1985 (Sorsan hallitus) muutoksen seurauksilla siirryttiin eurooppalaiseen parlamentarismiin. Pankkimiehestä presidentiksi valittu Mauno Koivisto markkinoi itseään parlamentarismin kannattajaksi. Mitä Koivisto tekikään kulissien takana? Millaista ohjelmaa Koivisto toivoikaan Holkerille, tämän hallitukselle? Ulkopolitiikkaa johtanut Koivisto tiesi ennen vaaleja 9.2.1987 Holkerin kanssa keskustellessaan, mitä EY:ssä oli tekeillä.

Ilta Sanomat 15.11.1989, sivu 10:

”Hallitus suunnittelee EY-valtuuslakia

Suomi tekee tuhatsivuisen Eurooppa-sopimuksen. Hallitus kaavailee erityisen valtuuslain säätämistä Suomen EY-suhteiden hoitoon. Laki säädettäisiin sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt hallituksen nykyisen yhdentymispolitiikan. Hallituksen kaavailema Suomen Eurooppa-sopimus olisi tuhatsivuinen paperinippu runsaine liitteineen. Sopimus määrittäisi suomalaisen elämänmenon pitkälle 1990-luvun lopulle saakka. Ulkoministeriön virkamiehet ovat neuvotelleet sopimuksen sisällöstä lähes joka viikko muiden Efta-maiden ja EY:n virkamiesten kanssa. Suurimmissa kysymyksissä hallitus kuitenkin joutuisi hakemaan eduskunnalta valtuudet valtiosopimuksen luonteisiin ratkaisuihin. Vain harvoissa tapauksissa hallitus aikoo esitellä eduskunnalle etukäteen yhdentymiskehitykseen liittyviä kysymyksiä.

Tuhatsivuinen sopimus

Sopimukseen kirjattaisiin yksityiskohtaiset määräykset kaikista EY:n nykyisistä ja suunnitteilla olevista säännöksistä eli direktiiveistä. Liitteinä olisivat muutokset Suomen lakeihin, jotka vaikuttavat suomalaiseen työhön, sosiaaliturvaan, pääomaliikkeisiin, tavarakauppaan ja palveluihin. Eduskunta saisi käsiteltäväkseen 1990-1991 tuhdin kokonaissopimuksen, joka olisi hyväksyttävä lähes sellaisenaan tai hylättävä kokonaan.”

Ilta-Sanomat uutisoi 19.12.1989 Brysselissä esillä olleesta Yhdenmukaistamissopimuksesta:

”Suomen kujanjuoksu Eurooppaan alkaa

Nyt neuvotellaan eduskunnan päätösvallan rajoittamisesta

Bryssel (IS)

Ulkoministeri Pertti Paasio (sd) ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ilmoittavat tänään Suomen halusta luopua osasta kansallista päätösvaltaa.

Suomi haluaa 17 muun Länsi-Euroopan maan kanssa sopimuksen, joka samankaltaistaa maiden hallintoa ja taloutta.

Yhdenmukaistamissopimus allekirjoitetaan jo vuoden päästä. Kyse on Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmistä sopimuksista, toteaa Salolainen.”

Suomessa lepäämäänjättämissäädöstön purkaminen alkoi jo 1990 ja muotoutui sittemmin lakiesitykseksi – Hallituksen esitys 234/1991 valtiopäivät. Sen sivulla 7 ovat perustelut, jotka kytkevät valtiosääntömuutoksen integraatioon ja EU-jäsenyyspäätökseen:

”Tulkintaongelman ohella lepäämäänjättämiskieltojen nykyiset rajaukset vaikeuttavat sellaisia laajoja lainsäädäntöuudistuksia, joihin sisältyy osaksi lepäämäänjättämiskiellon alaisia, osaksi niiden ulkopuolella olevia säännöksiä. Tämä on hankaloittanut erityisesti Euroopan talousalueeseen liittymisen valmistelua. Sama vaikeus koskenee vastaisuudessakin integraatioon liittyviä lainsäädäntöhankkeita.”

”Tavoitteena on korostaa puolueiden ja muiden yhteenliittymien vapaan kilpailun periaatetta ja purkaa enemmistön päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet.”

Ståhlbergiläiseen perustuslakiin kirjoitettu määrävähemmistösäädös (valtiopäiväjärjestyksen 67§) oli esteenä eurooppalaiseen parlamentarismiin, johon Suomi siirtyi jo 17.1.1992, tilapäisellä poikkeuslailla. Tästä tiesi jo etukäteen kertoa myös valtioneuvoston selonteko (VNS 9.1.1992 EY-jäsenyyden vaikutukset Suomelle ja Taustaselvitys). Sitaatti kohdasta Perussopimuksien (toiselta nimeltään EU- liittymissopimus, kirj. huom.) voimaansaattaminen:

”EY:n perussopimukset sisältävät määräyksiä, jotka poikkeavat Suomessa useista perustuslain tasoisesta säännöksestä. Valtiosopimuksen määräyksen poiketessa perustuslain tasoisesta säännöksestä, voidaan valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälän mukaan soveltaa ns. supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Voimaansaattamislaki hyväksytään tällöin päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tarvitse julistaa kiireelliseksi, eikä sitä voida jättää lepäämään.

Valtiosopimusten voimaansaattamisen yhteydessä ei tähän mennessä ole jouduttu samalla muuttamaan perustuslakien sanamuotoa. EY:n jäsenyysvelvoitteista seuraisi sellaisia poikkeuksia perustuslain säännöksistä, että syntyisi tarve muuttaa myös perustuslakien sanamuotoa.”

Jäsenyysvelvoitteista johtuen sanamuodon muutos koski myös Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetun Suomen Markan muuttamisen euroksi. Eurooppalaistuvan Suomen päätöksenteon esteenä oli perustuslakiin kirjoitettu Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n vaikeutettu perustuslain säätämisjärjestys. Perustuslain muuttamiseen käytettävä VJ 67 § määritteli, että perustuslain muuttamiseen tarvitaan

a) kahden eduskunnan päätös, jolloin uusi eduskunta hyväksyy perustuslakimuutoksen 2/3 enemmistöllä.

b) ja jos lakiesitystä ei päätöksenteon kiireellisyyden vuoksi voi jättää lepäämään (kohta a), pitää lakiesityksen käsittelyyn löytyä eduskunnasta 5/6 kiireellisyysenemmistö.

Otteita Helsingin Sanomien uutisesta 18.1.1992:

”Hallitus esittää siirtymistä enemmistöparlamentarismiin

67 kansanedustajaa voi estää lakisääteisen perusturvan heikentämisen

Suomi siirtyi perjantaina askeleen kohti enemmistöparlamentarismia, kun hallitus antoi eduskunnalle esityksen lepäämäänjättämissäädösten pysyvästä purkamisesta. Hallitus sopi muutosesityksestä viime vuoden lopulla Sdp:n kanssa. Esitys merkitsee sitä, että kaikki tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädettävät lait hyväksytään suoraan yksinkertaisella enemmistöllä, eikä kolmasosan vähemmistö voi nykyiseen tapaan äänestää niitä lepäämään yli yksien valtiopäivien.”

”Verolait mukana

Lepäämäänjättämismahdollisuus jää voimaan sellaisten valtion menoja säästävien lakien osalta, jotka koskevat ”toimeentulon lakisääteistä perusturvaa”. Lakiesityksen perusteluissa tällaisiksi tuloiksi mainitaan muun muassa vammaistuki, rintamamiestuki, ja -lisä, asumistuki, työttömyysturvan peruspäiväraha ja ansioon sidotun päivärahan perusosa, opintoraha, toimeentuloraha ja elatustuki.

Perusturvaa koskevia esityksiä ei voida kuitenkaan äänestää lepäämään, jos ne liittyvät eduskunnan hyväksyttäviksi tuleviin valtiosopimuksiin. On mahdollista, että Eta-säännöstö tai EY-direktiivit sisältävät esityksiä, joita ei voi jättää lepäämään.”

Tässä välissä on hyvä lukea sitaatti Nykypäivä-lehdestä 1.11.1991, sivulta 4, otsikko ”VALTIOSÄÄNTÖ”:

”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa. Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä.”

Lisää otteita Helsingin Sanomien 18.1.1992 artikkelista:

”Eduskunta hyväksyi kompastellen säästölakeja helpottavan muutoksen

Keskustan Anttila oli sotkea hallituksen ja Sdp:n sopimuksen

Anttilan ilmoitus melkein pudotti sosiaalidemokraatit penkeiltään. Uusi hallituksen esitys ja sen kiireellinen käsittely olivat nimenomaan ehtona sille, että Sdp suostui hyväksymään väliaikaisen muutoksen. Kolmas ehto oli perusoikeusuudistuksen hyväksyminen lopullisesti seuraavassa eduskunnassa.”

”Eduskunta hyväksyi perjantaina äänin 144-28 valtiopäiväjärjestyksen väliaikaisen muutoksen, joka helpottaa säästölakien säätämistä.”

Näin Suomi siirtyi poikkeuslailla eurooppalaiseen parlamentarismiin. Se tapahtui laman johdosta, vedoten perustuslakiin kirjoitettujen kansalaisten perusturvaa syvästi koskettavien säästölakien nopeaan säätämistarpeeseen. Samalla saatiin eduskunnassa hyväksyttäväksi VJ 69 §:n muutos ja samalla tieksi Euroopan unioniin ja Suomen Markan ja talouden hoitoon tarkoitetun päätösvallan hävittämiseksi vain 2/3 enemmistöllä, ilman erillistä lakiesitystä. Samaten Suomen maatalouden päätösvallan siirtäminen hyväksyttäisiin EU-liittymislain hyväksymisen yhteydessä olleella erillisellä lakiesityksellä, vain 2/3 enemmistöllä. Seuraavassa EY:n yhdenmukaistamissopimuksen johdosta tehdyt perustuslain muutokset.

VALTIOPÄIVÄJÄRJESTYKSEN 69 §

(Tietolähde: Suomen laki)

VJ 69 §:n 1 momentti ennen muutosta:

“Ehdotus, joka koskee Suomen ja ulkovallan väliseen sopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymistä, sisältyköötpä rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen, käsitellään 66 §:n mukaan sekä, mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1 momentissa on säädetty. Älköön kuitenkaan lakiehdotusta näissä tapauksissa jätettäkö lepäämään.“

VJ 69 § muutettuna (Tietolähde: Suomen laki)

”Lakiehdotus rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä käsitellään 66 §:n mukaan. Jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä (28.8.1992/818).“

Eduskunnan silloisen perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 7 - HE 234/1991) koskien VJ 69 §:n muutosta on minimaalinen. Valiokunta hyväksyi muutosesityksen lyhyimmällä mahdollisella lausunnolla:

“Kuten hallituksen esityksessä.“

Näin vähäeleisesti siis poistettiin VJ 69 §:n tekstissä ollut maininta VJ 67 §:n tarpeesta, eli määräykset vaikeutetusta menettelystä, kun poikkeuslaki vaikuttaa perustuslakeihin. Samalla muutoksella perustuslakeihin vaikuttava poikkeuslaki voitiin irrottaa omaksi erilliseksi päätökseksi, jossa riitti poliittisen määräenemmistön päätös (esimerkkinä maatalousartiklojen hyväksyminen, HE 148-1994).

Vähäeleisesti luiskautettiin myös HM 72 §:n Suomen Markkaan liittyvä päätösvalta VJ 69 §:n uuteen tekstiin poratusta aukosta. Siteerasin Luvussa I (TEKAISTU EMU-VARAUMA) SataSeutu-lehden tekstiä, jossa Juha Korkeaoja kertoi kansanedustajien enemmistön venyttäneen perustuslakia äärimmilleen.

Kysymys: Laillistuuko perustuslakirikkomus, jos eduskunnan enemmistö rikkoo perustuslakia?

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA SELITTELEE

Jälkikäteisenä selityksenä eduskunnan perustuslakivaliokunta teki lausunnon PeVL18/1997 vp:

”EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislain säätäminen supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä on tehnyt poikkeuksen useasta hallitusmuodon säännöksestä, mukaan luettuna myös 72§. EU-liittymissopimusta voimaan saatettaessa käytetyn poikkeuslakimenettelyn vuoksi Suomen siirtyminen yhteiseen rahaan ei ole valtiosääntöoikeudellisesti riippuvainen hallitusmuodon 72§:n sanamuodon muuttamisesta tai kumoamisesta.”

Toinen sitaatti:

”Tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkönä Suomen liityttyä euroalueeseen, vaikka 72§:ää ei olisikaan muutettu. Siltä osin kuin nämä määräykset ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo voimaansaattamislailla.”

(Poikkeuslailla eli eduskunnan 2/3 enemmistöllä hyväksytyllä EU-liittymislailla HE 135-94 vp, kirj. huom.)

KIRJALLINEN KYSYMYS VJ 69 §:STÄ

Liittymissopimuksen hyväksymisestä on olemassa VJ 69 §:n säätämisjärjestyksen käyttämistä kritisoiva Kirjallinen kysymys 408/1994 vp:

”Pulliainen ym.: Suomen Hallitusmuodon mahdollisista muutostarpeista liityttäessä Euroopan unioniin

Eduskunnan Puhemiehelle

Liittyminen Euroopan unioniin merkitsisi Suomen kansalle perustuslain mukaan kuuluvan korkeimman vallan luovuttamista sekä eduskunnan, hallituksen ja ylimpien tuomioistuinten valtuuksien siirtämistä suurelta osin unionin ylikansallisille päätäntäelimille. Mitään vastaavaa ei ole esitetty eikä tapahtunut milloinkaan maamme itsenäistymisen jälkeen.

EU-jäsenyys edellyttää Maastrichtin sopimuksen hyväksymistä, johon pääministeri Esko Ahon hallitus jo jäsenyyshakemuksen jättöhetkellä sitoutui. Jäsenyys lopettaisi näin oman, itsenäisen kauppa- ja maatalouspolitiikkamme ja kaventaisi olennaisesti mm. talous-, verotus-, sosiaali-, alue-, raha- sekä ulko- ja turvallisuuspoliittista liikkumavapauttamme ja sitoisi Suomen näiltä osin EU:n ylikansalliseen politiikkaan. Siitä päättämiseen Suomi osallistuisi noin 3 %:n ääniosuudella. EU:n suunnitellun raha- ja talousliiton toteutuessa maamme joutuisi luopumaan omasta rahayksiköstään, markasta, ja alistumaan EU:n keskuspankin määräysvaltaan.

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen johtama komitea on äskettäin ehdottanut, että EUjäsenyys olisi toteutettava valtiosopimuksia koskevassa kiirehtivässä, ns. supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa, että sellainen valtiosopimus, joka koskee perustuslakia, saatetaan voimaan eduskunnan yhdellä päätöksellä, 2/3 enemmistöllä. Toisin kuin normaali perustuslain muutos, tällainen poikkeuslaki ei näin ollen jää lepäämään yli vaalien, eikä valitsijoilla siis ole mahdollisuutta ottaa siihen kantaa.”

Seuraavassa kaksi merkittävää sitaattia oikeusministeri Jäätteenmäen vastauksesta ko. kysymykseen:

”Supistettu perustuslain säätämisjärjestys luotiin alun perin siksi, että eduskunnan pieni vähemmistö ei voisi estää tasavallan presidenttiä ratifioimasta eduskunnan 2/3 enemmistön hyväksymää valtiosopimusta. Perusajatuksena oli, että valtiosopimusasiat ovat lähtökohtaisesti kiireellisiä eikä niiden käsittelyä voida siirtää seuraavien vaalien jälkeiseen eduskuntaan. Tämän takia erillinen kiireelliseksi julistamismenettely poistettiin ja perustuslakia koskevat voimaansaattamislait säädettiin käsiteltäviksi yhdessä eduskunnassa 2/3 enemmistöllä.”

”Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:ssä tarkoitettua helpotettua säätämisjärjestystä voidaan toisaalta käyttää vain valtiosopimuksesta välittömästi seuraavien velvoitteiden voimaansaattamiseen.”

Oikeusministeri Jäätteenmäki antoi todellisen nimen riisutulle valtiopäiväjärjestyksen 69 §:lle: Helpotettu säätämisjärjestys!

Siis, ettei eduskunnan vähemmistö voisi estää presidenttiä ratifioimasta EU:hun liittymistä!

Näin oikeusministeri Jäätteenmäki oli asian tulkinnut. Mainittakoon, että Pulliaisen kysymyksen allekirjoittajia on melkoinen joukko kansanedustajia, mm. Juha Korkeaoja.

Hyvät, lukijat! Lukekaa tarkkaan seuraava erillinen lakiesitys HE 148-94 vp, jolla Suomen maataloudenpäätösvalta helpotetulla säätämisjärjestyksellä, vain 2/3 enemmistöllä, luovutettiin maan rajojen ulkopuolelle.

HE 148-1994

”Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista. Esityksessä tarkoitettujen kansallisten tukien myöntäminen perustuu Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehtyyn sopimukseen.

Esityksen keskeisenä tavoitteena on edistää Suomen maa- ja puutarhatalouden täysimääräistä yhdentymistä Euroopan yhteisön yhteiseen maatalouspolitiikkaan sekä turvata maa- ja puutarhatalouden ylläpitäminen Suomessa.”

Sitaatti kohdasta ”Yleisperustelut”:

”6. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja

Esitys liittyy Suomen EU-jäsenyyden voimaansaattamiseen ja vuoden 1995 valtion talousarvioesitykseen. Esitys on tarkoitettu käsiteltäväksi talousarvioesityksen yhteydessä.

Suomen EU-jäsenyyden voimaansaattamista koskeva hallituksen esitys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (HE 135/1994 vp) on annettu eduskunnalle 25 päivänä elokuuta 1994.”

Sitaatti kohdasta ”Voimaantulo”:

”3. Säätämisjärjestys

Eduskunnalle annettu ehdotus laiksi Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä käsitellään valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisesti supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ehdotuksen mukaan ratifioimalla liittymissopimuksen Suomi sitoutuisi Euroopan yhteisöjen toimialoilla sellaisiin alkuperäisten sopimusten määräyksiin, jotka ovat ristiriidassa perustuslakien eräiden säännösten kanssa. Säätämisjärjestykseen liittyviä näkökohtia on selostettu tarkemmin mainitussa hallituksen esityksessä.

Ehdotus laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista sisältää Euroopan yhteisöjen komission toimeenpanovaltaan kuuluvia toimenpiteitä. Kun ehdotuksella laiksi Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä toimivallan siirrot EY:n toimielimille tehdään mahdolliseksi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisessa säätämisjärjestyksessä, ehdotus laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 §:n mukaisessa säätämisjärjestyksessä.”

HE 135-1994 vp (LIITTYMISLAKIESTYS)

HE 135-1994, sivu 666:

”Säätämisjärjestys

Ehdotus laiksi Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä olisi käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisessa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ratifioimalla liittymissopimuksen Suomi sitoutuisi Euroopan yhteisöjen toimialoilla sellaisiin alkuperäisten sopimusten määräyksiin, jotka ovat ristiriidassa perustuslakien eräiden säännösten kanssa. Unionin toimielimille kuuluva säädösvalta perustuu yhteisöjen perustamissopimusten toimielinten tehtäviä ja päätöksentekoa koskeviin määräyksiin. Tämä säädösvalta sisältää yhteisöjen toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä kelpoisuuden antaa sekä Suomessa suoraan sovellettavia oikeussäännöksiä että säännöksiä, jotka velvoittavat suomalaista lainsäätäjää joko antamaan tiettyjä tavoitteita toteutettavia säädöksiä (direktiivi) taikka pidättymään tietynsisältöisten säädösten antamisesta (mm. säädökset, jotka ovat yhteisön säädösten kanssa ristiriidassa, tai yhteiselle politiikalle haitaksi). Järjestely on ristiriidassa hallitusmuodon mukaan eduskunnalle ja tasavallan presidentille kuuluvan säädösvallan kanssa.”

Sitten seuraava sitaatti samasta laista, maatalouden päätösvallan luovuttamisesta, sivu 36:

”5.1.3.1. Maatalous

Maatalouspolitiikan tavoitteet ja periaatteet

EY:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet on määritelty EY:n perustamissopimuksessa. Tavoitteita ovat maatalouden tuottavuuden lisääminen, maatalousväestön kohtuullinen elintaso, markkinoiden vakauttaminen, elintarvikehuollon turvaaminen sekä kohtuulliset kuluttajahinnat. EY:lle on annettu yksinomainen toimivalta maatalouspolitiikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Jäsenvaltiot eivät voi noudattaa kansallista maatalouspolitiikkaa.”

HE 149 vp (CAPin voimaansaattaminen)

Kohdasta ”1.2. Euroopan yhteisön (EY) yhteinen maatalouspolitiikka ja lainsäädäntö”:

"Euroopan yhteisöjen lainsäädäntö

EY:lle on annettu yksinomainen toimivalta maatalouspolitiikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Jäsenvaltiot eivät voi noudattaa kansallista maatalouspolitiikkaa tai antaa kansallisia säännöksiä asioista, joista on säännelty yhteisötasolla.

EY:n yhteistä maatalouspolitiikkaa säännellään pääasiassa asetuksilla, mutta myös direktiiveillä ja päätöksillä. Yhteistä maatalouspolitiikkaa sääntelevät asetukset sekä niiden nojalla annetut päätökset ovat jäsenyyden toteutuessa sellaisenaan Suomea sitovia ja tulevat ilman erillistä voimaanpanoa välittömästi sovellettaviksi.”

Kommentti edellisiin sitaatteihin: EU-jäsenyyden aikana tiedotusvälineet ovat antaneet kuvan, että maatalousministerit ovat käyneet kovia neuvotteluja. Totuus on, että

” EY:lle on annettu yksinomainen toimivalta maatalouspolitiikan tavoitteiden toteuttamiseksi.”

Ministeri Hemilää kehuttiin jämeräksi ministeriksi. Mitä Hemilä pystyi ”neuvottelemaan”?

NEUVOTTELUJEN TAUSTAA

APULAISOIKEUSKANSLERI 13.12.1993 Dnro 1152/1/93:

”Tasavallan presidentti on 25.1.1993 asettanut valtuuskunnan käymään neuvotteluja Suomen jäsenyydestä mm. Euroopan unionissa. Jäseneksi liittymistä koskeva mahdollinen sopimus tulee sisältämään sellaisia määräyksiä, jotka vaativat eduskunnan hyväksymisen.”

Herää kysymys, mistä olikaan kysymys? Seuraavan muistion sitaatista löytyy vastaus.

”ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO LUOTTAMUKSELLINEN

Veli Sundbäck 8.2.1993 EI JULKISUUTEEN

TIIVISTELMÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEISTA EY-JÄSENYYSNEUVOTTELUISSA”:

”Suomi hyväksyy sekä yhteisön että unionin säännöstön, periaatteet ja poliittiset
päämäärät. Olemme valmiita noudattamaan jäsenyysvelvoitteita niin kuin sovitaan.”

Tässä välissä kannattaa kerrata perustuslakivaliokunnan selitys lausunnossa PeVL18/1997 vp:

”EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislain säätäminen supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä on tehnyt poikkeuksen useasta hallitusmuodon säännöksestä, mukaan luettuna myös 72§. EU-liittymissopimusta voimaan saatettaessa käytetyn poikkeuslakimenettelyn vuoksi Suomen siirtyminen yhteiseen rahaan ei ole valtiosääntöoikeudellisesti riippuvainen hallitusmuodon 72§:n sanamuodon muuttamisesta tai kumoamisesta.”

”Tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkönä Suomen liityttyä euroalueeseen, vaikka 72§:ää ei olisikaan muutettu. Siltä osin kuin nämä määräykset ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo voimaansaattamislailla.”

Jäsenyysvelvoitteet Suomen Markan hävittämiseksi hoidettiin ilman eduskunnan hyväksymää lakiesitystä.

Mitä Jäätteenmäki edellä vastasikaan kirjalliseen kysymykseen:

”Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:ssä tarkoitettua helpotettua säätämisjärjestystä voidaan toisaalta käyttää vain valtiosopimuksesta välittömästi seuraavien velvoitteiden voimaansaattamiseen.”

KOIVISTON PUHE

Presidentti Koivisto puhui samoista velvoitteista jo etukäteen - eduskunnan ”päätöksen” puolesta Bryggessä 28.10.1992:

”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet. Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n, Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalitepolitique´n.

Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla.”

Suomennokset: Acquis communautaire = olemassa oleva EY-lainsäädäntö ja finalite politique = lopulliset päämäärät.

Kenen valtuuttamana Koivisto puhui Bryggessä?

JÄSENYYSNEUVOTTELUT KOSKIVAT SIIRTYMÄJÄRJESTELYJÄ

Suomi hyväksyi velvoitteet jo etukäteen. Oliko Suomen ns. jäsenyysneuvotteluissa kyse vain poikkeusten neuvottelemisesta?

Vastauksen kertoo Ulkoasiainvaliokunnan mietintö n:o 9/1994 - HE 135vp:

"On kuitenkin huomattava, että jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain unionin Maastrichtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn peruskirjan, olemassa olevan yhteisölainsäädännön (ns. acquis communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta. Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeuttaminen unionin jäsenyyteen edellyttää."

Velvoitteet hyväksyttiin ilman muuta, kansalta kysymättä. Mitä presidentti Koivisto tiesi EU:n velvoitteista?

SALAINEN RAPORTTI

ILTA-SANOMAT kertoi lauantaina 21.12.1991 (A-P. Pietilä):

"Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä

Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen

Ulkoministeriön laatima salainen selvitys tukee Suomen EY-jäsenyyttä. Toistaiseksi vain neljä ministeriä pääministerin ja presidentin lisäksi tuntevat raportin sisällön. Pääministeri Esko Aho (kesk.) kieltäytyi eilen jyrkästi antamasta tietoja selvityksestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle."

Sama uutinen sivulta A 11:

”Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen

Hallituksen ulkoministeriöllä teettämä selvitys on toistaiseksi laajin ja yksityiskohtaisin raportti Suomen EY-jäsenyydestä. Siihen on koottu katsaukset mm. turvallisuus-, talous- ja maatalouspolitiikasta. Varsinainen selvitys on noin 200-sivuinen, mutta tausta-aineistoineen se paisuu 1000-sivuiseksi paperinipuksi. Tähän mennessä selvitykseen ovat tutustuneet vasta pääministeri Aho, ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.), liikenneministeri Ole Norrback (r.), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok.) ja kehitysyhteistyöministeri Toimi Kankaanniemi (krist.). Raportti sisältää yksityiskohtaiset tiedot Suomen jäsenyyden eduista ja haitoista sekä Suomen välttämättä tarvitsemista poikkeusehdoista.

Raportin ensimmäinen versio luovutettiin maanantaina Mauno Koivistolle ja tiistaina sen saivat valitut ministerit.

Yhteenvetoa ei haluta julkistaa

Ulkoasiainvaliokunnassa eilen vieraillut Aho kuitenkin kieltäytyi antamasta tietoja raportista. Hänen mukaansa selvitystyö on vielä kesken. Valtiosihteeri Martti Ahtisaaren (sd.) johtaman selvitystyöryhmän työ on kuitenkin pääosiltaan valmis.

Myönteinen EY-kanta

IS:n tietojen mukaan raportin yhteenveto on varsin myönteinen Suomen EY-jäsenyydelle. Turvallisuus- tai puolueettomuuspoliittisia esteitä ei selvityksen mukaan synny jäsenyydestä. Oleellisimmat seurannaisvaikutukset koskisivat maataloutta, jonka omavaraisuus laskisi huomattavasti alle 100 prosentin. UM:n käsityksen mukaan Suomen tulisikin vaatia pysyviä poikkeuksia EY-sopimukseensa. Suomen maatalous häviäisi mahdollisesti jopa kokonaan ilman erityisehtoja. Valtiontaloudelle EY-jäsenyys aiheuttaisi myös suuria rahoitusongelmia. Rajojen avautuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus kaikkien jäsenmaiden kesken merkitsisi tulli- ja valmisteverotuottojen tuntuvaa vähentymistä. Valtion tulot laskisivat noin kymmeneksellä eli 17-20 miljardia markkaa vuodessa. Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella."

Salaista raporttia ei koskaan jaettu eduskunnalle. Tämä 1000-sivuinen salainen raportti kuivui parisataasivuiseksi Valtioneuvoston selonteoksi (VNS 9.1.1992 ja Taustaselvitys).

Ennen kuin selonteko palasi valiokuntalausuntokierroksien jälkeen juhannuksen edellä 1992 eduskuntaan, olivat presidentti Koivisto ja pääministeri Aho 18.3.1992 - eduskunnan luottamuslauseäänestyksen seurauksena - allekirjoittaneet EY-liittymishakemuksen.

UaVM 6/1992

Ulkoasianvaliokunnan mietinnössä n:o 6/1992 vp (9.4.1992) on toteamus, joka kytkeytyy suoraan yo. Ilta-Sanomien artikkeliin:

"Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvoston selonteon käsittely on jonkin verran vaikeutunut, koska valtioneuvostolta ei ole saatu Maastrichtin sopimuksen olennaisesta sisällöstä minkäänlaista yhtenäistä suomenkielistä tekstiä. Sopimuksen englanninkielinen tekstikin saatiin ensiksi käyttöön muualta kuin valtioneuvostosta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtioneuvosto on nyttemmin ottanut huolehtiakseen sopimukseen liittyvästä käännöstyöstä."

SALAISEN EY-SELVITYKSEN TAUSTAA

UM:n länsitoimiston päällikkönä toiminut Alpo Rusi kertoo kirjassaan ”Mariankadun puolelta” (s. 60), että heinäkuussa 1991 oli Kesärannassa esillä oli EY-jäsenyyden etuja ja haittoja koskevan selvityksen käynnistäminen.Silloin sovittiin, että Ahtisaarta esitetään työryhmän vetäjäksi.

Rusi kertoo sivulla 60:

”Elokuun lopulla, kun Moskovan kaappaus oli jo ohi, istuimme Kesärannassa luonnosteluporukassa, jossa pääministerin lisäksi olivat tämän kirjoittaja, myöhemmin MTK:n johtoon noussut Esa Härmälä ja Seppo Härkönen. Välillä paikalla kävi apulaisosastopäällikkö Jaakko Laajava.”

Sivulla 62 Rusi kirjoittaa:

”Lokakuussa Ahtisaari piiskasi EY-selvitystyöryhmää jo tulokseen. Päiväkirjani mukaan 10.10. oli EY-valmistelijoille kerrottu Brysselistä, että komission resurssit huomioon ottaen on viimeinen turvallinen ajankohta hakea jäsenyyttä helmikuu 1992. Samalla komissiosta viestitettiin suoremmin:

- Mitä ihmettä te odotatte. Jäätte Ruotsin ja Itävallan kelkasta.

Ahtisaaren vetämässä kokouksessa 14.10. sovittiin, että EY-selvitys tulee saada hallitukselle tammikuussa. Alivaltiosihteeri Sundbäck sanoi tässä istunnossa, että jäsenanomuksen takaraja on huhtikuu. Muut olivat samoilla linjoilla. Ministeri Salolainen tapasi presidentin 25.10. ja ilmoitti, että hän alkaa ajaa jäsenyyttä maksimaalisesti. Koivisto ei asettunut vastustavalle kannalle.

Nyt oli tietä avattu lisää jäsenyysvalmisteluille.”

Rusin kirjasta (s.62) löytyy pikkusitaatti A-P Pietilän Ilta-Sanomissa kertomasta salaisesta raportista.

”EY-selvitystyö saatiin alustavasti valmiiksi 26.11.1991.”

Viralliset EY-velvoitteet löytyvät Hallituksen esityksestä 135-1994 vp (EU-liittymislaki), sivulta 21:

”4.3. Lainsäädäntövalta

Jäsenyyteen EU:ssa liittyisi norminantovallan siirtoa Suomen kansallisilta lainsäädäntöelimiltä EU:n toimielimille. Lähinnä yhteisen maatalouspolitiikan, tulliliiton ja kauppapolitiikan osalta lainsäädäntövallan siirto olisi kattavaa. Muilla aloilla kyse olisi lähinnä jäsenvaltioiden rajat ylittäviin ongelmiin sekä kilpailuolojen vääristymättömyyden turvaamiseen liittyvän sääntelyn toteuttamisesta unionin tasolla. Lainsäädäntövallan siirtäminen sisältäisi sen, ettei Suomessa jälkikäteen hyväksyttäisi, voimaan saatettaisi tai julkaistaisi säädöskokoelmassa EY:ssä hyväksyttyjä säädöksiä. Kansallisesti säädettäisiin EY:n direktiivien edellyttämät täytäntöönpanosäädökset ja muut tarvittavat hallinto- ja seuraamusnormit.”

Tuostakin tekstistä nousee esille, mitä Jäätteenmäki edellä vastasikaan kirjalliseen kysymykseen:

”Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:ssä tarkoitettua helpotettua säätämisjärjestystä voidaan toisaalta käyttää vain valtiosopimuksesta välittömästi seuraavien velvoitteiden voimaansaattamiseen.”

JÄSENYYSHAKEMUKSEN PÄÄTÖKSENTEKO

Road map EY-jäsenyyteen

Rusi kertoo sivulla 62:

”Marraskuun 8. päivänä kokoontui aivoriihi, jossa olivat mukana ministeri Pertti Salolainen, suurlähettiläs Paavo Kaarlehto, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck, osastopäällikkö Antti Satuli ja toimistopäälliköt Eikka Kosonen ja Alpo Rusi. Historialliseksi palaveri muodostui siksi, että sen aikana luonnosteltiin Suomen tuleva EU-jäsenyystie eli "road map".”

Rusin kirjasta sitaatti, muistin virkistämiseksi:

”Lokakuussa Ahtisaari piiskasi EY-selvitystyöryhmää jo tulokseen. Päiväkirjani mukaan 10.10. oli EY-valmistelijoille kerrottu Brysselistä, että komission resurssit huomioon ottaen on viimeinen turvallinen ajankohta hakea jäsenyyttä helmikuu 1992.

Kolmas sitaatti samalta sivulta:

”Näin marraskuun alussa 1991 oli luonnosteltu ensimmäinen todellinen roadmap Suomen EY-jäsenyydelle. Eduskunnalle sitä tosin ei uskallettu näyttää.”

Nykypäivä-lehti 7.2.1992, sivu 19:

”EI EHTOJA SUOMEN JÄSENANOMUKSEEN

Pro Eurooppa yhdistys piti seminaarin viime sunnuntaina (2.2.1992, kirj. huom.) Helsingissä euronäkemyksistä Maastrichtin huippukokouksen jälkeen.

Alustajina olivat puheenjohtaja Pertti Salolainen, Euroopan parlamentin kansanedustaja Elmar BrokEuroopan kansanpuolueesta Saksasta, Euroopan parlamentin Demokraattisen ryhmän pääsihteeri Harald Römer Tanskasta ja Ruotsin kokoomuksen kansanedustaja Göran Lennmarker.

Puheenjohtaja Pertti Salolainen kiirehti hallituskumppaneita EY-jäsenanomuksen jättämiseen jo 2.-3. maaliskuuta pidettävään Euroopan yhteisön ulkoministerikokoukseen. Tiistaina (4.2., kirj. huom.) Paavo Väyrynen ilmoitti, että hallitus päättää hakemuksesta 27. päivä kuluvaa kuuta ja hakemus jätetään, jos niin päätetään, maaliskuun puolivälissä.

Seminaarin ulkomaiset vieraat pitivät maaliskuun alkua ehdottomana takarajana, jotta Suomi pääsisi jäseneksi vuonna 1995 eikä vuonna 2000.”

Komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta kertoo päiväyksen 27.2.1992, jonka johdosta pyysin tuona päivänä pidetyn kokouksen pöytäkirjaa. Valtioneuvoston arkistosta saamani asiakirjan tekstin (Tutkimuslupa 25.6.2002) mukaan Suomen hallitus olikin jättänyt hakemuksen Valtioneuvoston tiedonantona jo torstaina 27.2.1992. Asiakirjoista ilmenee, että välittömästi hallituksen iltakoulun kokouksen jälkeen Suomen Portugalin suurlähettiläs (Dieter Witzham) toimitti tiedonannon puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille. Iltakoulun pöytäkirjan liitteenä oli UM:n kauppapoliittisen osaston Antti Satulin SALAINEN muistio N:o 202 27.2.1992, johon on dokumentoitu, että tuona iltana paperi on saatavilla myös eduskunnassa ja, että hallituspuolueiden puolue-elimet käsittelisivät paperia 29.-30.2. ja, että se merkittäisiin eduskuntaan saapuneeksi 5.3.1992.

Erikoisena yksityiskohtana salaisessa paperissa on tuo käsittelypäiväys - tuolloin oli karkausvuosi, mutta että kalenterin 30. päivä helmikuuta antaisi lisäaikaa paneutua paperiin, joka laskiaistiistaina 3.3. käsiteltäisiin Europpaneuvoston kokouksessa.

ÄÄNESTYSNÄYTELMÄ EDUSKUNNASSA

18.3.1992 eduskunta käsitteli asiaa hallituksen luottamuslauseäänestyksenä, jossa ei äänestetty EY-jäsenyyshakemuksen jättämisestä, vaan hallituksen EY-toimintalinjasta, koskien asiakirjaa nimeltä Valtioneuvoston tiedonanto (VNT 5.3.1992). Tuo äänestys oli demokratian toteutumisen kannalta todella merkillinen: Ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain oli kaksi hallituksen EY-toimintaa puoltavaa ehdotusta; Vasemmistoliiton ja demareiden ponnet. Toisessa äänestyksessä oli vastakkain hallituksen tiedonanto ja demareiden ponsi, joka niinikään puolsi hallituksen EY-linjaa. Tyhjää äänesti 34 kansanedustajaa. Voiko tyhjää äänestämällä äänestää hallituksen EY-toimintalinjaa vastaan?

Ei voi olla niin, ettei ulkopolitiikkaa johtanut presidentti Koivisto olisi tiennyt jäsenyyshakemukseen liittyviä taustoja ja oppositiossa olleiden demareiden ponsinäytelmää.

V OIKEUSKANSLERI JA LAILLISUUSVALVONTA

Presidentti Koivisto itse kertoo, miten tuli ylittäneeksi Hallitusmuodossa määritellyt valtaoikeutensa puuttumalla Korkeimman oikeuden päätökseen ja oikeuskanslerin toimintaan.

Taustalla on tarkoituksella tehty lama ja tämän seurauksesta ETA-sopimuksen liitteeseen kirjoitetut Suomen ja Itävaltaa koskevat pankkien vakavaraisuusmääräykset eli tulevan EMU:n EY-kriteerit.

PRESIDENTTI KOIVISTO OHJEISTI KORKEINTA OIKEUTTA JA OIKEUSKANSLERIA

Koiviston Kaksi kautta, s. 388-389:

”MK (Mauno Koivisto): Myös korkeiden juristien tulisi olla jolloin tavalla mukana. Julkisuudessakin oli tietoa keskustelusta, jonka kävin korkeitten juristien kanssa. Siitä kävi selville, että oikeuslaitoksemme on asettautunut kuluttaja-asiamiehen asemaan. Heillä ei ole ajatustakaan mielessä siitä, että kaikki, mistä on säädetty, on ohuella jäällä, joka voisi pettää.

Ilmeisesti minun pitäisi oikeuskanslerin kanssa keskustella. Joudun keskustelemaan rahalain muutoksesta. Jos se näin tehdään, herättää vääriä mielikuvia siitä, mitä lainsäädännöllä tässä tilanteessa voidaan aikaansaada.”

Tämä Koiviston teksti "... minun pitäisi oikeuskanslerin kanssa keskustella. Joudun keskustelemaan rahalain muutoksesta." paljasti, että Koivisto otti yhteyttä oikeuskansleriin.

Syy yhteyden ottoon:

Oikeuskansleri ei saa puuttua elokuussa 1992 alkaneeseen laittomaan Markan kellutukseen.

Nimittäin kellutus oli yhteydessä lokakuun lopulla 1992 tulevaan rahalakiesitykseen, jolla Markan ulkoisen arvon päätösvalta otettiin pois Suomen Pankilta - etukäteen - syksyllä 1996 ERM-kytkökselle EU:n pankkijärjestelmälle kelluvana valuuttana annettavaksi ja yhteiseen rahaan kytkettäväksi.

Kun edellä siteeratun Koiviston tekstin (Linnan oikeuspoliittinen keskustelutilaisuuden eli ns. Koiviston konklaavin) asiakirjoista kiinnostuttiin, määräsi presidentti Halonen asiakirjat salaisiksi. Kerroin salaamispäätöksestä jo edellä luvussa III PÄÄTÖKSENTEON AVOIMUUDESTA.

KOIVISTON KONKLAAVIN ASIAKIRJOJEN SALAAMINEN

Salaamispäätös kuuluu:

”Tasavallan Presidentin Kansliapäätös nro 3/ 30.7.2002:

Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että asiamies, tutkija Kalevi Kannuksen pyyntöön saada jäljennökset presidentti Mauno Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen liittyvistä asiakirjoista ei suostuta.
Tästä päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla."

Tasavallan Presidentin Kansliapäätöksessä nro 4/19.08.2002 on sama teksti, paitsi että pyytäjänä on Jorma Jaakkola.

Näissä presidentti Tarja Halosen allekirjoittamissa teksteissä on paljon ihmeellistä: Ensinnäkin kansalainen Koivisto on salaamisen pyytäjänä, toiseksi eläkkeellä olevana Koivisto ei enää tarvitse presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämätöntä luottamuksellisuuden suojaamista. Kolmanneksi kyseessä on diktatuurihallinto, jos ei voi hakea muutosta valittamalla.

Kolmannesta Presidentti Halosen allekirjoittamasta salaamispäätöksestä (TPK-päätös A/7407/2004 27.4.2004) lähtien puuttuu Koiviston pyyntö ja pyytäjän nimen sijasta on kirjoitettu teksti ”pyyntöihin ei suostuta” ja muutoksenhakukiellon argumentointina on uuden julkisuuslain kohta, jonka mukaan Suomen presidentti ei ole julkisuuslainmukainen viranomainen, siis ihminen, vaan instituutio. Tämä pätee presidentti Haloseen, jolta valta on riisuttu (HM 33a § (10.12.1993/1116). Halosen tekemän salaamispäätöksen tekstiä tarkasteltaessa pitää muistaa, että presidentti Koivisto käytti Linnan oikeuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa 6.5.1992 vanhoja, Hallitusmuodon 33 §:n suomia presidentin valtaoikeuksia.

Presidenttien salaamispäätös kyseenalaistaa Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden.

Linnan tilaisuuteen oli kutsuttu Suomen oikeusoppineiden kerma. Koivisto oli arvostellut Korkeinta oikeutta väärästä päätöksestä - Tampereen Aluesäästöpankin yksipuolisen koronnostokiistan ratkaisusta. Koiviston mielestä Korkein oikeus oli asettautunut kuluttaja-asiamiehen asemaan, puolustamaan yksityishenkilöitä ja yrittäjiä - pankkia vastaan.

Mukana olleista Korkeimman oikeuden ratkaisua uskalsi puolustaa vain kaksi professoria, joista toinen on kertonut seuraavasti:

”Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”

”Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.”

Mistä Korkeimman oikeuden päätöksen arvostelussa olikaan kysymys?

Helsingin kauppakorkeakoulussa tehdyn tutkimuksen ”SALATULLA ARVOPAPERISTAMISELLA TUHOTTIIN YRITTÄJYYTTÄ” mukaan Koiviston toivomassa pankkien pelastamisessa ja auttamisessa oli kyse EY-velvoitteiden täyttämisestä.

Sitaatti tutkimuksesta:

”Talletuspankkilain eduskuntakäsittelyn yhteydessä syksyllä 1990 oli selvää, että rahoitussektoria koskevaa lainsäädäntöä joudutaan varsin pian uudistamaan vastaamaan Euroopan yhteisön pankkidirektiivien mukaisia vaatimuksia, sillä kävihän Suomi neuvotteluita liittymisestä Euroopan talousalueeseen ETAan. Välittömästi talletuspankkilain eduskuntakäsittelyn jälkeen valtionvarainministeriö asetti rahoituslainsäädännön tarkastamistoimikunnan, jonka tuli selvittää Suomen kansainvälisten, erityisesti Euroopan talousalueen liittyvien velvoitteiden vaatimat muutokset maamme luotto- ja rahoituslainsäädäntöön.

Toimikunta antoi mietintönä tammikuussa 1992. Toimikunta jatkoi epävirallisesti työryhmänä hallituksen esityksen valmistelemista. Hallitus antoi esityksen luotto- ja rahoituslaitoksia ja niiden toimintaa koskevaksi laiksi syksyllä 1992.

Laki luottolaitostoiminnasta tuli voimaan vuoden 1994 alusta. Hallituksen esityksen tarkoituksena oli:

1. Saattaa Suomen luottolaitoslainsäädäntö EY:n luottolaitosdirektiivejä vastaavalle tasolle.

2. Saada aikaan tasapainoinen ja rakenteeltaan direktiivien mukaisten normien kanssa sopusointuinen kokonaisuus.

3. Säilyttää Suomen luottolainsäädännössä ne säädökset, jotka johtuivat kansallisesta tarpeesta.”

EY:n liittymishakemuksen jättämisajankohtana Suomi ei täyttänyt liittymisehtojen
vaatimuksia. Yo. tutkimuksesta sitaatti, lähteenä valtiosihteeri Eino Keinäsen muistio, Valtioneuvoston pöytäkirjan (5.4.1992) liite:

” Talouspolitiikan yhdeksi tavoitteeksi asetetaan, että Suomen kansantalous mahdollisimman pian täyttää Euroopan Yhteisön rahaliittoon liittymisen vaatimukset. Tehtyjen integraatiopoliittisten päätösten pohjalta Suomi osallistuu Euroopan talousalueeseen ja tähtää Euroopan yhteisön jäsenyyteen. Luottolaman torjumiseksi on ryhdytty toimiin pankkien vakavaraisuuden turvaamiseksi. Valtiontakauksia lisäämällä hallitus lieventää pienen ja keskisuuren yritystoiminnan rahoitusvaikeuksia.
Hallitus kiirehtii eduskunnassa käsiteltävänä olevia lainsäädäntöhankkeita, jotka tähtäävät tavallisten lakien lepäämäänjättämissäännöksen muuttamiseen.”

Pankkien vakavaraisuus oli yksi EY:n talous- ja rahaliiton kelpoisuuden kriteeri.

Aho myönsi 18.3.1992., että hän oli astumassa heikoille jäille:

”Nyt tehdyt päätökset ovat sekä hallitukselle että veronmaksajille raskaita ja vastenmielisiä. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Pankkeja on pakko tukea.”

OIKEUSKANSLERIN TEHTÄVÄT

- Oliko presidentti Koivisto ohjeistanut myös oikeuskansleria EU:hun liittyvissä kanteluissa?

Oikeuskanslerin tehtävänä on presidentin ja hallituksen toimien lainmukaisuuden valvonta. Oikeuskansleri tehtäviin kuuluu myös perustuslainmukaisuuden valvonta lainvalmistelussa.

Seuraavan ministeri Pesälän lisähintaepisodin ratkaisemisessa pääministeri Aho ja presidentti Ahtisaari saivat antaa ohjeistusta juuri ennen kansanäänestystä.

ILTALYPSY - VALHEITA, IDEANIKKAREITA JA KÄSKYTTÄJIÄ

Kosken väitöskirjassa kertomat ministeri Mikko Pesälän lisähinta-valheet kaksi päivää ennen kansanäänestystä kalpenevat 141-huijauksen rinnalla. Käskyttäjiä ja ideanikkareita tosin löytyy lisähintailluusiostakin, jolla oli tarkoitus paikata tuottajahintojen EU-äkkirysäystä, jota maatalousneuvottelija Esa Härmälä ei ollut ottanut neuvotteluissa missään vaiheessa huomioon. Härmälän ajama asteittainen 7 vuoden ACA-järjestelmän hintasopeutus (aikaisemmin siteeratussa Härmälän muistiossa 10.11.992) oli jäänyt EY:ssä historiaan 1.1.1993, jo kuukautta ennen kuin Suomi 1.2.1993 aloitti neuvottelut.

Erkki Liikasen Brysselin päiväkirjojen ja Antti Kuosmasen tuhotun EU-kirjan mukaan Pesälä kertoi muunneltua totuutta. Kuosmasen mukaan (s. 129) lisähinnat elivät virkamiesten kuvitelmina, jota kehiteltiin samaan aikaan (heinäkuussa 1994), jolloin Suomi halusi saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan. Kun hyväksyntää ei kuulunut, oli Liikanen käskenyt komission olla hiljaa ja vastata vain kysyttäessä, että lopullinen käsittely on kesken. Hallitus oli valmistellut ja esitellyt vuoden 1995 maataloustulolain virkamiesten lisähintailluusion mukaan, eikä hallitus Kuosmasen mukaan voinut enää perääntyä lisähintahälyn noustessa mediaan.

Niinpä häly olikin valmis, kun komisaari Steichen kertoi Ylen toimittajalle viikkoa ennen kansanäänestystä, että lisähintoja saa maksaa vain maidolle. Uutinen vei pohjan pois Suomen kansalliselta tukikehitelmäpaketilta.

Erkki Liikanen kävi presidentti Ahtisaaren luona, jolla oli odottamassa kolme soittopyyntöä: Haavisto, Pesälä, Hemilä. Liikanen neuvoi (s. 249):

”Pidetään kiinni kannastamme. Ei hötkyillä nyt, muuten tulee vain sotkua.”

Komissio oli ollut näreissään, että suomalaiset kehittivät lisähintailluusion ja Suomi oli näreissään siitä, että komissio paljasti lisähinnoista totuuden. Tunteet kävivät kuumina ja kansa oli vaarassa äänestää väärin. Liikasen mukaan tilanne ratkaistiin kaksi päivää (perjantaina 14.10) ennen kansanäänestystä (Liikanen, s. 251):

”Valtiosihteeri Veli Sundbäck soitti. Ulkoasiainvaliokunta oli pyytänyt kuultavaksi radiouutisten johdosta. Hän pyysi eväitä. Kesken puhelun tuli viesti, että presidentti ja pääministeri haluavat puhua kanssani heti. Puhelimen päässä olivat todellakin molemmat. He istuivat pääministerin huoneessa ja kysyivät tilanteesta.

Aho vaati minua Delorsin ja vaikka kenen puheille ja komission johdon lausuntoja, joissa kaikestaSteichenin lausumasta irtisanoudutaan. Samalla hän kehotti ilmoittamaan, että Suomen on pakko tehdä maataloudessa kaikki, niin kuin se on ilmoittanut.”

Liikasen ehdotuksesta tuli 3-osainen ohje, jonka komissio hyväksyi ja julkisti, minkä jälkeen Pesälä sai kertoa, että komission kanssa ei ole erimielisyyttä. Tehdään juuri niin kuin on sovittu.

Maa- ja metsätalousvaliokunta oli antanut lausuntonsa nro 5 (EU-liittymislakiin HE 135-94 vp) perjantaina 7.10.1994, samana päivänä, jolloin Yleisradio oli kertonut Pesälän lisähintaepisodiin johtaneen uutisen, että Suomi saisi maksaa lisähintoja vain maidolle. Lisähintaepisodissa ei ollut kysymys liittymisasiakirjaan kirjoitetusta sopimuksesta, koska kyseessä oli suomalaisten kotikutoinen EU-iltalypsy.

Haluan kirjoittaa tästä siitä syystä, että uutinen antoi aiheen oikeuskanslerille tehtyyn kanteluun 10.10.1994 päivättynä.

Oikeuskansleri Jorma S Aalto sai loppuvuonna 1994 useita kanteluita, jotka hän niputti yhteen vastaukseen 16.12.1994 Dnro 857/1/94. Kanteluissa oli kysytty, voiko hallitus ja eduskunta suorituttaa kansanäänestyksen asiassa, jota ei ole olemassa eli ns. neuvotellusta sopimuksesta. 10.10.1994 päivätyssä kantelussa oli pyydetty selvittämään, oliko kansanäänestystä toimitettaessa kaikilta osin saavutettu sellainen lopullinen liittymissopimus, josta äänestys lain mukaan olisi voitu toimeenpanna. Kansanäänestyksen tulosta oli myös pyydetty mitätöitäväksi.

OIKEUSKANSLERIN VASTAUKSIA

Lisähintakantelun ratkaisun kohdassa 6.3. Kansanäänestyksestä, sivulla 8, oikeuskansleri vastaa mm:

"Kansanäänestyksen toimittaminen perustuu eduskunnan hyväksymään lakiin (578/94). Sen 3 §:n mukaan kansanäänestyksessä esitetään äänestäjien vastattavaksi seuraava kysymys: "Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?"

Mitä ns. maatalouden kansalliseen tukipakettiin tässä yhteydessä tulee, niin hallituksen esityksessä (HE nro 135/1994 vp.) on selostettu neuvottelutulosta mm. maatalouden osalta. Sen mukaan neuvottelut olivat 12.4.1994 virallisestikin päättyneet. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan 31.10.1994 päivätyn mietinnön (UaVM 9/1994 vp.) mukaan maatalouden tukijärjestelmien periaatteista oli päästy sopimukseen EU:n komission kanssa ja tukien käytöstä oli sovittu virkamiestasolla. Sillä seikalla, että Suomella ja EU:lla mahdollisesti oli vielä joitain sopimukseen liittyviä eriäviä näkemyksiä maatalouden tuen osalta asioista, joihin lopulliset ratkaisut olivat saatavissa vasta jäsenyyden jälkeen, ei ole merkitystä kansanäänestyksen toimeenpanon laillisuuden kannalta.

Kansanäänestyksen osalta en ole havainnut tässä käsitellyissä kantelukirjoituksissa esitetyillä perusteilla viranomaisten menetelleen hallitusmuodon tai muidenkaan säännösten vastaisesti."

Oikeuskansleri sai myös markan laittomaan hävittämiseen liittyviä kanteluita.

Raporttini luvussa I TEKAISTU EMUVARAUMA kerroin, että toimitin oikeuskanslerille pöytäkirjaotteen UM:n salaiseksi julistetusta pöytäkirjasta (16/93 20.12.1993). Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vastasi 24.8.2000 (Dnro 726/1/00):

”Kirjoituksessanne nyt esittämänne lisätiedot ja tänne toimittamanne ulkoasianministeriössä laaditun EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12.1993 pöytäkirjan 22.12.1993 nro 16/93 ote ei sisällä kirjoituksessa mainitsemastanne asiasta sellaista oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan alaan kuuluvaa uutta tietoa tai selvitystä, jonka perusteella asiassa voitaisiin päätyä toisenlaiseen ratkaisuun kuin mitä samaa asiaa koskevaan aikaisempaa kanteluun dnro 226/1/97 antamassani ratkaisussa 5.7.1997 on ilmoitettu.”

Oikeuskansleri oli tietoinen, että poikkeuslailla tehtiin tie EY-jäsenyyden velvoitteiden (myös markan muuttaminen euroksi) hyväksymiseen, ilman vaikeutettua perustuslain säätämisjärjestystä. Tämän
todistaa vastaus:

”… pöytäkirjan 22.12.1993 nro 16/93 ote ei sisällä kirjoituksessa mainitsemastanne asiasta sellaista oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan alaan kuuluvaa uutta tietoa…”

Aikaisemmassa vastauksessa, johon Pasanen viittasi (dnro 226/1/97), oikeuskansleri oli vastannut:

”EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua.”

VI LOPUKSI

Kuka maksoi Antti Kuosmasen paljastavan EU-kirjan painoksen Kustannusosakeyhtiö Ultima Thulelle ja kirjan vetämisen pois myynnistä?

Antti Kuosmanen kertoi minulle, että kirjoja meni pari-kolme kymmentä niin, ettei saatu takaisin. MTK:ssa niitä on jaettu 10 kirjaa, mutta viljelijä ei ole saanut lukea, miten huijaus tehtiin.

Esiin nousseet petokset menevät korkeimman valtiojohdon tasolle, jonka poliittinen tarkoituksenmukaisuus ohitti perustuslain. Ei ihme, että Kuosmasen kirja vedettiin myynnistä. Ministeri Juha Korkeaoja on tehnyt parhaansa, mutta ei voi mitään sille, mitä Esa Härmälä EU-virkamiesneuvottelijana tuli muiden toivomuksesta vuonna 1994 sopineeksi. Maatalousministeri Kalevi Hemilää on kehuttu, mutta mikä olikaan Hemilän toimiessa, koska hän itse oli mukana, kun 141-artiklan tulkinnalliset sanat liittymisasiakirjaan kirjoitettiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla (17.10.2000) salaiseksi julistettu EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirja 16/93, 22.12.1993 ei sisältänyt vain yhteisen rahan hyväksymistä, vaan kokouksessa hyväksyttiin etukäteen myös EU:n yhteinen puolustuksen ja EU-perustuslain velvoitteet. Lisäksi hyväksyttiin mm. sosiaalipolitiikkaa koskeva pöytäkirja.

Ulkoministeriön ja hallituksen asiakirjat ja Kuosmasen tuhotun EU-kirjan tekstit sekä Anne Kosken väitös ovat merkittäviä siitä syystä, että kansanäänestyksessä kysyttiin:

”Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

Käskyttäjät ja pettäjät pakenivat kansan selän taakse. Eduskunta ei kansanäänestyksessä tapahtuneen vaalipetoksen vuoksi saanut minkäänlaista valtuutusta hyväksyä EU-liittymislakia.

Lopetan kirjoitukseni tohtori Teija Tiilikaiseen, jonka haastattelun Kouvolan Sanomat 14.11.1999 otsikoi sivulla 26: "Suomalaisten yhteinen salaliitto: Edessä on EU:n yhteinen puolustus".

Sitaatti tekstistä:

"Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda tätä asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua."

"Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten."

Ei ole ihme, ettei vastaväittäjänä toiminut EU-tohtori Teija Tiilikainen sanallakaan puuttunut Anne Kosken väitöksen maatalousosuuteen!

Jorma Jaakkola, Kokemäki
Kokoomuksen jäsen numero 69267
044-230 2707

Voit jakaa tietoa kotisivustani alla (lähdeluettelon jälkeen) olevien sosiaalisen median linkkien avulla.

Voit lähettää sähköpostia klikkaamalla sinistä linkkiä Ota yhteyttä

LÄHTEET

Kirjat:

Anne Koski: Niinkö on jos siltä näyttää?, Tutkijaliitto 2005

Antti Kuosmanen: Suomen tie EU:n jäseneksi, Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule 1999, Oulun Liikekirjapaino Oy, ISBN 951-9160-19-1

Kalevi Sorsa: UUSI ITSENÄISYYS, Otava 1992

Mauno Koivisto: Kaksi kautta, Kirjayhtymä 1994

Mauno Koivisto: Historian tekijät, Kirjayhtymä 1995

Erkki Liikanen: Brysselin päiväkirjat 1990-1994. Otava 1995

Alexander Stubb (toim.): MARGINAALISTA ytimeen: Suomi Euroopan Unionissa 1989-2003, Tammi 2006

Unto Hämäläinen: Lännettymisen lyhyt historia, WSOY 1998

Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki

Antero Jyränki: Valta ja vapaus, Talentum 2003

Risto Uimonen: SUOMEN DEMOKRATIAN HÄIRIÖTILA 1983-200? - häntä heiluttaa koiraa, WSOY 1998

Alpo Rusi: Mariankadun puolelta, Otava 2000

Kjeld Möller: SALATULLA ARVOPAPERISTAMISELLA TUHOTTIIN YRITTÄJYYTTÄ, HKK:n Working Paper W-341

Asiakirjat:

Hallitusmuodon 33 §, Suomen Laki II 1990

Laki valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta, 28.8.1992/818

Hallitusmuodon 33a § (10.12.1993/1116), Suomen Laki II 1996

Kansanäänestyslaki, 578/94

Vuoden 1994 VALTIOPÄIVÄT Hallituksen esitys 135 Niteet I-II

Hallituksen esitys HE 148-1994

Hallituksen esitys HE 149-1994

Valtioneuvoston selonteko 9.1.1992, EY-jäsenyyden vaikutukset Suomelle ja Taustaselvitys

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 7/HE 234-1991

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 6/1992

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 14/HE 135-1994

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 9/1994/HE 135-1994

Perustuslakivaliokunnan lausunto, PeVL 18/1997

Pöytäkirja 27.2.1992 HALLITUKSEN ILTAKOULU,

Valtioneuvoston pöytäkirjan 5.4.1992 liite: valtiosihteeri Eino Keinäsen muistio

Pöytäkirja 4.5.1994 HALLITUKSEN ILTAKOULU

Eduskunnan pöytäkirja nro 118, 15.11.1994

SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET, luonnos 1, Esa Härmälä 30.1.1992

SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET, luonnos 2, Esa Härmälä 10.1.1993

UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 27.3.1994

UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 30.3.1994, Kalevi Hemilä

UM EU-jäsenyys/Luonnostelukomitean maatalousryhmä 6.4.1994

UM EU-jäsenyys/Päätöskonferenssin muistio 12.4.1994, Antti Kuosmanen

UM MUISTIO 27.2.1992, Antti Satuli

UM MUISTIO 8.2.1993, Veli Sundbäck
EU-ministeriryhmän kokouspöytäkirja 16/93, 22.12.1993

EU-ministerivaliokunnan kokouspöytäkirja 21.12.1994

EU-ministerivaliokunnan kokouspöytäkirja 28.12.1994

Oikeusministeriön muistio: Kansainvälisiä suhteita koskevien salassapitosäännösten muuttaminen (OM /13.12.1994)

Kirjallinen kysymys 408-1994 vp ja oikeusministerin vastaus

Valtioneuvoston kanslian tutkimuslupa 25.6.2002

Salaamispäätökset:

Ulkoministeriön salaamispäätös 26.1.2000–HELT0001-4

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 2608/17.10.2000, Dnro 279/1/00

Tasavallan Presidentin Kansliapäätös nro 3/30.7.2002

Tasavallan Presidentin Kansliapäätös nro 4/19.08.2002
Tasavallan Presidentin Kansliapäätös A/7407/2004 27.4.2004
Tasavallan Presidentin Kansliapäätös A/8546/2005 21.2.2005
Tasavallan Presidentin Kansliapäätös A/8820/2005 7.6.2005
Tasavallan Presidentin Kansliapäätös A/6879/2003 2.9.2005

Oikeuskanslerin ratkaisut:

Dnro 1152/1/93, 13.12.1993

Dnro 857/1/94, 16.12.1994

Dnro 226/1/97, 5.7.1997

Dnro 726/1/00, 24.8.2000

Tiedotusvälineet:

Länsi-Savo 3.11.1988

ILTASANOMAT 15.11.1989

ILTA-SANOMAT 19.12.1989

Nykypäivä 1.11.1991

ILTA-SANOMAT 21.12.1991

Helsingin Sanomat 18.1.1992

Nykypäivä 7.2.1992

Kouvolan Sanomat 14.11.1999

SataSeutu 25.10.2000

Satakunnan Kansa 11.5.2001

Etelä-Suomen Sanomat 11.5.2001

Toivo T Pohjalan kolumni, Satakunnan Kansa, 26.9.2003

Nykypäivä 24.3.2005

SataSeutu 30.11.2005

TV1:n A-piste 21.11.2005: Salaten ja valehdellen EU:hun

Verkkouutiset 13.2.1998, http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/13.helmikuu/IS698.HTM

MTV3:n nettiuutinen 21.01.2007, http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2007/01/498812

Verkko-Karjalainen 30.3.2007

http://www.karjalainen.fi/cgi-bin/vk?Newsp=karj&Depa=kotimaa&Date=070330&Model=juttusivu.html&Story=3282491.txt&StDate=070330&StTime=00%3A00%3A00

Muut:

Kaksi eduskunnasta saatua sähköpostia, koskien maratonistunnon aikaisia hallituksen kokouksia