EY-”neuvottelut”

                           Julkaistu  1.6.2020  klo 18.30. Lisäsin tekstiä 2.6. klo 8.00.

Dokumentointia on enemmänkin, joten lisään myöhemmin. 

Mitä neuvottelut todellisuudessa olivatkaan?

Kansanäänestyksessä 16.10.1994 (Kansanäänestyslain 578/94 3 §) kysyttiin: 

"Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?"

Kansanäänestyksessä ei ollut kysymys vain kansalaisen "mustatuntuu" -mielipiteestä.  

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Miten kansalaiset olivat tienneet sopimuksen sisällön, koska kansanedustajatkaan eivät tienneet?

Kaksi huijausta

Selvitykseni asiat koskevat jokaista kansalaista. Liitteillä näytän toteen, että EU-sopimuksen hyväksymiseen liittyy kaksi huijausta:

1. Tekaistu EMU-varauma

EMU-varaumalla järjestettiin valtiopetos, markan hävittäminen ilman lakiesitystä.

2. Maatalousartiklojen vaiettu oikeudellisuus.

Liittymislakiesityksen liitteen paljastava teksti

Sitaatti EU-liittymislakiesitykseen HE 135-1994 liittyvästä ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä n:o 9/1994:

"On kuitenkin huomattava, että jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain unionin Maastrichtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn peruskirjan, (ns. acquis communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta. Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeuttaminen unionin jäsenyyteen edellyttää."

Keskeinen neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan "Suomen tie EU:n jäseneksi" sivulla 30, luvussa  "5. Mistä neuvoteltiin - ja miten":

"EU:n jäsenyydestä neuvotteleminen eroaa huomattavasti tavanomaisista valtioiden välisistä tai kansainvälisissä järjestöissä käytävistä neuvotteluista. Tämä koskee sekä jäsenmaita että hakijamaita, viimeksi mainittuja kuitenkin enemmän ja johtuu EU:n oikeudellisesta luonteesta, periaatteellisista, neuvottelujen asiakysymyksiä koskevista ja valittuja menettelytapoja koskevista ratkaisuista."

Kuosmanen kertoo samalla sivulla luvussa "5.1. Hakijan pitää hyväksyä klubin säännöt":

EU-jäsenyysneuvottelujen perusasetelma on hyvin erilainen. EU:n jäsenmaiden näkökulmasta jäsenyysneuvotteluissamme kuten laajentumisissa yleensäkin oli kyse "klubin" jäseneksi ottamisesta. Tämä tarkoitti yhtäältä, että hakijan oli hyväksyttävä klubi sellaisenaan kuin se oli. Sääntöjä ei sen takia lähtökohtaisesti muutettaisi. Toisaalta hakijan oli – vaikka se säännöt hyväksyisikin – kelvattava  klubille. Kyse ei ollut vaatimusten ja vastavaatimusten sekä tarjousten ja vastatarjousten tekoon perustuvasta kaupanhieronnasta. Tämä perusasetelma oli neuvottelujen luonteen kannalta ratkaisevan tärkeä, vaikka todellisuus ei ollutkaan aivan näin puhdaspiirteinen. Suomalaista jäsenyyskeskustelua seuratessa tuli usein tunne, että tätä asiaintilaa oli hyvin vaikea sisäistää.

Suomen ja muiden hakijamaiden näkökulmasta oli perustavoiteeksi asetettava jäseneksi pääseminen. Vaatimukset oli mitoitettava sen mukaan. Myös sitä näytti olevan vaikea sisäistää. Ainoa legitiimi "reunaehto" oli saada tasapuolinen kohtelu jäsenmaana. Tasapuolisen kohtelun varmistaminen edellytti niin Suomen kuin muidenkin hakijamaiden mielestä erityisjärjestelyjä tietyissä asioissa, koska EU:n acquis oli luotu kulloistenkin jäsenmaiden eikä ulkopuolisten maiden tarpeiden ja olosuhteiden pohjalla. Neuvottelujen onnistuminen riippuisi siitä, miten pitkälle EY -maat olisivat valmiit tunnustamaan tämän tosiseikan ja myöntymään millaisin erityisjärjestelyihin.

Jokainen aikaisempi laajentuminen oli väistämättä muuttanut EY:tä ja jokainen tuleva laajentuminen muuttaisi unionia. Silti -  tai ehkä pikemminkin siksi - laajentumiseen on aina liittynyt suuri varovaisuus  vastahakoisuus acquis'n muuttamiseen. Vastahakoisimpia ovat yleensä edellisellä laajentumiskierroksella tulleet jäsenmaat, joilla on vielä muistissaan uhraukset, joita niiltä vaadittiin. Niiden perusasennoituminen neuvotteluihin oli: niin vähän  myönnytyksiä kuin suinkin mahdollista ja nekin väliaikaisia.     

EU:n  käyttäytymiseen meidän jäsenyysneuvotteluissamme vaikutti myös sen jäsenmäärän kasvaminen kahteentoista ja se, että sekä jäsenyysneuvottelukonferenssissa että EU:n sisällä oli asioista sovittava yksimielisesti. EU:n yhteiset positiot olivat usein jo sinällään kompro­missinteon taidonnäytteitä, joten luonnollinen taipumus oli pitää niistä erinomaisen jäykästi kiinni. Tämä oli tietenkin hyvin tiedossamme, ja siksi pyrimme vaikuttamaan mahdollisimman paljon etukäteen siihen, millaiseksi ensin komission ehdotus ja sitten EU:n yhteinen positio muodostuisi."

Sivulla 33 Kuosmanen kertoo:

 "Jäsenmaiden saatua komission tai puheenjohtajamaan ehdotuksen yhteiseksi positioksi ne ryhtyivät muokkaamaan siitä EU:n virallista kantaa. Vasta kun se syntyi ja esitettiin hakija­maalle, alkoivat varsinaiset, viralliset neuvottelut kyseisestä asiasta. Tähän vaiheeseen pääsy otti usein tiukalle; ei ollut mitenkään epätavallista, 

kovimmat neuvottelut käytiin EU:n sisällä eikä suinkaan hakijamaan kanssa. 

  

Viralliset neuvottelut jäivät useimmissa asioissa varsin lyhyeksi ja vähäiseksi osaksi kokonaisuudesta. Neuvottelukonferenssin istunnot muodostuivat toisaalta jo saavutettujen tulosten kirjaamistilaisuuksiksi, toisaalta foorumiksi, jolla esitettiin yleisiä puheenvuoroja neuvottelujen etenemisestä ja siihen liittyvistä tavoitteista. Kaikkein tärkeimmissä asioissa, ennen muuta maataloudessa ja aluepolitiikassa näin ei kuitenkaan ollut. Niissä ratkaiseviksi muodostuivat nimenomaan konferenssissa käydyt neuvottelut."

Kuosmanen paljasti maatalousneuvottelujen lopputuloksen kirjassaan sivulla 123; luvussa ”21.30 EU alkaa vesittää” Suomen maatalousartiklojen oikeudellisen luonteen:

”Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”

 

Suomessa ei tätä "neuvottelutulosta" kerrottu ollenkaan, sillä se olisi merkinnyt, että jäsenyys olisi hylätty kansanäänestyksessä 16.10.1994. 

Kuosmasen antaman vinkin perusteella lähdin tutkimaan asian todenperäisyyttä Korfun sopimuksesta (Liittymissopimus). Mainittakoon, että EIPA (Euroopan virallisten julkaisujen toimisto) oli painanut suomenkielisen liittymissopimuksen Hollannissa vasta vuonna 1995.

Varsinaisesta Korfun sopimuksen tekstistä en löytänyt sanaakaan siirtymäkauden tuista, mutta sisällysluettelosta löysin otsikon "Neljäs osa", jonka alla on otsikko: "Siirtymätoimenpiteet" ja tosiaan kaikki maatalousartiklat (138-144) ovat lueteltuina saman otsikon alla. EU-liittymisasiakirjan  sisällysluettelosta selviää totuus. 

Molemmat kiistellyt maatalousartiklat 141 ja 142 ovat siis vain siirtymäkauden tukia. Tätä ei ole Suomen mediassa vieläkään kerrottu.

a