EY-MAATALOUSNEUVOTTELUJEN TAUSTOJA

Poliittisen vastuun kantamisesta - maatalousneuvottelujen lopputuloksen salaamisen osalta - on paikallaan sitaatti Risto Uimosen kirjasta "SUOMEN DEMOKRATIAN HÄIRIÖTILA 1983-200? - häntä heiluttaa koiraa", sivu 35:

”Poliitikko kantaa niin sanotun poliittisen vastuun. Hän joutuu alistamaan itsensä äänestäjien arvioitavaksi vaaleissa, mutta se ei ole kovin pelottavaa. Äänestäjä ei tiedä tarkoin, mitä on tapahtunut eikä tunne syy- ja seuraussuhteita.”

Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki pohtii perustuslain rikkomisen sanktioimista kirjassaan Valta ja vapaus, Talentum 2003, sivulta 4:

"Suomalaisessa oikeuskulttuurissa riittää monissa tapauksissa perustuslain noudattamisen tehosteeksi julkisen arvostelun uhka. Riski joutua julkisen moitteen kohteeksi ehkäisee perustuslain sivuuttamista. Kansalaisten oikeus poliittisen vallan käyttäjien julkiseen arvosteluun on tullut vallanalaisten vastarintaoikeuden tilalle - myös valtiojärjestyksen noudattamisen takeena. Siinä mielessä julkisella keskustelulla ja arvostelulla on valtiosääntöoikeudellisten normien toiminnassa olennaisen tärkeä merkitys."

"... jos siinä havaitaan jotain poikkeuksellista - tuoreeltaan julkisesti keskustella. Asioitten sivuuttaminen vaieten merkitsee niiden hyväksymistä. Julkisten vastaväitteiden puuttumisella on oikeudellistakin merkitystä."

Toistaiseksi valtiopetoksellisesta toiminnasta kerrottaessa vastaväitteet puuttuvat, eli valtiojohto vaikenee.

VAALIPETOKSEN YDIN: KANSANÄÄNESTYSLAKI

Kansanäänestyksessä ei ollut kysytty vain kansalaisen ”mustatuntuu”-mielipiteestä. Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:

”Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Hyvä lukija, hyväksytkö Sinä - myös vaikenemalla - Suomen valtiojohdossa toiminnan seurauksena EU-kansanäänestyksessä tapahtuneen vaalipetoksen ja VALTIOPETOKSELLISEN päätöksenteon?

Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene.

Seuraavassa tekstissä presidentti Koivisto kertoo maratonneuvottelujen poliittisesta ratkaisusta, joka ei ole Suomen perustuslain mukaista demokraattista toimintaa. Suomessa oli tehtävä kansallinen petos.

KOIVISTO MUISTELEE JA KIITTELEE

Mauno Koivisto muistelee kirjassaan Kaksi kautta, Sitaatti sivulta 441:

”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”

Seuraavasta käy ilmi, miten ministerit ja virkamiehet tekivät erinomaista työtä.

141- JA 142 -ARTIKLOJEN VAIETTU JURIDINEN TAUSTA

Seuraavassa yksityiskohtia neuvottelujen kulusta ja salaamisista.

MARATONIN SANATAISTELU

141-artiklan laadinnan sanataistelusta kertovat 1.3.1994 pidetyn maratonistunnon jälkeiset Ulkoministeriön asiakirjat, joihin EY-neuvottelija toimineen Antti Kuosmasen kirja Suomen tie EU:n jäseneksi antoi vinkin. Kuosmasen kirja vedettiin hätäisesti pois myynnistä ja ainakin Tampereen kaupunginkirjastosta.

Suomen EU-maatalousneuvotteluista vastannut Esa Härmälä oli UM:n arkiston kokousmuistioiden mukaan keskeisessä roolissa, kun sopimustekstejä keväällä 1994 muotoiltiin maatalousartikloiksi.

1.3.1994 päättyneen sanataistelun yksityiskohdista, jotka Kuosmanen kirjassaan paljasti, kerron tuonnempana. Mutta mitä tapahtuikaan muutamaa viikkoa sanataistelun jälkeen eli "neuvottelutuloksen" syntymisen jälkeen?

PÄÄTÖSKONFERENSSIN MUISTIO

Merkittävin asiakirja on EU-kirjailija Antti Kuosmasen kirjoittama muistio EU-jäsenyysneuvottelujen päätöskonferenssista, jossa Suomen maatalousneuvottelut sinetöitiin 12.4.1994 (huom. maratonistunto päättyi jo 1.3.1994).

Päätöskonferenssin muistiossa lukee:

”Suomen puolelta esitettiin päätösistunnossa lausunto, jossa hyväksyttiin saavutettu tulos, mutta samalla valitettiin sitä, että poliittisen sopimuksen saavuttamisen jälkeen oli avattu jo sovittuja asioita. Tällainen heikentää koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä Suomessa. Suomen hallituksen ilmoitettiin käyttäneen kaiken liikkumavaransa voidakseen hyväksyä tämän tuloksen.”

Sanataistelulla ei ollutkaan merkitystä, kuten liittymisopimuksen sisällysluettelo todistaa. Siirtymätuki on siirtymätuki.

-Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Avattu ja vaiettu sopimus heikensi koko liittymisprosessin uskottavuutta ja jäsenyyden hyväksymisen edellytyksiä – ei vain poliittisesti – vaan kansanäänestyslain kysymystekstin osalta ja ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellisesti.

Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan 141-artiklan vaietun taustan; maratonistunnossa syntyi sopimus, jossa osapuolet saivat haluamallaan tavalla tulkita sidesanaparia ”ja/tai”.

Kyseinen välimerkkipari salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.

Antti Kuosmanen kertoo yksityiskohtaisesti 1.3.1994 saavutetun tulkinnallisen sopimuksen luvussa ”21.27. Maratonin tulokset”, s. 120:

”Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta.

Ensimmäisessä sanottiin: "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen suoraan tukeen." Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisen helpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea.

Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa. Oikeastaan pitäisi tarkastella alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille. ("For the remaining serious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for Nordic, national and/or Community support."). (Engl. tekstin kursivointi Kuosmasen) "For the…" merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted" (sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin pitkälle ei EU taipunut.

Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroiminen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or). Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut. Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan.

Ilmaisu "ja/tai" salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.”

Ilmaisussa "ja/tai" ei ole kaikki. Totuus tehdystä huijauksesta oli vähällä paljastua pari päivää sopimuksen tekemisen jälkeen.

KOMISSION VAIETTU JULISTUS

Erkki Liikanen kertoo kirjassaan Brysselin päiväkirjat, sivulla 196:

”Torstai 3.3. Komissiosta vuoti paperi, jossa oli otsikkona komission deklaraatio ja teksti koski maatalouden kansallisia tukia. Komissio vakuutti siinä, että ne ovat siirtymävaiheen tukea ja degres­siivisiä.”

Perjantai 4.3.” ”Iltapäivällä Esa Härmälä oli tavannut Möhlerin DG VI:sta. Ongelmia maataloudessa. Sisäisen julistuksen asema on edelleen epäselvä, mutta Möhler on viitannut myös siihen.”

”Sovimme, että Esa tekee asiasta raportin suppeaan jakeluun, jotta paniikkia ei pääse syntymään. Yritän selvittää viikonlopun aikana, mistä deklaraatiossa oikein on kysymys.”

Kuosmanen kertoo sivulla 122:

”Ensimmäinen hälyttävä asia tuli tietoomme pari päivää maratonistunnon jälkeen. Kävi ilmi, että komissio oli EU:n neuvostossa maratonistunnon aikana luvannut, että kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet olisivat alenevia ja siirtymäkauden tukia. Tämä lupaus oli tiettävästi tehty, jotta eräät vastahakoiset jäsenmaat saataisiin suostumaan maratonistunnon tulokseen. Mistään tällaisesta ei suomalaisille ollut hiiskuttu sanaakaan neuvottelujen aikana, ja jos olisi hiiskuttu, neuvottelutulos olisi varmaan jäänyt syntymättä, sillä tuo lupaushan näytti vesittävän täydellisesti saavutetun kompromissin ytimen.

Asia ei onneksi päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomalaisia aina pääministeriä myöten. Selitykseksi saatiin komissiosta, että kyseinen komission julistus ei sitonut Suomea; se oli EU:ssa tyypillinen tapa päästä yli hankalasta tilanteesta. Niinpä se päätettiin jättää tarkoituksellisesti huomiotta.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, jonka tausta ei koskaan joutunut julkisuuteen?

Ongelmat eivät päättyneetkään siihen, että komission julistus salattiin Suomessa.

Myöhemmin maaliskuussa maatalousartikloja laadittaessa ilmeni suuria näkemyseroja. Komissio piti kiinni julistuksestaan. Ongelmaa ratkomaan perustettiin alatyöryhmä, johon kuluivat mm. Suomen valtuuskuntaa johtanut juristi Niilo Jääskinen, poliittisen maratonsopimuksen asiantuntijana maatalousneuvottelija Esa Härmälä sekä Härmälän sihteeri Paavo Mäkinen. Työryhmän puheenjohtajana toimi Kreikan Christodoulu.

Jo ensimmäisestä muistiosta (27.3.1994) ilmenee rankka ukaasi:

”Hakijamaiden tehtävänä on hyväksyä heidän tulkintansa neuvottelutuloksista uhalla, että EP-käsittelyn karilleajo on meidän syytämme.”

Suomen oli alistuttava komission (Suomessa vaietun) julistuksen tulkintaan!
Asialla olivat Suomen virkamiehet, siis he, joita Koivisto muistelmissaan kiitteli.

TAISTELU 141-ARTIKLAN SANOISTA

MUISTION 30.3.1994 mukaan ”ja/tai” -tulkinnasta seuranneen 141-artiklan muotoilussa taisteltiin sanoista:

”Artiklan osalta Suomi totesi, että EU:n esitys ei aivan vastannut sitä, mistä sovittiin. Suomi jätti esityksen uudeksi säännökseksi. Koska kysymyksessä ovat "remaining difficulties", näitä ei voida jättää ratkaisematta ja tätä koskeva määräys tulisi olla sopimuksessa. Sanat "may authorize" tulisi muuttaa muotoon ”shall authorize”. ”Möhler (komission edustaja) totesi, ettei "shall" sanaa voitaisi ottaa tekstiin, sillä se oli hänen mukaansa vastoin sitä, mitä oli sovittu. Möhler piti "may" sanaa jopa voimakkaampana ilmaisuna kuin mistä oli sovittu. Ehdotettu ilmaisu ei hänen mukaansa soveltunut EU:n juridiseen tekstiin.”

Tällaiseksi 141-artiklan muotoutui komission ukaasin johdosta:

"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."

Edellä oleviin 141-artiklan kirjoittamisen erimielisyyksiin (Möhler) ja lopullisen 141-tekstin tulkintaan (lihavointeihin) liittyvien sanojen merkityksiin palaan myöhemmin.

MUISTIO NRO 307

"EU-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SIJAISTASON KYMMENES KOKOUS

MUISTIO Nro 307 30.3.1994"

Muistion sivu 3:

”Tässä yhteydessä Suomi esitti huolestuneisuutensa liittymisasiakirjojen laatimisessa esiintyneistä ongelmista (liite 3). Työn eteneminen on ollut ajateltua hitaampaa ja erityisesti maatalouden osalta EU-puoli on esittänyt tekstejä, jotka eivät vastaa poliittisella tasolla saavutettuja neuvottelutuloksia. Ennen kokousta Suomen edustajat selostivat yksityiskohtaisesti valtiosihteeri Kranidiotikselle, pääjohtaja Smidtille ja neuvoston sihteeristön edustajille luonnostelussa kohdattuja ongelmia.

Suomi totesi, että vaikka neuvottelut ovat päättyneet, konferenssin työ päättyy vasta, kun liittymisasia­kirjojen teksti vahvistetaan. Puheenvuorossaan Suomi totesi lisäksi, että maatalouden kansallisen tuen sisällön ja soveltuvuuden on oltava tiedossa ennen syksyllä pidettävää kansanäänestystä.”

Taistelu 141-artiklan sanoista ilmenee myös 6.4.1994 pidetyn kokouksen muistiosta, jonka laatijana toimi Kalevi Hemilä. Maatalousministeri Hemilää on kehuttu EU-maataloustukien saavutuksista. Kiitellyt saavutukset selittää se, että Hemilä oli mukana kiistellyn 141-artiklan laadinnassa.

Kuosmanen, luku ”Diili tehdään – kitkerästi”, sivu 124:

”Jäsenyysneuvottelut oli ministeritasolla virallisesti päätetty 30.3.1994 (em. MUISTIO Nro 307, kirj. huom.), mutta kiista sopimustekstien lopullisesta muodosta jatkui aina 12.4.1994 saakka, joka oli ehdoton takaraja sille, että sopimus saatiin lähetettyä Euroopan parlamentille sen asettaman takarajan puitteissa. Kun jäsenyysneuvottelut päätettiin todellisuudessakin 12.4.1994, valitsimme jäsenyyden.

Teimme sen kuitenkin viimeisenä kaikista hakijamaista ja päätimme neuvottelut Antti Satulin kitkeränsävyiseen lausuntoon, joka on minulla yhä tallella, olinhan sen itse laatinut. Parempi kuitenkin joutua pitämään se puhe kuin se toinen johon edellä viittasin.” (myöhemmin, Kuosmanen, s. 119, valtuutus tiedotteeseen, Jorma Jaakkolan huom.).

KIISTA RATKAISTAAN SIIRTYMÄJÄRJESTELYNÄ

Kuosmanen paljasti sivulla 123, luku ”21.30 EU alkaa vesittää":

"Aivan täysin tyydyttävään ratkaisuun ei silti päästy, sillä kansallisia tukia koskevat määräykset jäivät liittymisasiakirjassa siirtymäjärjestelyjä koskevaan lukuun.”

Siis kaikki Suomen maatalousartiklat olivat vain siirtymäkauden tukia eli ei pysyviä. Asiasta vaietttin. Liittymisasiakirjaa eli Korfulla juhannuksena 1994 allekirjoitettua asiakirjaa ei näytetty kansanedustajille. Suomi olisi halunnut kesällä 1994 saada selvyyden 141-artiklan soveltamistulkintaan, mutta sopimus oli selvä. Niinpä suurlähettiläs Erkki Liikanen tuli Michel Petiten kanssa apuun.

LIIKANEN SIIRSI ONGELMAN TULEVAISUUTEEN

Erkki Liikanen kertoo Brysselin päiväkirjassa (maanantai 18.7.1994), s. 235:

”Palaverin loputtua kysyin Micheliltä (Petite), miten kiista artikla 141:stä pitäisi ratkaista. Hän ehdotti, että siitä muotoiltaisiin tarkistuslau­seke, jonka perusteella tilannetta arvioidaan 2-3 vuoden kulut­tua. Jos vakavia vaikeuksia tuolloin ilmenee, on mahdollista antaa kansallista tukea.”

Liikanen siis sai Petiten kanssa ajettua ongelman vakavien vaikeuksien vaikeuksien ensimmäisestä tarkastelusta tulevaisuuteen.

Kuosmanen kertoo saman asian luvussa ”Vakavien vaikeuksien tuen perusteista sovitaan”, sivu 126:

”Kansallista pakettia koskevan kiistan ratkaisun kannalta ei lopulta tukien taso ollut niin tärkeää kuin niiden esittämistapa, vaikka ajateltuja tasojakin kovasti kritisoitiin. Komission oli pidettävä yllä illuusiota siitä, että oltiin pohjoista tukea lukuun ottamatta menossa kohti CAPin soveltamista sellaisenaan. Suomalaiset tarvitsivat vakuudet, että tukipaketti oli periaatteessa hyväksyttävissä ja että myöskin vakavien vaikeuksien tuen käyttömahdollisuus säilyi. Niinpä paketti kirjoitettiin uudelleen siten, että puhtaasti siirtymäkauden tuet tulivat erilleen muista tuista, ja koska ne laskivat kohti nollaa vuoden 1999 loppuun mennessä, saatiin niihin varsin jyrkkä aleneva trendi.”

Tulkintaongelma ratkaistiin siten, että artikloista 138, 139 ja 140 kirjoitettiin varsinaiset siirtymäkauden tuet, jolloin artiklat 141 ja 142 saivat pitkäaikaisten tukien vaikutelman. Kysymyksessä on siis petoksellinen salaus.

141-artiklan teksti:

"Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa [Norjalle ja] Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan."

EU-suurlähettiläs Liikasen oli jo pari päivää ennen maratonin alkua, komission kanssa keskustellessaan nähnyt idullaan olevia asioita (Kuosmanen, luku 21.23. Maratonistunto alkaa sekavasti, s. 115):

” Jo ennen joukkojen saapumista oli istuntoa pohjustettu Brysselissä. Erkki Liikasen "Brysselin päiväkirjoista" ilmenee, että eräitä ajatuksia, joille maratonistunnossa sovitut ratkaisut sittemmin perustuivat, oli hänen esittämänään ollut esillä jo pari päivää ennen sitä, ja mikä merkityksellisempää, ne olivat herättäneet kiinnostusta komissiossa. Liikanen näet oli ehdottanut mahdollisuutta kansalliseen tukeen viljelijöiden jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamiseksi, kun LFA:ta olisi sovellettu koko maassa ja ympäristötuet sallittu täysimääräisinä. "Jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamisessa" voi halutessaan nähdä idullaan "jäljelle jäävien vakavien vaikeuksien" voittamiseen tarkoitetun tuen. ”

Toinen sitaatti Kuosmasen kirjasta (liittyen sivun 126 sitaattiin ”Vakavien vaikeuksien tuesta sovitaan”):

”Kompromissi löytyi EU:ssa niin usein käytetystä mallista: lykättiin riidan ratkaisu tuonnemmaksi. Erkki Liikasen ideoimana löytyi molemmille osapuolille siedettävä tapa esittää asia. Saatiin aikaan periaatteellinen yhteisymmärrys siitä, että vuonna 1996 käytäisiin neuvottelut tämän tuen tarpeen ilmenemisestä ja Suomen tekemistä tukea koskevista ehdotuksista.”

Kuosmasen kertoi, että Liikasen ideoima kompromissi siirsi 141-artiklan tulkintaongelman vuoteen 1996. Päätöskonferenssi, jonka mukaisesti Korfulla juhannuksena 1994 allekirjoitettu liittymissopimus sovittiin, pidettiin jo 12.4.1994. Kuitenkin Liikasen kertomasta ratkaisuajankohdasta (maanantai 18.7.1994) nousee mieleen kysymys:

Kirjoitettiinko Suomen maatalousartiklat kokonaan uusiksi?

Eipä ihme, että kansanedustajat eivät saaneet suomenkielistä Korfun sopimusta luettavakseen. (Viite: Claes Andersonin tekemä välikysymys toukokuussa 1994)

141-artiklan tekstin laadinnan tulkinnallisuuksia keväällä 1994 todistamassa olleen ministeri Kalevi Hemilän oli helppo saada molemmissa neuvotteluissa, 1996 ja 1999, jatkoaikaa.

NEUVOTTELUJEN KÄYNNISTÄMISEN TAUSTAA

Seuraavassa em. siirtymisaikoihin liittyen kaksi Esa Härmälän EY-Maatalousneuvottelujen tavoitemuistiota.

”EH 10.1.1993 luottamuksellinen

SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 2)”

Siirtymäkausi koostuu kahdesta vaiheesta:

”1. jakso:
-ensimmäisen seitsemän vuotta kestävän jakson aikana harmonisoidaan Suomen hintataso asteittain EY:n hintatasoon
-em seitsemän vuoden aikana maataloustuotteiden ja jalostettujen elintarvikkeiden vienti- ja tuontikaupassa hintaerot tasataan rajalla nk liittymistasausmaksuilla, jotka maksetaan EY:n kassasta ja kassaan.

2. jakso:
- seitsemän vuoden jatkeeksi tulee viiden vuoden ajanjakso, jolloin Suomi voi edelleen edistää maatalouden sopeutumista ja kilpailukykyä EY:n yleisistä säännöistä poikkeavilla tukitoimilla.”

Ensimmäinenkin, salainen, Esa Härmälän Suomen EY-maatalousneuvottelutavoitteet-muistio 30.12.1992 löytyi Ulkoministeriön arkistosta:

”EH 30.12.1992 SALAINEN

SUOMEN MAATALOUSNEUVOTTELUTAVOITTEET ( luonnos 1)

1. Maantieteellisistä ja ilmastollisista syistä johtuvien erojen tasoittaminen

-koko Suomi rinnastetaan EY:n nykyisiin vuoristoalueisiin ja tulee siten maatalouden epäedullisuustuen piiriin ( less favored area)

-suurin osa Suomesta tulee 5b. tukivyöhykkeen piiriin ( tavoite yhteensovitetaan aluepoliittisten neuvottelutavoitteiden kanssa)

-edellisiä kehittämällä luodaan pohjoisille maatalousalueille tarkoitettu yhteisen rahoituksen piirissä oleva uusi tukimuoto, jonka pohjalta Suomi saa koko peltoalalleen sen viljelyn turvaavaa pinta-alaperusteista tukea. Säilytetään maatalouden nykyinen hintapoliittinen tuki painottaen sitä erityisesti kotieläintalouden tueksi ja kehittäen sitä muodoltaan EY-järjestelmien kanssa yhteensopivaksi. Tukien suhteen Suomi jaetaan kolmeen vyöhykkeeseen. Keskeiseksi kriteeriksi tuen käytölle pyritään saamaan kasvukauden pituus”

Härmälän suunnitelmien pohjalta ei ollut mitään saavutettavissa. Härmälä ei ollut ottanut huomioon, että ACA-järjestelmä eli asteittainen nk. liittymistasausmaksujärjestelmä (luonnos 2) oli EY:ssä päätetty poistaa 1.1.1993 alkaen.

”Näissä merkeissä päättyi vuosi 1994 maatalousneuvottelujen osalta. Sen jälkeiset tapahtumat eivät enää kuulu tähän kirjaan, vaikka tarina jatkui. Vuonna 1996 nimittäin käytiin edellä mainitut neuvottelut vakavien vaikeuksien tuen käyttöön otosta. Oikeus siihen saatiin, vaikka lyhyemmäksi ajaksi ja toisenlaisena kuin haettiin. Lopullinen koitos tässä asiassa käydään syksyllä 1999, jolloin pantaneen lopullisesti piste jäsenyysneuvottelujen ylivoimaisesti vaikeimman ja raskaimman luvun perään.”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus, kun tulkintaongelma siirrettiin kansanäänestyksen yli, kahden vuoden päähän?

Antti Kuosmanen kertoo maratonistunnosta (1.3.1994), s. 119:

”Suomen puolella jouduimme vielä päättämään mitä tehdä, kun selvää vihreätä valoa ei kuulunut Helsingistä. Loppujen lopuksi sitä ei odotettu, vaan päätettiin, että neuvotteluvaltuuskunta, jolle oli annettu valtuutus ja velvoite neuvotella liittymissopimus, myös voi itse päättää tuloksen hyväksymisestä ja alistaa sen sitten sellaisenaan asettajalleen. Muodollisesti siihen oli täysi oikeus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen kysyi silti kanttia.”

Kuka oli valtuuttanut maratonneuvottelijat (1.3.1994) tällaiseen tiedotteeseen?

Antti Kuosmanen, sivu 118 (aikaisemmin mainittu tiedote kohdassa ”Diili tehdään”):

”Veli Sundbäck'in pyynnöstä olin laatinut lyhyen puheen pidettäväksi siinä istunnossa, jossa tämä jouduttaisiin toteamaan. Se oli parin kappaleen pituinen. Siinä olisi sanottu, että Suomi on kuluneiden päivien aikana osoittanut päättäväisyytensä pyrkiä positiiviseen lopputulokseen tekemällä maatalouteensa ja elintarviketeollisuuteensa syvällisesti vaikuttavia myönnytyksiä.

Se hetki oli nyt tullut, ja ellei EU hyväksyisi sillä hetkellä pöydällä olevaa viimeisintä kompromissitekstiä, olisi pakko todeta neuvotteluissa tällä yrittämällä epäonnistutun. Sain luonnoksesta Veliltä hyvän arvosanan: "Euroopan paras draftaaja". Sitä on pidettävä todisteena hänenkin kestokykynsä rajallisuudesta, sillä ei tuo teksti jälkeenpäin arvioiden kovin ihmeellisen puhetaidon muistomerkki olisi ollut.

Sitä puhetta ei kuitenkaan tarvinnut koskaan pitää. Saksalaisilta tuli viesti, että he halusivat vielä kerran tavata suomalaiset katsoakseen, voitaisiinko kuitenkin päästä eteenpäin. Kun palaveriin menneitä ei kuulunutkaan takaisin, arvasimme me muutkin, että neuvottelut olivat lähteneet uudelleen liikkeelle. Se oli oikea arvaus, sillä siitä hetkestä alkoikin lopullisten kompromissien etsintä, jonka tuloksena löytyivät pohjoisen tuen luvallisuutta koskevat sanonnat, joiden varaan ratkaisu voitiin rakentaa.”

Kompromissin sanonnat kirjoitettiin kieliopillisestikin kyseenalaisella sidesanaparilla ”ja/tai”, jonka molemmat neuvotteluosapuolet saivat tulkita omalla tavallaan, ja josta Etelä-Suomen tuki jäi riippumaan.”

Kuka oli antanut valtuutuksen ja velvoitteen tehdä maratonsopimukseen ”ja/tai” -tulkinnan?

Suomi sai "ja/tai" -tulkinnalla sopimuksen, jota presidentti Koivisto oli toivonut.

Molemmat neuvotteluosapuolet saapuivat neuvotteluista tyytyväisinä, molemmilla oli oma erilainen tulkintansa sopimuksesta.

Velkaongelmiin joutuneiden euromaiden auttamisesta keskusteltaessa ja 141-artiklan jatkoa odotellessa on syytä nostaa lähihistorian asiat julkiseen keskusteluun.

Risto Uimosen kertoma häiriötila on ennen kaikkea valtiosääntöoikeudellinen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on Suomen itsenäisen päätöksenteon (vallan kolmijaon) luovuttaminen - epädemokraattisin keinoin - maan rajojen ulkopuolelle.

Kysymyksessä on valtiopetos, rikos, joka ei vanhene.

Vakuudeksi dokumentointia eduskunnan pöytäkirjasta numero 118.

Tiistaina 15.11.1994, sivu numero 4874:

”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”

Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.

EU-neuvotteluja johtanut Pertti Salolainen kertoi presidentti Koiviston mahtikäskystä maatalouden kynnyskysymysneuvotteluissa 28.2.-1.3.1994 Nykypäivä-lehden (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa. Toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

Millaiset yksityiskohdat, jotka Salolainen Nykypäivä-lehdessä kertoi, jäivät auki?

Auki jääneissä asioissa ei ollutkaan kyse yksityiskohdista, jotka liittyvät 141-artiklan kiisteltyyn tulkintaan. Keskeinen EY-/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan ko. yksityiskohdat Ulkoministeriössä säilytettäviä pöytäkirjojakin tarkemmin. Kuosmanen paljasti myös 142-artiklan luonteen. Se on poistuva eli siirtymäkauden tuki.

Kyse ei ollutkaan mistään aukijäämisestä, vaan petoksista kuten edellä kertomastani 141- ja 142-artiklojen taustoista ja salaamisista kävi ilmi.

Kuosmasen kirjassaan antama vinkki, että kansalliset maataloustuet on liittymissopimukseen kirjoitettu siirtymäsäädösten alle riittää syyksi kirjan hätäiseen vetämiseen pois myynnistä.

Kuosmasen paljastamat sanataisteluiden yksityiskohdat ja vinkki artikloja laatineen alatyöryhmän asiakirjoihin ovat myös syy kirjan hävittämiseen.

Mitä lukeekaan hallituksen pöytäkirjoissa? Siitä seuraavassa.

ENTEELLISET SANAT

HALLITUKSEN ILTAKOULU/VKO 18/1994, 4.5.1994.

Sitaatteja pöytäkirjasta:

”Ministeri Salolainen totesi, että julkisuudessa hallitusta tullaan arvostelemaan, koska kansanäänestyslailla ei ole asiallista yhteyttä kansallisen paketin kanssa.”

”Ministeri Pesälä totesi, että kansallisesta paketista on tiedettävä myös yksityiskohdat .”

”Ministeri Salolainen korosti, että hänen mielestään kansanäänestyslailla ja kansallisella paketilla ei ole asiallista yhteyttä.”

”Ministeri Norrback totesi, että asia on kokonaisuus. EU hyväksyy myös kansallisen paketin, se on tosiasia. Kansalaisten pitää tietää kokonaisuus.”

Niinpä niin! Merkittävintä on, että em. hallituksen kokouksessa ei vielä tiedetty kansanäänestyslain tulevasta kysymystekstistä. Kiistelyn kohteena oli vain maatalouden kansallinen tukipaketti.

VAALIPETOKSEN YDIN: KANSANÄÄNESTYSLAKI

Kansanäänestyksessä ei ollut kysytty vain kansalaisen ”mustatuntuu”-mielipiteestä. Kansanäänestyslain (578/94) 3 §:ssä lukee:

”Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

- Mikä oli neuvoteltu sopimus?

Neuvoteltu sopimus sisälsi kaksi huijausta:

Tekaistun EMU-varauman sekä 141- ja 142-artiklojen vaietun taustan.

Keskeiset ministerit sekä presidentit Koivisto ja Ahtisaari (presidentinvala 1.3.1994, neuvottelujen tiimellyksessä) tiesivät, mikä oli neuvoteltu sopimus.

KOIVISTO - SOPIMUKSEN KÄSKYTTÄJÄ

Kertaus Koiviston muistelmista:

”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”

Kertauksena Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelu, toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

PRESIDENTTI KOIVISTON MAATALOUSKÄSKYTYKSET

Neljä sitaattia Mauno Koiviston kirjasta Historian tekijät, Kaksi kautta II, sivut 558 – 560:

Sitaatti 1:

”Totesin Haavistolle 18. marraskuuta, että pitäisi voida sopia Brysselissä siitä, ettei EU asettaisi kohtuuttomia esteitä meidän sisäiselle tuellemme.”

Sitaatti 2:

”Aholle sanoin seuraavana päivänä: "En ole sitä aikaisemmin lau­sunut, mutta nyt olen valmis sanomaan: on välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmikuun aikana.”

Sitaatti 3:

”Sanoin Aholle 11. helmikuuta 1994: "Vaikka olisi hyvä, jos tässä vaiheessa saataisiin laaja selkeä ratkaisu aikaan integraation hyväksi, niin en pidä katastrofina tai kaikin keinoin vältettävänä ­asiana sitä, että ratkaisu siirtyy. Se siirtyy sitten myös muitten osalta."

Korostin: "Annan nimenomaan Sinulle henkilökohtaisesti tukea siinä, että tähdätään hyvään ratkaisuun. Ymmärrän, ja minusta sen on hyvä olla meidän molempien ymmärrys, että pitää kaikin tavoin välttää sitä asetelmaa, että maatalouden erityisintressit kaatavat jotakin, joka olisi suurempi valtakun­nan intressiä."”

Sitaatti 4:

”Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. päivään maaliskuuta 1994.

Kuten kirjani ensimmäisessä osassa kerron, runsaan tunnin kuluttua, kello 9.15, Erkki Liikanen soitti Brysselistä: "Täällä on syntynyt uusi vakava yritys sopimukseen."

"Vielä tänään", kysyin. "Vielä tänään ja ihan nyt", Liikanen vastasi. Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin ja Belgian ulkoministe­rin Willy Claesin johdolla EU oli lähtenyt uuteen yritykseen pur­kaa takalukko. Neuvottelut Ruotsin kanssa oli aloitettu uudes­taan ja oli nähtävissä, että niissä mahdollisesti saavutettava edis­tys heijastuisi myös meidän neuvotteluihimme.

Liikanen sanoi: "Voi olla, että tämmöistä hetkeä ei ehkä tule. Se on nyt ministereiden ja hallituksen arvioitava. Mutta voi olla niin, että tämä pitäisi nyt ottaa."

Sanoin: "Se on minun käsitykseni myös. Jos se on toteutumassa, niin nyt se pitää toteuttaa."

Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti.”

Koiviston ja Liikasen keskustelusta Unto Hämäläinen kertoo kirjassaan Lännettymisen lyhyt historia:

”Tässä tilanteessa Koivisto käytti äärimmillään hallitusmuodon 33 pykälään sisältyvää valtaoikeuttaan.”

Tiesivätkö kansanedustajat, mikä oli neuvoteltu sopimus?

Jos tiesivät, halusivatko hekin mennä vaalipetoksellisessa EU-kansanäänestyksessä kansan selän taakse.

Koska petoksen asianosaisia eivät ole vain kansan vähemmistöön kuluvat; laman uhrit ja maanviljelijät, vaan myös julkisen sektorin leikkauksista kärsivät, on aiheellista lisätä sitaatti neuvotellun sopimuksen ytimestä - vallan kolmijaon luovuttamisesta (Lähde: Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994, Helsinki):

"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa.”

Maatalouden päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle on alkuperäisen Hallitusmuodon 2 §:n vastaista, kuten Ora Meres-Wuori edellä kertoi.

Aineistoa on olemassa enemmänkin. Klikkaa sininen linkki:

Nettikirja

Tällä kirjoituksellani yritän saada petoksen kansan tietoon ja valtiopetokseen ryhtyneet vastaamaan oikeudessa tekemisistään.

Julkaistu vanhaan kotisivuun päivitettynä 1.11.2013
Julkaistu uudelleen 15.3.2024

Kokemäellä

Jorma Jaakkola, Kokemäki
Kokoomuksen jäsen numero 69267
044-230 2707