Salainen Operaatio PAX:

UM:n turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkö René Nyberg lähetti hallituksen "päätöksestä" huijaavan lehdistötiedotteen 21.10.1990 nro 277, otsikko ja ydinteksti:

"HALLITUKSEN PÄÄTÖS PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN SAKSAA KOSKEVISTA JA SUOMEN TÄYSIVALTAISUUTTA RAJOITTAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ

”Hallitus on 21.10.1990 tekemällään päätöksellä todennut, että Pariisissa vuonna 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen III osan määräykset ovat menettäneet merkityksensä, ydinaseita koskevaa kieltoa lukuun ottamatta."

Asiakirjoista ilmenee, ettei Hallitus tehnyt mitään päätöstä. Hallitus tietenkin totesi, siis vain totesi, että Koivisto piti kirjoittamansa puheen ja allekirjoittamaton paperi liitettiin hallituksen pöytäkirjaan.

Hallituksella ei ole oikeutta päättää eikä tulkita rauhansopimuksesta mitään, eikä presidentilläkään, mutta näin valheellisessa lehdistötiedotteessa uskoteltiin!

Kuva: Lehdistötiedote 277

René Nyberg antaman valheellisen lehdistötiedotteen nro 277 perusteella suomalaiset ovat uskoneet jo yli 33 vuotta (tätä päivitettäessä kalenteri kertoo olevan 5.4.2024) valheen, että Pariisin rauhansopimus ei enää ole voimassa.

Koiviston muistelmakirjan ”Historiantekijät” sivun 359 otsikko ”Rauhansopimuksen ja YYA:n uudet tulkinnat” sekä René Nybergin teksti Kanava-lehdessä todistavat, että kyse olikin vain tulkinnasta eikä suinkaan sopimusten purkamisesta eikä vanhentuneeksi toteamisesta.

TAKAISKU MOSKOVASSA

Moskovassa oli tapahtunut takaisku jo 17.9.1990, siis neljä päivää ennen 21.9.1990 pidettyä hallituksen kokousta, jossa hallitus "päätti" Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisesta purkamisesta ja jossa presidentti Koivisto liitätti pöytäkirjaan puhepaperinsa.

Vaikka operaatio oli elo-syyskuun vaihteessa määrätty erittäin salaiseksi, se oli paljastunut Iso-Britanniallekin jo 12.9.1990 ja Neuvostoliitolle jo aikaisemmin.

Syy, miksi Operaatio PAX epäonnistui, johtui Koiviston haksahduksesta. Sitaatti Koiviston muistelmien "Historiantekijät" sivulta 364:

”Tein oman ratkaisuni rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen uusista tulkinnoista syyskuun alussa, Gorbatshovin ja Bushin Helsingin huippukokousta edeltäneellä viikolla. Tieto siitä välitettiin heti Gorbatshoville ja ilmoitettiin, että jos hän niin haluaisi, olisin valmis keskustelemaan asiasta huippukokouksen yhteydessä käytävissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.”

Koivisto teki ratkaisunsa kolmisen viikkoa ennen "Hallituksen päätöstä". Vuoto Operaatio PAX:ista oli tapahtunut jo tuolloin Gorbatsoville tietoa välitettäessä. Huippukokous nimittäin pidettiin Helsingissä 9. syyskuuta, jolloin Koiviston piti Gorbatsovin kanssa keskustella Pariisin rauhasopimuksen purkamisesta. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut asiaa esille.

Operaatio PAX:in suunnitelman mukaisesti hallituksen "päätöksestä" päätettiin antaa Moskovaan ja Lontooseen ennakkoilmoitus 17.9.1990, siis neljä päivää ennen hallituksen kokousta.

Nyberg kertoo Moskovan takaiskusta (suora lainaus):

”Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID – Neuvostoliiton ulkoministeriö – tiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti – ja ilmoittamatta ennakolta asiaansa – suurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.”

Sopimuskumppaneiden informoimatta jättämisellä Smith tarkoitti tietenkin kaikkia sopimusosapuolia, ei vain Iso-Britanniaa ja Neuvostoliittoa.

Siis vaikka hallitus ei ollut vielä pitänyt kokoustaan, toimitti Heikki Talvitie jo 17. syyskuuta 1990 ennakkoilmoituksen CCCB/MOS hallituksen "päätöksestä" Moskovaan ensimmäiselle varaulkoministeri Juli Kvitsinskille ja suurlähettiläs Ilkka Pastinen toimitti ennakkoilmoituksen CCCB/LON Lontooseen.

Kuva: Moskovaan lähetetty ennakkoilmoituksen luonnos "CCCB 507/MOS" (päiväys puuttuu):

Sama venäjäksi (huomaa päiväys 17. syyskuuta 1990, hallituksen kokous oli vasta 21.9.1990):

Kuva: Lontooseen lähetetty ennakkoilmoituksen luonnos "CCCB 507/LON":

Kertaan:

Operaatio PAX:in suunnitelman mukaisesti hallituksen "päätöksestä" siis päätettiin antaa Moskovaan ja Lontooseen ennakkoilmoitus 17.9.1990, siis jo neljä päivää ennen hallituksen kokousta.

Hallitus siis kokoontui presidentin esittelyyn vasta neljän päivän kuluttua edellä olevien 17.9.1990 tapahtuneiden ennakkoilmoitusten jättämisestä eli 21.09.1990.

Operaatio PAX oli ns. mennyt myttyyn, mutta Hallitus piti kokouksen.

VALHEELLINEN LEHDISTÖTIEDOTE

Heti Hallituksen kokouksen jälkeen UM:n turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkö René Nyberg lähetti hallituksen "päätöksestä" valheellisen lehdistötiedotteen 21.10.1990 nro 277, otsikko ja ydinteksti:

"HALLITUKSEN PÄÄTÖS PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN SAKSAA KOSKEVISTA JA SUOMEN TÄYSIVALTAISUUTTA RAJOITTAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ

”Hallitus on 21.10.1990 tekemällään päätöksellä todennut, että Pariisissa vuonna 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen III osan määräykset ovat menettäneet merkityksensä, ydinaseita koskevaa kieltoa lukuun ottamatta."

Asiakirjoista ilmenee, ettei Hallitus tehnyt mitään päätöstä. Hallitus tietenkin totesi, siis vain totesi, että Koivisto piti kirjoittamansa puheen, joka lyhyesti kirjattiin pöytäkirjajaan ja allekirjoittamaton Koiviston paperi YYA-sopimuksen vanhentumisesta liitettiin hallituksen pöytäkirjaan.

Hallituksella ei ole oikeutta päättää eikä tulkita rauhansopimuksesta mitään, eikä presidentilläkään, mutta näin valheellisessa lehdistötiedotteessa uskoteltiin!

Kuva: Lehdistötiedote 277

René Nybergin antaman valheellisen lehdistötiedotteen nro 277 perusteella suomalaiset ovat uskoneet jo yli 33 vuotta (tätä päivitettäessä kalenteri kertoo olevan 6.4.2024) valheen, että Pariisin rauhansopimus ei enää ole voimassa.

Koiviston muistelmakirjan ”Historiantekijät” sivun 359 otsikko ”Rauhansopimuksen ja YYA:n uudet tulkinnat” sekä René Nybergin teksti Kanava-lehdessä todistavat, että kyse olikin vain tulkinnasta eikä suinkaan sopimusten purkamisesta eikä vanhentuneeksi toteamisesta.

TAKAISKU MOSKOVASSA

Kertausta:

Moskovassa oli tapahtunut takaisku jo 17.9.1990, siis neljä päivää ennen 21.9.1990 pidettyä hallituksen kokousta, jossa hallitus "päätti" Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisesta purkamisesta ja jossa presidentti Koivisto liitätti pöytäkirjaan puhepaperinsa.

Vaikka operaatio oli elo-syyskuun vaihteessa määrätty erittäin salaiseksi, se oli paljastunut Iso-Britanniallekin jo 12.9.1990 ja Neuvostoliitolle jo aikaisemmin.

Syy, miksi Operaatio PAX epäonnistui, johtui Koiviston haksahduksesta. Sitaatti Koiviston muistelmien "Historiantekijät" sivulta 364:

”Tein oman ratkaisuni rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen uusista tulkinnoista syyskuun alussa, Gorbatshovin ja Bushin Helsingin huippukokousta edeltäneellä viikolla. Tieto siitä välitettiin heti Gorbatshoville ja ilmoitettiin, että jos hän niin haluaisi, olisin valmis keskustelemaan asiasta huippukokouksen yhteydessä käytävissä kahdenkeskisissä keskusteluissa.”

Koivisto siis teki ratkaisunsa kolmisen viikkoa ennen "Hallituksen päätöstä". Vuoto Operaatio PAX:ista oli tapahtunut jo tuolloin, kun tietoa välitettiin Gorbatsoville. Huippukokous nimittäin pidettiin Helsingissä 9. syyskuuta, jolloin Koiviston piti Gorbatsovin kanssa keskustella Pariisin rauhasopimuksen vanhentumisesta. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut asiaa esille.

Operaatio PAX:in suunnitelman mukaisesti hallituksen "päätöksestä" päätettiin antaa Moskovaan ja Lontooseen ennakkoilmoitus 17.9.1990, siis neljä päivää ennen hallituksen kokousta.

Nyberg kertoo Moskovan takaiskusta (suora lainaus):

”Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID – Neuvostoliiton ulkoministeriö – tiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti – ja ilmoittamatta ennakolta asiaansa – suurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.”

Kuva: Hallituksen kokouspöytäkirjan kansilehti, sivu 353:

"Tasavallan presidentti päätti tehdä ehdotetun päätöksen Pariisin rauhansopimuksen Saksaa koskevista ja Suomen täysivaltaisuutta rajoittavista määräyksistä."

Ministeri Paasio teki muodollisuuden, joka kuului Operaatio PAX:in huijaussuunnitelmaan, vaikka Operaatio oli jo 17.8.1990 mennyt myttyyn.

Kuva pöytäkirjan sivulta 454:

Kuva: Allekirjoitukset, pöytäkirjan sivu 456:

Kuva: Pöytäkirjan liite 1, sivu 470:

Edellä olevassa mainitaan Pariisin rauhansopimuksen III osan määräykset. Mainitaanko jotakin Pariisin rauhansopimuksen II Osa:n I luvun 3. artiklaan sisältynyt "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja"?

Vastaus on: Ei.

Operaatio PAX:lla yritettiin Saksojen yhdistystä hyväksi käyttäen katsoa Pariisin rauhasopimuksen III Osa yksipuolisesti vanhentuneeksi.

Saksa olisi edelleen yhdistymisenkin jälkeen Suomen liittolaisena ollut uhka Neuvostoliitolle kuten jatkosodassakin.

PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Miksi hallituksen kokouksessa 21.9.1990 mukana ollut oikeuskansleri Jorma S Aalto ei tarkastanut kokouspöytäkirjaa?

Miksi Pasanen tarkasti pöytäkirjan vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua kokouksesta eli 30.11.1990?

Jättikö oikeuskansleri Aalto hallituksen pöytäkirjan hyväksymättä, koska huomasi, ettei rauhansopimusta voi yksipuolisesti purkaa?

Oliko oikeuskansleri Aalto ennen kokousta kuullut takaiskusta, siitä, että operaatio oli paljastunut jo 17. syyskuuta, kun suurlähettiläs Talvitie toimitti ennakkoilmoitusta ensimmäiselle varaulkoministeri Kvitsinskille?

Tiesikö Aalto, että Moskova päätettiin edelleen 21.9.1990 hallituksen "päätöksellä" ja "Koiviston lausumalla" saattaa tapahtuneen tosiasian eteen? Nimittäin heti hallituksen kokouksen päätyttyä 21.09.1990 kello 12.50 Ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkö René Nyberg lähetti televiestin Moskovan Suomen suurlähetystöön.

Kuva: Televiesti MOS 0560 Moskovaan Hallituksen kokouksen jälkeen:

Kuva: Liitteenä ollut lehdistötiedote 277 hallituksen "päätöksestä":

Kuva: Liitteenä ollut lehdistötiedote 278, jossa presidentti Koivisto oli lausunut YYA-sopimuksen vanhentuneeksi:

Presidentti Koivisto siis päättänyt jo syyskuun alussa - iImoittamatta ulkoministeriölle - ottaa asian Helsingin huippukokouksen yhteydessä esille Gorbatsovin kanssa. Koivisto oli määrännyt kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan pyytämään, että KGB:n residentti Feliks Karasjov ilmoittaisi tästä Gorbatsoville hänen neuvonantajansa Anatoli Tsernjajevin välityksellä. Kalelakaan ei ollut informoinut Ulkoministeriötä.

Vuoto Suomen aikeista oli siis tapahtunut jo syyskuun alussa Gorbatsoville tietoa välitettäessä. Suomen aikeet olivat joutuneet ensimmäisen varaulkoministerin Juli Kvitsinskin käsiin.

Nyberg kertoo Kanavassa, että Britannian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö John Weston oli ilmaissut suurlähettiläs Ilkka Pastiselle tyytymättömyytensä ja paljasti, että brittien tietolähde oli ensimmäinen varaulkoministeri Juli Kvitsinski. Kvitsinski oli kertonut Suomen suunnitelmista Britannian ulkoministerille Douglas Hurdille Moskovassa 12. syyskuuta 2 + 4 -ryhmän ulkoministerien viimeisessä ja ratkaisevassa Saksojen yhdistymistä koskevassa kokouksessa.

Heikki Talvitien mukaan Kvitsinski kertoi myöhemmin brittien ihmetelleen, aikoiko Neuvostoliitto sallia sen, että suomalaiset toteuttavat aikeensa.

Paljastumisesta huolimatta operaatio PAX oli vietävä läpi 21.9.1990 hallituksen ”päätöksellä” ja vastattava sitten Kvitsinskin yrityksiin saada Suomi vesittämään päätöksensä sisältö.

Aivan varmaa on, että lehdistötiedote liitteineen oli jonkin aikaa ollut valmiina.

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikön Jaakko Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Suomen aikeiden vuoksi Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Kvitsinskin painostuksen seuraukset:

Suomen oli vastattava Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin, joka leimattiin salaiseksi.

Ulkoministerit Paasio ja Sevardnadze totesivat 15. marraskuuta, että asia oli loppuun käsitelty ja Neuvostoliiton jättämään noottiin Suomi vastasi 21. marraskuuta. Suomi ilmoitti, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina.

René Nyberg kertoo Kanavassa, että noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen.

Vastausnootissa Suomen oli tunnustettava, että ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina eli Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset ovat voimassa. Nootit leimattiin salaisiksi.

Tähän tulee kuva: Neuvostoliiton ulkoministeriön nootin (6.11.1990) ensimmäisen sivun suomennos:

Nootin ensimmäisellä sivulla on nootin ydinasia muistutuksena rauhasopimuksen III osan määräyksistä:

"... Suomen harjoittaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteiden muuttumattomuudesta ymmärretään käytyjen neuvostoliittolais-suomalaisten konsultaatioiden jälkeen siten, että Suomi: - ei aio ylittää rauhansopimuksessa maa- , meri- ja ilmavoimille asetettuja ja sopimuksen nyt valvomia enimmäismääriä;

Tähän tulee kuva: Nootin toisen sivun MOSB268/2 suomennos (jatkoa edelliselle sivulle):

"- ei tule omaamaan, tuottamaan eikä suorittamaan kokeita minkäänlaisilla atomiaseilla."

Nootissa siis vaadittiin Suomea tunnustamaan, että Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset määräykset (Osa III) ovat edelleen voimassa.

Edellä olevassa mainitaan vain Pariisin rauhansopimuksen III osan määräykset.

Oliko jossakin tekstissä mainittu, että Pariisin rauhansopimuksen II OSA:n I luvun 3. artiklaan sisältynyt Suomea koskeva "sitoumus olla tekemättä mitään liittoja" olisi muuttunut?

Vastaus: Ei.

Koska Operaatio PAX epäonnistui, määrättiin myös epäonnistumisen jälkeiset asiakirjat 25 vuodeksi (1990-2015) salaisiksi.

Koska asiakirjat olivat salaisia ja valheen syöttäminen Suomen median kautta onnistui, ei virkamiehiä tarvinnut laittaa vastuuseen. Valhe on elänyt jo yli 33 vuotta (tätä päivitettäessä on 6.4.2024).

Ulkoministeriössä ei mahdolliseen Karjalan palauttamiseenkaan ollenkaan haluttu puuttua, sillä episodi Pariisin rauhasopimuksen ”lakkauttamisesta” olisi noussut uudelleen esille.

YYA-SOPIMUKSEN UUDISTAMINEN SYKSYLLÄ 1991

Koska presidentti Koivisto ei onnistunut muuttamaan YYA-sopimusta hallituksen pöytäkirjaan liitämällään lausumalla, oli Koivisto syksyllä 1991 aloitteellinen YYA-sopimuksen uudistamissa.

Syntyi ns. Naapuruussopimus, joka allekirjoitettiin 20.1.1992. Mutta siinäkään ei kaikki käynyt kuin Strömsössä. Koivisto olisi halunnut kaikki YYA:n sotilaalliset Suomea velvoittavat tekstit poistettavaksi ja tilalle tekstin:

”Sopimuspuolet … selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.”

Koivisto ei onnistunut toivomallaan tavalla, sillä kaatuva Neuvostoliitto vaati Naapuruussopimuksen 4. artiklaan em. tekstin lisäksi kirjoitettavaksi tekstejä, jotka syntyvä Venäjä parafoi:

”4 artikla

Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

Klikkaa sininen linkki Naapuruussopimuksen 4. artikla

044-230 2707

NATO:n PERUSTAMISSOPIMUS

Myös Naton perustamissopimuksen 8. artikla on este Suomen Nato-jäsenyydelle:

”8 artikla

Kukin sopimuspuoli julistaa, etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa tämän sopimuksen määräysten kanssa ja sitoutuu olemaan solmimatta kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.”

Klikkaa siniset linkit

NATO:n perustamissopimuksen suomennos

NATO:n englanninkielinen perustamissopimus The North Atlantic Treaty

Artiklan 8 mukaan Suomen on Nato-jäsenyyssopimuksessa julistettava, ettei sillä ole minkään kolmannen valtion (eli Venäjän) kanssa ristiriidassa olevia sopimuksia.

Näitä ovat Pariisin rauhansopimus ja ns. naapuruussopimus eli Venäjän kanssa 20.1.1992 päivätty sopimus ns. Naapuruussopimus eli "Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista". Sen 4. artiklan ydintekstissä sanotaan mm.:

”Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan."

Klikkaa sininen linkki Naapuruussopimuksen 4. artikla

NATOn PERUSOPIMUKSEN 10 ARTIKLA

Mainittakoon vielä, että Naton perussopimuksen 10. artikla ilmaisee, että Natoon ei haeta, vaan Nato kutsuu jäsenekseen. Kun Nato kutsuu Suomea jäsenekseen, se rikkoo 8. artiklaansa.

YKSITYISKOHTAISEMPAA TIETOA

RENÉ NYBERGIN PALJASTUS

Nyberg kirjoitti näin: ”Mutta miten kaikki tapahtui?”

Tuo kysymys ja paljastus on julkaisussa Kanava 1/2008 (17.2.2008), artikkelissa: ”RENÉ NYBERG: Olette kajonneet yya-sopimukseen”

https://anselm.fi/olette-kajonneet-yya-sopimukseen/

Nyberg kirjoitti (suora lainaus):

” ”Olette kajonneet yya-sopimuksen”, sanoi Ruotsin Helsingin suurlähetystön ministerineuvos ja erinomainen Suomen-tuntija Krister Wahlbäck syyskuun 1990 lopulla pistäytyessään työhuoneessani ulkoministeriössä Merikasarmissa. Wahlbäck havaitsi tabun rikkomisen ensimmäisenä. Suomen hallitus oli 21. syyskuuta ilmoittanut, että Suomen suvereenisuutta rajoittavat vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen määräykset olivat menettäneet merkityksensä. Presidentti Mauno Koivisto oli samaan aikaan myös tulkinnut uudelleen sodanjälkeisessä Suomessa kaikkea hallinnutta sopimusta. Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (yya) oli huhtikuussa 1948 allekirjoitettu Stalinin läsnäollessa. Se sisälsi kaikkien Neuvostoliiton sodanjälkeisten sopimusten tavoin viittauksen “Saksaan tai Saksan kanssa liittoutuneisiin maihin”.

Krister Wahlbackin huomaama tabun särkeminen oli sivujuonne operaatiossa PAX; suunnitelmat Suomen vapauttamiseksi rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista saivat tuon nimen sähköposteissa. Samalla se oli symbolisesti merkittävä vapautumisen askel.”

Puolustusministeriö oli jo marraskuussa 1989 esittänyt Ulkoministeriölle, että rauhansopimuksen Saksaa koskevien määräysten uudelleen tulkitseminen oli tarpeellista.

Kysymys ei ollut sopimusten muuttamisesta, vaan tulkinnasta, uudelleentulkinnasta!

Nyberg väittää, että presidentti Paasikiven Moskovan-vierailua vuonna 1955 valmisteltaessa presidentti halusi kytkeä yya-sopimuksen uusimisen rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamiseen ja että presidentti Kekkonen otti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisten määräysten kumoamisen ensi kerran puheeksi Hrustsovin kanssa 1957. Neuvostoliitto oli vastauksensa ehdoksi ollut valmis luopumaan Ahvenanmaan demilitarisoinnista, jos Suomi olisi valmis sotilaalliseen yhteistoimintaan. Sille tielle Suomi ei halunnut lähteä.

Nyberg kertoo Ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan toimiston päällikkönä joutuneensa paljon tekemisiin rauhansopimuksen ja sen tulkinnan kanssa. Viimeinen tulkinta ”Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista määräyksistä” ennen Operaatio PAX:a tehtiin vuonna 1983, kun moderneja herätemiinoja ostettiin sekä Neuvostoliitosta että Britanniasta. Tuolloin Nybergin tehtävänä oli henkilökuriirina viedä luonnos ulkoministeriöstä Ritarikadulta Pääesikuntaan Kaartin kasarmiin ja noutaa se sieltä takaisin. Uudelleentulkintaehdotuksen oli käsin kirjoittanut vara-amiraali Jan Klenberg.

Nyberg kertoo, että rauhansopimuksen uuden tulkinnan tavoittelu ei Berliinin muurin kaaduttua tuntunut tyydyttävältä menettelytavalta. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg oli maaliskuussa 1990 puolustusministeriön esitykseen antamassaan vastauksessa myöntänyt, että nopea kehitys osoittaa Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset rajoitukset vanhentuneiksi.

Oikeudellisen osaston päällikön Eero Kekomäen johtama toimikunta puolestaan selvitti muiden Pariisissa tehtyjen sopimusten kohtaloa.

Heti huhtikuussa Nyberg oli tilannut rauhansopimuksen historian parhaalta tuntijalta, eversti ja valtiotieteen tohtori Pekka Visurilta selvityksen Pariisin rauhan sotilaallisten määräysten synnystä ja niiden tulkinnan historiasta.

Nyberg tiesi, mitä Pariisin rauhansopimuksen 22. artiklassa lukee sopimuksen purkamisesta “Liittoutuneiden ja Liittyneiden valtojen sekä Suomen välisellä sopimuksella tai, sen jälkeen, kun Suomi on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi, turvallisuusneuvoston ja Suomen välisellä sopimuksella”.

Mutta Nyberg tulkitsi, että Saksassa tapahtuva kehitys avasi Suomelle mahdollisuuden päästä irti vanhentuneista rajoituksista: kaikki rauhansopimuksen Saksaan liittyvät määräykset ovat rauhansopimuksen ”III osassa”. Lisäksi Nybergin mukaan - 22. artiklasta huolimatta - oli ainoa rauhansopimuksen osa, joka sisältää säädöksiä määräysten muuttamisesta.

“III osan” otsikkona on “Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset”. Juuri niistä haluttiin eroon. Operaatio PAX oli syntynyt: Saksan tapahtumien dynamiikkaa käytettäisiin hyväksi.

Mutta Nyberg ei tiennyt, että talvisodan rauhansopimuksen 3. artiklan sisältö oli siirretty Pariisin rauhansopimukseen ja edelleen YYA-sopimukseen, jonka presidentti Koivisto halusi 21.10.1990 todeta vanhentuneeksi. Mutta ei presidentti voi mitenkään tulkinnallaan muuttaa rauhansopimuksen eikä YYA-sopimuksen artiklaa!

Tässä presidentti oli Koiviston ongelma, YYA-sopimuksen 4 artikla:

”Korkeat Sopimuspuolet vahvistavat Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvän sitoumuksen olla tekemättä mitään liittoja ja osallistumatta liittymiin, jotka ovat suunnatut toista Korkeata Sopimuspuolta vastaan.”

Nybergin ensimmäinen luonnos Operaatio PAX:sta oli päivätty 10. huhtikuuta 1990. Siinä Nyberg esitti olettamuksen, että Saksojen yhdistymisessä niin sanotuissa 2 + 4 -neuvotteluissa päädyttäisiin Saksan kanssa solmittavan rauhansopimuksen korvaavaan tulokseen ja että Neuvostoliitto joutuisi luopumaan yhdistyneen Saksan Nato-jäsenyyteen kohdistuvasta vastustuksestaan.

Pariisin rauhansopimus oli kuitenkin Suomen rauhansopimus, joten miten ihmeessä Saksojen yhdistymisellä voitaisiin muuttaa Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetun rauhansopimuksen 3 artiklaan sisältyvää Suomen sitoumusta ”olla tekemättä mitään liittoja”?

Nyberg kertoo kevään ja kesän aikana hioneensa Puolustusministeriön kansliapäällikön kenraaliluutnantti Aimo Pajusen avustajan tohtori Pauli Järvenpään kanssa taktiikkaa operaatio PAXin toteuttamiseksi. Jo toukokuussa oli hylätty mahdollisuus käyttää YK:n turvallisuusneuvostoa rauhansopimuksen Saksaan liittyvien rajoitusmääräysten muuttamiseen.

Rauhansopimuksen muuttamista YK:n turvallisuusneuvoston avulla oli pidetty epäkäytännöllisenä.

Kenraaliluutnantti Aimo Pajusen luona pidetyssä palaverissa oli keskusteltu presidentti Koiviston suhtautumisesta. Läsnä Nybergin lisäksi oli ylin sotilasjohto, puolustusvoimien komentaja, amiraali Jan Klenberg ja pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Gustav Hägglund sekä Pajusen avustaja, tohtori Pauli Järvenpää.

Kun Nyberg oli varmistunut sotilasjohdon tuesta ja neuvotellut Kekomäen kanssa, otti Nyberg asian esille Blombergin kanssa matkalla Osloon 28. elokuuta 1990. Mahdollisuus käsittelyyn YK:n turvallisuusneuvoston oli jo toukokuussa hylätty – sitä pidettiin epäkäytännöllisenä. Aika oli tehnyt tehtävänsä ja luonnos hiottiin nopeasti hallituksen päätökseksi.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

”Jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa: oli joko tiedusteltava rauhansopimuksen tarkeimpien allekirjoittajien eli Neuvostoliiton ja Britannian kantaa tai ilmoitettava Moskovalle ja Lontoolle hallituksen päätöksestä. Saksan yhdistymiskehityksen kiivas vauhti sai vaakakupin painumaan jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Kun Moskova päätettiin saattaa tapahtuneen tosiasian eteen, hankkeen salassapitoa oli entisistäänkin tiukennettava. Ehdotukseen lyötiin leima “erittäin salainen”, ja se jaettiin vastaanottajilleen numeroituina kappaleina 1. syyskuuta.”

George H. W. Bush ja Mihail Gorbatsov saapuivat lyhyellä varoitusajalla järjestettyyn kahdenkeskiseen huippukokoukseensa, joka pidettiin Helsingissä 9. syyskuuta 1990. Presidentti Koivisto päätti - iImoittamatta ulkoministeriölle - ottaa asian esiin Gorbatsovin kanssa. Koivisto oli määrännyt kansliapäällikkönsä Jaakko Kalelan pyytämään, että KGB:n residentti Feliks Karasjov ilmoittaisi tästä Gorbatsoville hänen neuvonantajansa Anatoli Tsernjajevin välityksellä.

Kun Kalela oli kysynyt Helsingissä Tsernjajevilta, oliko hän saanut viestin, tämä vastasi myöntävästi. Gorbatsov olisi valmis keskustelemaan asiasta, jos niin haluttiin. Mutta kuten Koivisto muistelmissaan kertoo, Gorbatsov oli niin uppoutunut Neuvostoliiton sisäiseen tilanteeseen, että Koivisto päätti olla ottamatta asiaa esille.

Asiakirjojen mukaan toimitettiin 17. syyskuuta 1990 päivätty ilmoitus CCCB/MOS on Moskovaan ja Lontooseen CCCB/LON, vaikka hallitus ei ollut mitään "päättänyt". Hallitus kokoontui presidentin esittelyyn vasta neljän päivän kuluttua eli 21.09.1990.

Miksi hallituksen kokouksessa mukana ollut oikeuskansleri Aalto ei tarkastanut kokouspöytäkirjaa? Miksi sen tarkasti apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vasta 30.11.1990, vaikka ei ollut edes mukana kokouksessa?

Lieneekö syy jo ennen hallituksen kokousta eli 17.9.1990 Moskovassa tapahtuneessa takaiskussa, jonka seurauksena Moskova päätettiin edelleen 21.9.1990 saattaa tapahtuneen tosiasian eteen.

Tajusiko oikeuskansleri Aalto, ettei Pariisin rauhansopimusta eikä YYA-sopimusta voi noin vain yksipuolisesti muuttaa?

Nyberg kertoo Moskovan takaiskusta (suora lainaus):

”Yllätys oli täydellinen, kun kävi ilmi, että myös MID – Neuvostoliiton ulkoministeriö – tiesi asiasta. Ohjeittensa mukaisesti – ja ilmoittamatta ennakolta asiaansa – suurlähettiläs Heikki Talvitie meni maanantaina 17. syyskuuta tapaamaan ensimmäistä varaulkoministeriä Juli Kvitsinskia. Tämä odotti Suomen suurlähettilästä rauhansopimuksen teksti pöydällään. Kun vastaanotto Lontoossakin oli viileä, Merikasarmi oli ymmällään. Britannian suurlähettiläs Neil Smith ilmoitti Blombergille tyytymättömyytensä Suomen tapaan informoida sopimuskumppaneitaan. Ja presidentinlinna vaikeni.”

Presidentiltä saamistaan tehtävistä Kalela ei ollut ilmoittanut edes ulkoministeriön johdolle.

Britannian ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö John Weston ilmaisi suurlähettiläs Ilkka Pastiselle tyytymättömyytensä ja paljasti, että brittien tietolähde oli Kvitsinski, joka oli 2 + 4 -ryhmän ulkoministerien viimeisessä ja ratkaisevassa kokouksessa Moskovassa 12. syyskuuta kertonut Britannian ulkoministerille Douglas Hurdille Suomen suunnitelmista. Talvitien mukaan Kvitsinski kertoi myöhemmin brittien ihmetelleen, aikoiko Neuvostoliitto sallia sen, että suomalaiset toteuttavat aikeensa.

Nyberg kirjoittaa, että tiedot, jotka oli aiemmin tarkoitettu neuvostojohdolle, päätyivät korkeille virkamiehille, jotka toimivat presidentin politiikkaa vastaan. Mutta ennen kuin Suomessa ehdittiin pohtia tätä asiaa, oli operaatio PAX vietävä läpi ja vastattava sitten Kvitsinskin yrityksiin saada Suomi vesittämään päätöksensä sisältö.

Tästä kertoo myös se, että Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa vielä 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Nyberg kirjoittaa (suora lainaus):

” Hallituksen 21. syyskuuta 1990 tekemä päätös sai kiittävän vastaanoton. Se oli ratkaisevaa operaatio PAXin menestykselle. Neuvostoliiton yrityksillä saada Suomi harkitsemaan asiaa uudelleen ja hyväksymään vapaaehtoisesti uusia rajoituksia ei ollut mitään mahdollisuuksia sen jälkeen, kun Koiviston päätöstä pidettiin yksimielisesti diplomaattisena riemuvoittona.”

Siis operaatio PAX vietiin presidentin esittelyssä hallituksen kokouksessa 21.10.1990 päätökseen ennen kuin Neuvostoliitto ehti julkisesti reagoimaan. Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus oli mukamas purettu samana päivänä annetuilla UM:n lehdistötiedotteilla nro 277 ja nro 278.

Koivisto mainitsee muistelmissaan, että oli vielä kerran 2. lokakuuta välittänyt kantansa Gorbatsovin tietoon Kalelan ja KGB:n Helsingin-residentin Karasjovin kautta. Karasjovin mielestä kysymys oli niin vähäpätöinen, että sitä oli tuskin edes esitelty Gorbatsoville eikä asiaa ollut sen takia aihetta ottaa esiin Etykin tulevassa huippukokouksessa Pariisissa.

Asia ei ollut ollenkaan vähäpätöinen, sillä sopimuksia ei niin vaan yksipuolisesti - sopimuksen vastaisesti - muutella.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

”Kvitsinskin reaktio Suomen hallituksen päätökseen, jonka Talvitie välitti, oli suositus, ettei mitään pitänyt tehdä yksipuolisesti. Kvitsinski käytti koko rekisterinsä saadakseen Blombergin vakuuttumaan siitä, ettei Suomi voinut ehdoitta vapautua maanpuolustustaan koskevista rajoituksista.”

Nyberg kertoo (suora lainaus):

”KGB:n residentti Karasjov antoi Kalelalle neuvon, että ulkoministeri Paasion oli keskusteltava asiasta Sevardnadzen kanssa edessä olevalla Moskovan-vierailullaan. Piste lyötiin lopuksi noottien vaihdolla. Ulkoministerit Paasio ja Sevardnadze totesivat 15. marraskuuta, että asia oli loppuun käsitelty, ja Suomi vastasi 21. marraskuuta Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin. Suomi toisti ilmoituksensa, että Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina. Noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen.”

Noottien vaihdosta ei tiedotettu julkisuuteen, koska Suomen oli nootissaan tunnustettava, että Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus eivät ole vanhentuneet eli Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan perusteet pysyvät muuttumattomina.

Lisäksi nootit leimattiin salaisiksi.

Suomi vastasi 21. marraskuuta Neuvostoliiton 6. marraskuuta jättämään noottiin. Ennen Suomen vastaamista Blombergin oli vastattava Kvitsinskin vaatimuksiin joutuessaan Kvitsinskin painostuksen kohteeksi Moskovassa 16. lokakuuta. Blomberg pitää tuota matkaa yhtenä kaikkein hankalimmista urallaan.

Nyberg kertoo (suora lainaus):

“LOPPUUN KÄYTETTY” RAUHANSOPIMUS

"Jälkeenpäin on myönnettävä, ettei virkamiesjohto eivätkä poliittiset esimiehemme tienneet, millainen odottamaton poliittinen räjähdelataus sisältyi rauhan­sopimuksen muuttamiseen. Lehdistöä kiinnosti talven ja kevään aikana pelkästään “vanhentunut” yya-sopimus eikä Pariisin rauhansopimus, jonka moniportaiset määräykset tunnettiin huonosti. Mutta kun presidentti Koivisto muutti yllätysiskulla rauhansopimusta, innostus ei tuntenut rajoja.

Ja seuraukset olivat arvattavissa – eteenpäin samalla tiellä, seuraava tehtävä on Karjalan saaminen takaisin, tietysti rauhanomaisella tavalla, muuttamalla vielä kerran Pariisin rauhansopimuksen määräyksiä.”

Syksyn aikana Nyberg oli tavannut oikeudellisen osaston eläkkeelle jääneen päällikön Paul Gustafssonin, joka oli kuohuksissaan Operaatio PAXin takia. Gustafsson oli antanut ulkoministeriön ja sen virkamiesten kuulla kunniansa: “Ei rauhansopimuksia voida tuolla tavalla muutella. Kuka idiootti … ”

PARIISIN RAUHANSOPIMUKSEN JÄLKIPUINTIA

Venäjän suurlähetystö katsoi asiakseen jo 1992 viitata Pariisin rauhansopimuksen “fascisminluontoiset järjestöt” kieltävään artiklaan, kun yltyvä keskustelu Karjalasta herätti levottomuutta Moskovassa, nimittäin Moskovassa ei oltu valmiita luopumaan rauhansopimuksen käyttämisestä välineenä, jonka avulla voitaisiin tarvittaessa vaikuttaa Suomen politiikkaan.

Neuvostoliitto siis katsoi, että Pariisin rauhansopimus on edelleen voimassa.

On sanottu, että Venäjä olisi tarjonnut Karjalaa takaisin, mutta presidentti Koivisto ei lämmennyt ajatukselle. Onko Pariisin rauhansopimuksen yksipuolisen lakkauttamisen kaatumisessa syy siihen, miksi Ulkoministeriö vaikenee Karjalan palauttamismahdollisuudesta? Rauhansopimuksen lakkauttamisen kaatuminen oli arka asia.

Nyberg muistelee jälkipuintiakin (suora lainaus):

”Vanhan ajattelun jäänteitä lienee yhä väreillyt Tehtaankadulla, kun suurlähetystön edustajat viittailivat edelleenkin Pariisin rauhansopimuksen määräyksiin. Ulkoministeriö kieltäytyi keskustelemasta rauhansopimuksesta, mutta joutui tammikuussa 1994 vastaamaan Venäjän suurlähetystön noottiin.”

Kokemäellä 5.4.2024

Jorma Jaakkola
Kokoomuksen jäsen numero 69267
044-230 2707

Voit lähettää viestisi sähköpostiini klikkaamalla sinistä linkkiä: "Ota yhteyttä"

Voit jakaa kotisivujeni tietoa ystäville alla olevilla sosiaalisen median linkeillä.