LISÄÄ KUNTIEN TOIMINTAAN LIITTYVIÄ EY-MUKAUTUKSIA

Rooman sopimukseen kuului sosiaalipolitiikkaa koskeva pöytäkirja. Pöytäkirja sisällytettiin joulukuussa 1991 Maastrichtin sopimukseen, jolloin pöytäkirjaan lisättiin Kansanterveys.

Kyse oli pääomien ja palveluiden vapauttamisesta, jotta ylikansallinen sijoittaja pääsee rahastamaan kansallisvaltioita.

DOKUMENTIT RAHASTAMISESTA

Dokumentti 1:

”LUONNOS
EI JULKISUUTEEN
16.4.1993

EY-JÄSENYYSNEUVOTTELUT; SOSIAALIPOLITIIKKA”

Muistion sivu 3:

”Maastrichtin sopimus

Maastrichtin sopimuksen johdanto-osassa korostetaan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen merkitystä ja yhteisön periaatteissa vahvistetaan tavoitteeksi myös korkea työllisyyden ja sosiaalisen suojelun taso.
Sosiaalipolitiikkaa koskevia perusartikloja Maastrichtin sopimus ei kuitenkaan merkittävästi muuta. Kansanterveys otetaan uutena alana yhteistyön piiriin. ”

Toinen sitaatti ko. muistiosta:

”Maastrichtin sopimukseen sisältyy myös kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymä sosiaalipolitiikkaa koskeva pöytäkirja."

Huomattakoon, että Suomen eduskunta tuli hyväksyneeksi Maastrichtin sopimuksen hallituksen luottamuslauseäänestyksessä 18.3.1992, vaikka Maastrichtin sopimus oli suomeksi luettavissa vasta vuotta myöhemmin.

Dokumentti 2:

RAHOITUSPALVELUT

Asiakirja:

”KPO 20/kv 8.2.1993 LUOTTAMUKSELLINEN

SUOMEN EY-JÄSENYYSNEUVOTTELUTAVOITTEET

Palveluiden vapaa liikkuminen
Rahoituspalvelut”

Kohta 2:

”2. Direktiivi luottolaitosten suurten vastuiden seurannasta ja valvonnasta ”

Dokumentti 3:

KUNTARAHOITUS

Mikä kuntarahoitus?

EY-virkamiesneuvottelijoiden muistio, joka liittyy Kuntarahoitukseen:

"SUOMEN EY-NEUVOTTELUJEN TILANNE 18.6.1993"

Kohdassa:

"2. Palveluiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus
- Suomi hyväksynyt 8.6. yhteisön acquis'n Kuntarahoituksen osalta "

Ulkomaalaistaustainen Kuntarahoitus velkaannuttaa kunnat

Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi oli Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 25.2.2012 huolissaan, että Kuntarahoitus saa vakavaraisuuteensa erivapauksia pankkeihin nähden. Lähes kaikki kuntarahoituksen varainhankinta on ulkomaalaista rahaa.

EY-ministeriryhmän pöytäkirjat

Pöytäkirjasta nro 2/93 21.1.1993 löytyy kohdasta kolme teksti:

"Keskusteltiin aluepoliittisista neuvottelutavoitteista (muistio 18.1.1993) Kososen suorittaman esittelyn pohjalta."

Kokouksessa oli läsnä myös sisäministeri Mauri Pekkarinen. Toimistopäällikkö Eikka Kososen esittelemän muistion sivut ovat alempana olevina kuvina .

Seuraavan kerran EY-aluepoliittiset neuvottelutavoitteet olivat esillä kokouksessa nro 8/93 1.6.1993.

Pöytäkirjan mukaan sisäministeri Pekkarinen ei ollut kokouksessa mukana.
Toimistopäällikkö Eikka Kosonen esitteli 3-sivuisen englanninkielisen muistion, jonka mukaan Suomi jaettaisiin erilaisiin aluetukiin.

EY-ministeriryhmän pöytäkirjan kohdassa 4 lukee:

" Ministeriryhmälle oli jaettu luonnos Suomen positiopaperiksi aluepoliittisissa kysymyksissä (25.5.1993). Aiheesta käydään tarkempi keskustelu ministeriryhmän seuraavassa kokouksessa, jolloin mukana tulisi olla myös sisäasiainministerin ja tavoitteena perustelujen kehittäminen vaatimuksillemme."

Asiaa ei kuitenkaan käsitelty kokouksessa nro 9/93, vaan vasta kokouksessa 10/93 26.7.1993, jossa Eikka Kosonen esitteli 20-sivuisen englanninkielisen monistenipun.
Monisteiden joukossa oli kartat NUTS II ja NUTS III.

NUTS-tavoitteiden (18.1.1993) ja -karttojen (22.7.1993) kuvat puuttuvat vielä....

Hallituksen esitys 135 -1994 (=EU-liittymislaki)

Laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

ISSN 0783-9820
PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1994

Kuvat puuttuvat vielä....

Kuva sivuilta 48 ja 49:

Kuva sivulta 50:

Kuva sivuilta 51 ja 52:

Edellä olevat sivut word-tekstinä Liittymislakiesityksessä HE 135 - 1994

"Nide I

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Nide II - Sopimus Norjan, Itävallan. Suomen ja Ruotsin liittymisestä Euroopan unioniin

ISSN 0783-9820
PAINATUSKESKUS OY, HELSINKI 1994"

Sama lakiesityksen HE 135 - 1994 vp tekstinä em. sivuilta 48-52:

5.1.4. Alue- ja rakennepolitiikka

Yleistä

Unionin eräänä perusajatuksena on kilpailun lisäämisen ja markkinoiden laajentamisen ohella yhteisön sisäinen solidaarisuus. Käytännössä tämä merkitsee yhteisön heikompien osien - maiden, alueiden ja sosiaaliryhmien – kehityksen tukemista yhteisin toimenpitein. EY:ssä tätä kutsutaan yhteisön taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden eli koheesion vahvistamiseksi. EY:n aluepoliittinen toiminta on keskeinen osa koheesiopolitiikkaa.

Yhteenkuuluvuutta pyritään ensi sijassa vahvistamaan yhteisön omilla rakennepoliittisilla keinoilla, joista keskeisiä ovat niin sanotut rakennerahastot, koheesiorahasto sekä Euroopan investointipankki. Valtaosa näiden rahoituksesta suunnataan alueellisten kehityserojen tasoittamiseksi. Nämä rakennepoliittiset toimet muodostavat EY:n yhteisen aluepolitiikan ytimen. Pyrkimyksenä on myös lisätä aluepoliittisen näkökulman huomioon ottamista yhteisön muilla toimintalohkoilla, esimerkiksi maatalouspolitiikassa, teollisuuspolitiikassa, liikenne- ja energiapolitiikassa koulutus- ja tutkimuspolitiikassa sekä ympäristöpolitiikassa.

Tärkeä liittymä on EY:n aluepolitiikan ja kilpailupolitiikan välillä. Näitä yhdistää yritysten aluetuki, joka on tärkeä aluepolitiikan keino, mutta jota myös pyritään rajoittamaan kilpailupoliittisista syistä. Yritystukien merkitys on erityisen suuri kansallisessa aluepolitiikassa ja jäsenmaiden tähän käyttämät varat ylittävätkin moninkertaisesti yhteisön aluepoliittisen yritystuen. Komissiossa kansallisen aluepolitiikan valvonta kuuluu kilpailupolitiikan piiriin. Valvontasäännöstö mahdollistaa voimakkaamman luen köyhissä maissa ja köyhillä alueilla koheesiotavoitteiden mukaisesti.

Aluepolitiikka on nykyään EY:n merkittävimpiä toimintalohkoja. Rakennepoliittisen rahoituksen osuus yhteisön talousarviosta on noin 30 prosenttia; vain maatalouden osuus on suurempi. Aluepolitiikan merkityksen kasvu on kuitenkin uusi ilmiö, ja liittyy läheisesti sekä EY:n laajenemiseen että integraation syvenemiseen.

Yhteisen aluepolitiikan tarve nousi esille 1970-luvun puolivälissä yhteisön ensimmäisen laajentumisen seurauksena. Varsinkin Irlannin liittyminen yhteisöön lisäsi alueellisia kehityseroja, mikä johti Euroopan aluekehitysrahaston perustamiseen vuonna 1975. Rahasto toimi alussa lähinnä jäsenmaiden aluepolitiikan rahoittajana aloitteen säilyessä jäsenmailla.

Kreikan, Espanjan ja Portugalin liittyminen yhteisön jäseniksi 1980-luvulla laajensi merkittävästi yhteisön alikehittyneitä alueita. Yhteisöön syntyi selkeä alikehittynyt osa, joka koostui Välimeren alueista sekä Irlannista. Samaan aikaan käynnistettiin kunnianhimoinen ohjelma sisämarkkinoiden luomiseksi yhteisöön vuoden 1992 loppuun mennessä. Markkinoiden avautumisen uskottiin pidemmällä aikavälillä tasoittavan alueellisia eroja, mutta se edellyttäisi panostuksia heikompien alueiden kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Aluepolitiikan nykyinen perusta hyväksyttiin vuoden 1986 yhtenäisasiakirjassa. Siinä luotiin puitteet sisämarkkinaohjelman tehokkaalle toteuttamiselle ja siihen sisällytettiin taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevat määräykset. Käytännössä aluepolitiikkaa tehostettiin niin sanotulla rakennerahastouudistuksella vuonna 1989. EY:n rakennerahastojen toimintaa yhteensovitettiin ja niiden voimavarat päätettiin kaksinkertaistaa vuoteen 1993 mennessä. Varat oli määrä kohdentaa yhtenäisin perustein koko yhteisössä ja rahoitusta suunnattaisiin entistä määrätietoisemmin kaikkein heikoimmin kehittyneille alueille.

Yhteenkuuluvuuden merkitystä korostetaan entisestään Maastrichtin sopimuksessa. Perusteena, mainittiin nyt lähinnä suunnitellun talous- ja rahaliiton aiheuttamat kehityspaineet yhteisön heikoimmilla alueilla. Rakennerahastojen toiminnan ja voimavarojen vahvistamisen lisäksi päätettiin perustaa erityinen koheesiorahasto auttamaan yhteisön heikoimmin kehittyneitä maita Espanjaa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia saavuttamaan talous- ja rahaliiton ehdot.

Rakennerahastot ja muut aluepolitiikan rahoituslähteet

Rakennerahastouudistuksessa EY:n kolmen rakennerahaston, Euroopan aluekehitysrahaston; Euroopan Sosiaalirahaston ja Euroopan maatalouden; tuki- ja ohjausrahaston ohjausosaston - toimintaa yhteen sovitettiin. Rahastot jatkavat toimintaansa itsenäisinä, vaikka niiden toimintaperiaatteita yhtenäistettiin. Rakennerahastot eivät nimestään huolimatta ole varsinaisia rahastoja, vaan ne saavat varansa suoraan EY:n talousarviosta. Kaikki kolme rahastoa myöntävät pelkästään avustuksia.

Rahastojen merkitys aluepoliittisena rahoittajana vaihtelee. Aluekehitysrahaston nimenomaisena tehtävänä on yhteisön alueellisten kehityserojen vähentäminen. Muiden rahastojen luonne ei ole samalla lailla pelkästään aluepoliittinen, mutta niidenkin, varoista pääosa suuntautuu yhteisön heikoimmille alueille.

Vaikka uudistus suoranaisesti koski vain rakennerahastoja, pyrkimyksenä oli saattaa myös muut EY:n rahoituslaitokset saman yhteensovittamisen piiriin. Tärkein näistä on Euroopan investointipankki, joka on merkittävä rakennerahastohankkeiden osarahoittaja.

Rakennerahastojen toiminnan vaikuttavuutta pyrittiin lisäämään keskittämällä niiden tuki viiteen yhteiseen tavoitteeseen. Tavoitteet ovat:

Tavoite 1 heikoimmin kehittyneiden alueiden kehitys- ja rakenteellinen sopeuttaminen. Sitä vastaa Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta tavoite 6: erittäin harvaan asuttujen alueiden kehitys ja rakenteellinen sopeuttaminen

Tavoite 2 teollisuuden taantumisesta kärsivien alueiden, raja-alueiden tai alueen osien (mukaan lukien työvoima-alueiden ja kaupunkimaisten taajamien) uudistaminen

Tavoite 3 pitkäaikaistyöttömyyden torjuminen ja nuorten sekä sellaisten henkilöiden, jotka ovat vaarassa joutua työmarkkinoiden ulkopuolelle, työelämään siirtymisen helpottamiseksi

Tavoite 4 työntekijöiden, teollisiin muutoksiin ja tuotantojärjestelmien kehitykseen sopeuttamisen helpottaminen

Tavoite 5 maaseudun kehityksen edistäminen a) nopeuttamalla yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistettaessa maatalouden rakenteiden mukauttamista b) helpottamalla maaseutumaisten seutujen kehitystä ja rakenteellista mukauttamista

Tavoitteet 1 (heikoimmin kehittyneet alueet), 2 (taantuvat teollisuusalueet) ja 5 b (maaseudun kehittäminen) ovat luonteeltaan alueellisia ja niihin suunnatut varat muodostavat EY:n aluepoliittisen rahoituksen ytimen. Niitä varten on määritelty maantieteelliset tukialueet: 1, 2, 5 b. Muut tavoitteet ovat horisontaalisia ja koskevat työttömyyden torjumista (tavoite 3) sekä teollisuuden (tavoite 4) ja maatalouden (tavoite 5a) rakennemuutoksen edistämistä. Niidenkin rahoitus kohdentuu suurelta osin edellä mainituille tukialueille.

Jäsenyysneuvotteluissa sovittiin uudesta alueellisesta tavoitteesta 6, jota koskee erittäin harvaan asuttuja alueita. Tätä tavoitetta on tarkoitus soveltaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Rakennerahastouudistuksen myötä siirryttiin tukitoimien hallinnoinnissa vuosittaisesta tapauskohtaisesta käsittelystä laajempiin useampivuotisiin toimenpideohjelmiin. Tavoitekohtaisten ohjelmien laadinta on edellytys tuen saannille. Tavoitteita 1 (6), 2 ja 5 b koskevat ohjelmat laaditaan alueittain, muut ovat valtakunnallisia. Tämän tyyppinen järjestelmä edellyttää tuen tehokasta seurantaa ja arviointia.

Rahastojen hallinnon yleisenä periaatteena on alueellisten, kansallisten ja yhteisön viranomaisten välinen yhteistyö eli niin sanottu partnership-periaate. Tämä koskee ohjelmoinnin ja seurannan kaikkia vaiheita.

Rahoituksen saaminen rakennerahastoista edellyttää kansallista osarahoitusta. EY edellyttää että sen myöntämä rahoitus muodostaa nettolisän jäsenmaan asianomaisiin julkisiin menoihin (niin sanottu additionaliteetti- tai lisäysperiaate. Tämän valvontaa tehostetaan vastaisuudessa. Osa rahastojen varoista (noin 9 prosenttia) varataan yhteisön aloitteesta ja näkökulmasta käynnistettäviin ohjelmiin. Myös nämä yhteisön aloitteet on tarkoitettu ensisijaisesti tukialueita varten. Toimenpideohjelmien laadinta ja toteuttaminen tapahtuu alueiden ja jäsenmaiden toimesta.

Aluesuunnittelu

Komissio on 1980-luvun loppupuolelta pyrkinyt laajentamaan yhteisön aluepolitiikan sisältöä alueellisen suunnittelun suuntaan. Tätä perustellaan ensisijaisesti suunnittelukysymysten kansainvälistymisellä. Komission taholta painotetaan toiminnan selvitysluonnetta. Komissio laatii koko Euroopan kattavia alueellisia arvioita, joita kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset voivat käyttää hyväksi omassa suunnittelussaan. Komissio ei pyri kehittämään omaa aluesuunnittelupolitiikkaa, joskin arvioita on tarkoitus hyödyntää EY:n eri politiikkalohkojen kehittämisessä.

Kansallisen aluepolitiikan valvonta EY:ssä

Kansallisen aluepolitiikan valvonta kohdistuu vain alueelliseen yritystukeen, ja se on osa EY:n harjoittamaa yleistä valtiontuen valvontaa. Siten esimerkiksi kuntien valtionosuusjärjestelmä kantokykyluokituksineen samoin kuin julkisten investointien suuntaaminen alueellisin perustein ovat täysin kansallisesti päätettävissä.

Valvonnalla pyritään yhtenäistämään eri maiden tukipolitiikkaa kilpailuedellytysten yhtenäistämiseksi sekä yleensä vähentämään yritystukien myöntämistä tuotannon ja taloudellisten voimavarojen käytön tehostamiseksi.

Valtiontuesta määrätään Rooman sopimuksen 92-94 artiklassa. Näitä perusmääräyksiä täydentää laaja tulkintaohjeisto, joka pääosin ei ole oikeudellisesti sitova. Käytännössä sillä on kuitenkin vahva asema, koska komissiolla on laaja itsenäinen harkintavalta kilpailupoliittisissa kysymyksissä. Komissiossa kilpailuasioista vastaa pääosasto IV. Viimekädessä artiklojen tulkintakäytäntö synty komission ja EY:n tuomioistuimen päätösten kautta.

Komission tulee seurata ja arvioida jäsenmaiden kaikkia valtiontukijärjestelmiä Lisäksi jäsenmaiden on ilmoitettava komissiolle kaikki suunnitellut uudet tuet ja voimassa oleviin tukijärjestelmiin tehtävät muutokset. Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä tukijärjestelmiä että suurempia erillisiä tukitapauksia. Tukea ei saa myöntää ennen komission hyväksymistä. Alemmantasoisin säädöksin on yleistä ilmoitusvelvoitetta hieman rajattu ja käsittelymenettelyjä tarkennettu.

Jos komissio epäilee, että myönnetty tai suunniteltu tuki voi vääristää kilpailua, se voi käynnistää tutkintamenettelyn. Mikäli komissio havaitsee, että tuki ei sovellu yhteismarkkinoiden toimintaan, sen tulee määrätä tuki lopetettavaksi tai muutettavaksi. Jollei jäsenmaa noudata komission päätöstä, voidaan asia viedä yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi. Myös ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi aiheuttaa rankaisutoimenpiteitä.

Valvonnan painopiste on käytännössä suuryritysten ja kilpailun kannalta herkkien toimialojen tuessa, kun taas seula on huomattavasti väljempi pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettävän tuen osalta. Vastedes tultaneen kiristämään erityisesti rikkaampien jäsenmaiden tukipolitiikan valvontaa koheesiotavoitteen tukemiseksi.

Neuvottelutulos

Suomen tavoitteena jäsenyysneuvotteluissa oli, että Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat sekä Kuusamon seutukunta ja eräät muut, edellä mainittuihin alueisiin rajoittuvat. seutukunnat nimettäisiin rakennerahastojen tavoitteen 1 mukaisiksi kohdealueiksi.

Suomi esitti myös, että alueet, jotka täyttävät rakennerahastojen tavoitteiden 2 ja 5 b edellytykset tulisi nimetä näiden tavoitteiden mukaisiksi rakennerahastojen tuen kohdealueiksi. Lisäksi Suomi edellytti, että maamme vaikea taloudellinen tilanne ja korkea työttömyys tulisi ottaa asianmukaisesti huomioon, kun EY:n komissio, tekee päätöksiä tavoitteiden 3 ja 4 mukaisista tuista.

Jäsenyysneuvotteluissa sovittiin, että Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnat sekä kahdeksan seutukuntaa nimettiin uuden tavoitetta 1 vastaavan tavoitteen 6 kohdealueiksi. Uusi tavoite 6 täydentää tavoitteen 1 bruttokansantuotetta koskevaa edellytystä niin että sen kohdealueiksi nimettiin alueita, joiden asukastiheys on enintään kahdeksan asukasta neliökilometriä kohti.

Tavoite 6 on tarkoitettu erittäin harvaan asuttujen alueiden kehittämiseen ja rakenteellisen sopeuttamisen edistämiseen. Suomessa alueilla asuu noin 840000 asukasta eli 16,6 prosenttia väestöstä.

Neuvotteluissa sovittiin edelleen, että Suomi voi saada vuosina 1995-1999 yhteensä 1704 miljoonaa ecua (noin 10,7 miljardia markkaa) tukea rakennerahastoista. Tuki jakautuu eri vuosille siten, että se on keskimäärin 341 miljoonaa ecua vuodessa ollen ensimmäisenä vuonna 315 miljoonaa ecua ja viimeisenä vuonna 366 miljoonaa ecua. Rahamäärään sisältyy tavoitteeseen 6 saatava tuki, keskimäärin 102 miljoonaa ecua (noin 641 miljoonaa markkaa) vuodessa. Summat eivät ole lopullisia vaan suuntaa-antavia.

Neuvotteluissa ei sovittu yksityiskohtaisesti tavoitteiden 2 ja 5 kohdealueista tai tavoitteiden 2, 3, 4, 5a ja 5b tavoitekohtaisista rahamääristä. Suomi tekee niistä esityksen komissiolle.

Vaikutukset Suomelle

EU-jäsenyys vaikuttaa sekä suorasti että epäsuorasti maassa harjoitettavaan aluepolitiikkaan. Suorat vaikutukset syntyvät aluepolitiikkaa koskevien EY:n sääntöjen ja järjestelmien kautta. Epäsuorat vaikutukset syntyvät valtiontalouden, toimintaympäristön ja yleisen alueellisen kehityksen muutosten kautta, jotka vaikuttavat aluepolitiikan kehittämisedellytyksiin ja -tarpeeseen.

EY:n valtiontukisäädöstö sisältyy sellaisenaan ETA-sopimukseen. Lisäksi sopimukseen sisältyy yhteinen julistus muun muassa harvan asutuksen huomioon ottamisesta kansallisten tukialueiden hyväksyttävyyttä arvioitaessa. Tuen valvontaa varten luotiin rinnakkaisjärjestelmä EFTA-maita varten. EFTA-maan liittyessä unioniin toimivalta valtiontukien valvontaa koskevissa kysymyksissä siirtyy EFTAn valvontaviranomaisella komissiolle.

EY:n rakennepolitiikan toimintaperiaatteet lisäävät tarvetta vahvistaa aluehallinnon roolia alueellisessa kehittämistyössä. Tätä varten ei ole mitään EY:n säädöstöä, joten ratkaisut on tehtävä kansallisella tasolla. Alueiden kehittämisestä annetulla lailla (1135/93) aluetason kehittämisvastuu on siirretty lääninhallituksilta maakuntien liitoille ja niiden edellytyksiä hoitaa tätä tehtävää on vahvistettu.

Alue- ja rakennepolitiikan hallinnointiasiat on otettava huomioon valtion valmistelu- ja päätöksenteko-organisaatiossa. Rakennerahastoista saatavan tuen turvaamiseksi on päätettävä siitä, miten rakennerahastojen tavoitteisiin liittyvien alueellisten ja valtakunnallisten kehittämisohjelmien valmistelu, toteutus, seuranta ja hallinnointi järjestetään alueilla ja keskushallinnossa. Lisäksi on sovittava rakennerahastotuen budjetointi- ja maksatusjärjestelyihin liittyvistä kysymyksistä. Ahvenanmaan maakunnassa aluepolitiikka kuuluu itsehallintolain mukaisesti maakunnan toimivaltaan."

Edellä on Suomen EU-liittymislakiin kirjoitettu kohta Alue- ja rakennepolitiikka kokonaisuudessaan.

Kokemäellä 14.4.2024

Jorma Jaakkola, Kokemäki
Kokoomuksen jäsen numero 69267
044-230 2707

Voit lähettää viestiä sähköpostiini klikkaamalla sinistä linkkiä

"Ota yhteyttä"

Voit jakaa tietoa kotisivustani alla olevien sosiaalisen median linkkien avulla.