Perustuslain EU-mukautus

PERUSTUSLAIN EU-MUKAUTUS

Tämä selvitys on nykyisille Suomen kansanedustajille ja kansalaisille, jotka eivät tiedä 1990-luvun tapahtumista, jotka liittyvät Suomen perustuslakiin.

Kysymyksessä on valtiopetos, rikos, joka ei vanhene.

Lähde: Suomen laki I 1989:

"Rikoslaki
8 Luku" (sivu 1447):

"1§ Vanhentumisesta"

"Syyteoikeus rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen vapausrangaistus, ei vanhennu."

"11 Luku. Valtiopetoksesta" (sivu 1449):

"2 §. (21.4.1894) Joka, aikoen: "

Kohta:

"3) laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa hallitusmuodon, tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."

"12 Luku. Maanpetoksesta" (sivu 1451):

"6 §. (18.10.1939/343) Jos se, jolle Suomen puolesta on uskottu sopimuksen tekeminen tai siitä neuvotteleminen vieraan valtion kanssa, tahallansa väärinkäyttää tätä luottamusta Suomen ilmeiseksi vahingoksi; rangaistakoon [kuritushuoneella] määräajaksi tai elinkaudeksi."

Seuraava sitaatti on merkittävä paljastus Suomen perustuslain sopeuttamisen tarpeesta yhdentyvään Eurooppaan; Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki:

"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa.”

Sitaatti kertoo Euroopan yhdentymisen tavoitteet Suomen Hallitusmuodon 2 §:n vastaisesti. Suuri kysymys on:
Miten on mahdollista, että Suomi luopui täysivaltaisuudestaan; Hallitusmuodon 2 §:ään kirjoitetusta lainsäädäntövallasta, toimeenpanovallasta ja tuomiovallasta?

Valtiopetoksesta seuraa tosiasia, että Suomen liittyminen EU:n jäseneksi on petos.

Selvitykselläni haluan hakea myös oikeutta 1990-luvun lamassa velkavankeuteen ja takausvastuuseen joutuneille, työttömiksi joutuneille, pankkitukea maksamaan joutuneille veronmaksajille ja julkisen sektorin palvelusten leikkauksista kärsineille sekä valtionvelkaa maksaville - vielä syntymättömillekin suomalaisille.

Suomella ja Ruotsilla oli oikeudellisesti aivan samanlaiset EMU-varaumat, mutta miksi Ruotsi saa katsella sivusta euro-kriisin pelastamista?

Suomen taloudellinen tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä kuin mitä 1990-luvun lamassa koettiin.
Onko pankkien pelastaminen euro-kriisissä asia samanlaista velallisen kyykytystä kuin 1990-luvun lamassa?

On syytä korostaa, ettei tämä selvitys ole EU-kriittinen, koska kritisoinnin kohteena on Suomen korkeimman valtiojohdon tekemä valtiopetos.

Selvitykseni on myös kunnianosoitus sotiemme sankarivainajille ja sotaveteraaneille, jotka pelastivat Suomen itsenäisyyden. Sodassa mukana olleelle presidentti Mauno Koivistolle en kuitenkaan tätä kunnianosoitusta anna, sillä ulkopoliittisilla määräyksillään Koivisto tuhosi Suomen Hallitusmuodon 2 §:ään kirjoitetun vallan kolmijaon.

Selvitykseni antaa vastauksen muutamiin kysymyksiin.
Professori Tuomas Ojanen ja valtiosihteeri Raimo Sailas ihmettelevät; miksi perustuslakivaliokunta toimii kenttäoikeutena.
Käräjätuomari Jussi Nilsson ihmettelee; miksi tuomioistuinlaitos on alistettu eliitin tahtoon?
Yle uutisoi 24.3.2013 Korkeimman oikeuden puheenjohtaja Pauliine Koskelon haastattelun: ”KKO:n presidentti: Tuomioistuimet eivät ole täysin riippumattomia”

Lisäksi muutamat kansalaiset ihmettelevät,
- miksi presidentti Koivisto järjesti oikeuspoliittisen seminaarin 6.5.1992 ja miksi seminaarin asiakirjat on julistettu salaisiksi?
- miksi Suomen pankkeja ei 1990-luvulla pelastettu pelastamalla lainaa ottaneet yrittäjät Ruotsin mallilla?
- miksi virkamies ja tuomari eivät noudata lakia?
- miksi eduskunta ei ota käsittelyynsä velallisen aseman epäkohtia parantavaa lainmuutosta?

Euro-kriisitilanteessa Suomen kannalta merkittävimmät kysymykset ovat:
Miksi Korkein Hallinto-oikeus kovensi UM:n salaisen EMU-varaumapöytäkirjan salassapitoargumentteja?
Miksi Ruotsi saa sivusta katsella euro-kriisin pelastamista?

Presidentti Koiviston oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjojen salaamispäätöksen lisäksi allekirjoittaneella on henkilökohtainen kokemus siitä, että Korkein hallinto-oikeus kovensi Ulkoministeriön salaisen EMU-varaumakokouksen pöytäkirjan salassapitoargumentteja suojellakseen valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä presidentti Koivistoa ja muutamia ministerejä. Kysymyksessä oli Suomen markan hävittäminen Hallitusmuodon 72 §:stä ilman lakia. Siis perustuslain laiton muuttaminen.

Olen näiden kahden salaamisen asianosaisena olen vuodesta 1998 lähtien aktiivisesti tutkinut Suomen lähihistoriaa. Jo aikaisemmin vuonna 1989, kun Taloudellinen Tiedotuskeskus postitti julkaisuja opettajille. Saamiani julkaisuja lukiessani tunsin ”palaneen käryä” siitä, kaikki ole sitä, mitä näyttää.

Kaikilla edellä olevilla ihmettelyillä on yhteisenä nimittäjänä Suomen päätöksenteon valtiosääntöoikeudellinen laittomuus Euroopan yhteisöjen jäsenyyspäätöksenteossa 1990-luvun alussa. Lukijalle lienee yllätys, että laittomuus tapahtui jo vuonna 1992 ETA-jäsenyyttä käsiteltäessä?

Koska Suomen Hallitusmuodon 33 §:n mukaan presidentti määräsi ulkopolitiikasta, Suomen ETA-, EY- ja EU-jäsenyyden päätöksenteko ja törkeä valtiopetos henkilöityvät juuri presidentti Koivistoon.

Koivisto itse tunnustaa valtiosäännön uudistamisensa muistelmissaan Kaksi kautta, 1994, sivulla 436:

”Vuoden 1994 valtiopäivien avajaisissa 8. helmikuuta tarkastelin päättymässä olleiden kahden toimikauden aikana valtiosääntökysymyksissä tehtyä uudistustyötä. Tullessani valituksi presidentin tehtävään olin ilmoittanut pyrkiväni kehittämään valtiosääntömme parlamentaarisia piirteitä. Tämä olikin toteutunut.”

Oman lisänsä lähihistoriaan toi Seppo Lindblom, joka 6.3.2013 julkaisi kirjan ”Huojuva tasavalta”. Kirjaan haastateltu presidentti Mauno Koivisto katuu 1980-luvun alussa käynnistämäänsä presidentinvallan kaventamishanketta.

Lukijat varmaankin hämmästelevät Koiviston katumista jo 1980-alussa käynnistämästään presidentin vallan kaventamishankkeesta, sillä vasta viime vuosinahan presidentin vallan kaventaminen on ollut uutisoinnissa.

Tosiasia on, että presidentin vallan kaventaminen ei ole presidentti Koiviston raskain taakka, vaan keinot, joilla Koivisto presidenttikausinaan vaikutti Suomen valtiosäännön muuttamiseen laittomalla tavalla.

Koiviston suunnittelemaan valtiosääntöuudistukseen siis liittyy valtiopetos. Valtiopetos tarkoittaa perustuslain muuttamista laittomalla tavalla. Valtiopetos on rikos, joka ei koskaan vanhene.

Suomen Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ään kirjoitettu vaikeutettu perustuslainsäätämisjärjestys ja Hallitusmuotoon kirjoitetut pykälät olivat presidentti Koivistolle ongelmana pyrkimyksissä yhdentyvään Eurooppaan.

Koivisto kuvitteli voivansa presidentin valtaoikeuksia määrittävään Hallitusmuodon 33 §:ään lisätyillä vippaskonsteilla hävittää valtiolliseen suvereniteettiin vaikuttavat Hallitusmuodon 1 §:n, 2 §:n, 53 §:n ja 92 §:n, joista kolme viimeksi mainittua koski riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Vaikka em. pykälät menettävät oikeudellisen sisältönsä, mikään ei näyttäisi muuttuneen. Ei edes

Hallitusmuodon 73 §:ään kirjoitettu Suomen Pankki, graniittilinna, jota Markan isän J. V. Snellmanin patsas vartioi.

Ainoa suuri ongelma Koiviston valtiosääntöuudistukselle oli Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitettu Suomen Markka. Suomen Markan (Suomen itsenäisen raha- ja talouspolitiikan) hävittämiseen perustuslaista tekaistiin 20.12.1993 ministerien kokouksessa EMU-varauma ja kokouksen pöytäkirja määrättiin salaiseksi toivoen, ettei valheeseen perustuva petos koskaan paljastu.

Tästä kaikesta seuraa, ettei Suomi valtiosääntöoikeudellisesti ole EU:n eikä euro-alueen jäsen. Euro-kriisimaiden ja kriisipankkien pelastaminen ei ole Suomen asia.

Presidentti Koiviston Linnassa 6.5.1992 järjestämä oikeuspoliittinen seminaari, jota salaisen muistion vuoksi kutsutaan Koiviston konklaaviksi, oli KKO:n kyykytystilaisuus, koska siitä lähtien pankki voitti oikeudessa. ETA-sopimuksen liite ja liitteeseen kirjoitettu Suomen erikoisehto tuo seminaarin asiakirjojen presidentillisen salaamistarpeen aivan uuteen valoon.

ETA-jäsenyys allekirjoitettiin Portossa neljä päivää ennen tilaisuutta eli 2.5.1992. ETA-jäsenyys toi suomalaiseen lainsäädäntöön kaikki silloin voimassa olleet EY-direktiivit ja -asetukset.

Suomea koskemaan tuli jo ETA-sopimuksessa pankkien vakavaraisuutta koskeva direktiivi:

"Neuvoston direktiivi 89/647/ETY, annettu 18 päivänä joulukuuta 1989, luottolaitosten vakavaraisuussuhteesta (EYVL N:o L 386, 30.12.1989, s. 14)"

Suomen pankkien vakavaraisuus ei täyttänyt direktiivin vaatimaa 8 %:n vakavaraisuusehtoa, joten Suomea koskevaan ETA-sopimuksen liitteeseen oli kirjoitettu seuraava mukautusmääräys:

"c) Itävalta ja Suomi luovat 1. päivään tammikuuta 1993 mennessä järjestelmän niiden luottolaitosten tunnistamiseksi, jotka eivät täytä direktiivin 10 artiklan 1 kohdan vaatimuksia. Toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat kunkin luottolaitoksen osalta aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 8 prosentin vakavaraisuussuhde saavutetaan mahdollisimman pian ja viimeistään 1 päivänä tammikuuta 1995. Siihen asti kunnes kyseiset luottolaitokset saavuttavat 8 prosentin vakavaraisuussuhteen, Itävallan ja Suomen toimivaltaiset viranomaiset pitävät näiden luottolaitosten rahoitustilannetta riittämättömänä direktiivin 89/646/ETY 19 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa."

Yhtenä keinona oli koron nosto, yksipuolinen, jonka pankki teki lainaa ottaneelle.

Tampereen Alue-Säästöpankin yksipuolisesta koronnostosta syntyi oikeuskiista. Korkein oikeus oli tehnyt ratkaisun, jonka pankki hävisi.

Koivisto ei ollut Korkeimman oikeuden ratkaisuun tyytyväinen, joten hän järjesti 6.5.1992 oikeuspoliittisen seminaarin, jota salaiseksi määrätyn muistion vuoksi kutsutaan Koiviston konklaviksi.

Koivisto ei vain kyykyttänyt Korkeinta Oikeutta, vaan teki oikeusoppineille tiedoksi, ettei tuomioistuinlaitos enää ole riippumaton. Virkamies ja tuomari ei enää voi noudattaa Hallitusmuodon 92 §:ssä määrätyllä tavalla Suomen lakia. Ko. pykälässä luki, että virkamiehen ja tuomarin on noudatettava lakia. Etsin Suomen EU-liittymislakiesitykseen HE 135-1994 vp kirjoitetun tekstin.

Tietenkin virkamiehen ja tuomarin pitää työssään noudattaa lakia, mutta EY-direktiivi ja -asetus tulivat ETA-sopimuksella Suomen lakia voimakkaammaksi.

Tosiasia on, että Valtioneuvoston ja Suomen Pankin 18.3.1992 julkistaman tiedotteen mukaan pankkien pelastamiseen tarvittavista operaatioista oli sovittu eli hallituksen ensisijainen pyrkimys oli noudattaa ETA-sopimuksen erikoisvaatimusta (Neuvoston direktiivi 89/647/ETY, 18.12.1989, luottolaitosten vakavaraisuussuhteesta). Direktiivin vaatimaa vakavaraisuutta ei olisi saavutettu määräajassa sopimalla yrittäjien kanssa lainan takaisinmaksamisesta.

Sitaatti Valtioneuvoston ja Suomen Pankin tiedotteesta, jossa pankkien vakavaraisuuden nostamista oli kutsuttu "Pankkien luotonantomahdollisuuksien turvaamiseksi":

"Valtioneuvosto
Suomen Pankki
Julkaistavissa 18.3.1992 klo 11.30

Tiedotusvälineille

Pankkien luotonantomahdollisuuksien turvaamiseksi on päätetty mm. seuraavista toimenpiteistä ja toimenpide-esityksistä:
- pankkien pääomarakennetta vahvistetaan,
- matalakorkoisten peruskorkosidonnaisten pankkiluottojen korkoja korotetaan,
- talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslakia muutetaan ja
- arvopaperipörssin välityksellä tapahtuvaan arvopaperikauppaan sovellettavasta leimaverosta luovutaan,
- lisäksi eduskunnalle annetaan lisämenoarvioesityksen yhteydessä esitys valtion vakuusrahaston perustamisesta.

Pankkien kannattavuus on olennaisesti huonontunut ja niiden vakavaraisuus on heikentynyt. Vakavaraisuuden heikentyminen uhkaa johtaa luotontarjonnan supistumiseen tavalla, joka syventää lamaa ja vaarantaa talouden nousun käynnistymisen. Tämän ns. luottolaman estämiseksi tarvitaan kiireellisiä toimia."

Vaadittavat toimenpiteet olivat niin kiireelliset, ettei Suomen korkea valtiojohto voinut lainaa ottaneiden yritysten pelastamisella (eli Ruotsin mallilla) saavuttaa pankkien vakavaraisuutta.

Suomen valtiojohto halusi Hallitusmuodon 72 §:n vastaisesti keinolla millä hyvänsä euro-alueen pankkijärjestelmän jäseneksi.

Seurauksena Suomen korkean valtiojohdon menettelystä oli lumipalloefekti: yritysten kaatuminen, massatyöttömyys, verotulojen vähentyminen ja lisääntyvä valtionvelka.

Mainittakoon, että yhtenä toimenpide-esityksenä voimaansaatettu valtion vakuusrahasto oli ETA-sopimukseen kuuluneen EY-kilpailulainsäädännön vastaista.

Sen lisäksi, että HM 92 § menetti direktiivin 89/647/ETY, 18.12.1989 direktiivin noudattamisella merkityksensä, menetti merkityksensä myös tuomivaltaan liittyvät HM 2 § ja HM 53 § sekä samalla tietenkin myös HM 1 §.

1990-luvun lamasta ja valtiopetoksellisesta EY-päätöksenteosta kärsineitä ovat siis kaikki Suomen kansalaiset. Edelleen, tänäkin päivänä.

Koivisto kertoo sosiaalidemokraattisesta parlamentarismista muistelmissaan Kaksi kautta, Lukijalle, s. 9 seuraavasti:

”Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eri painoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:
"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."

Kuten tekstistä käy selville, Lindman ei ollut voimakkaan presidenttivallan kannattaja. Nämä samat ajatukset minä olin häneltä omaksunut, nehän sopivat yhteen sosialidemokraattisten parlamentaarisuusperiaatteitten kanssa. Käsillä oleva kirja on raportti siitä, miten olen presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia käyttänyt, olenko elänyt Lindmanin oppien mukaan.”

Koiviston lukijalle tarkoittamasta tekstistä huolimatta muistelmakirjan sisältö ei kerro koko totuutta Koiviston käyttämästä presidentin vallasta eikä sosialidemokraattisista parlamentaarisuusperiaatteistakaan.

Selvitykseni mukaan voi jokainen päätellä oliko professori Sven Lindman jo vuonna 1975 ollut oikeassa Koivistosta presidentinvallankäyttäjänä.

Se, miten Suomen yhdentymisratkaisut ja yhdentymisen vaatima Suomen valtiosäännön parlamentarisointi presidentti Koiviston presidenttikausilla tehtiin, oli pitkä, monivaiheinen ja suunnitelmallinen projekti, jossa Euroopan yhdentymiskehitys ja Suomen perustuslain parlamentarisointi lomittain nivoutuivat.

Lähihistorian monisäikeisten tapahtumien kiteyttäminen ei ole helppoa. Yritän parhaani kertoakseni lukijalleni. Dokumentit ovat tukenani ja puhuvat puolestani.

Dokumentoitua lisäselvitystä odotellessa kannattaa lueskella tietoa näistä linkeistä:

Klikkaa siniset linkit

Perustuslain muutosten historia

Koiviston CV

Kokemäellä 24.3.2024

Jorma Jaakkola
Kokoomuksen jäsen numero 69267
044-230 2707

Voit lähettää viestiä sähköpostiini klikkaamalla tätä sinistä linkkiä.

Voit myös jakaa tietoa kotisivustani alla olevien sosiaalisen median linkkien avulla.